Flow'sta toipuminen otti sen verran aikaa, että kokemusten kertailu ei ole ihan blogiaikataulun mukaista. Niinpä se viimeistelemätön syväanalyysi jääköön nyt julkaisematta, mutta poimitaan tapahtumasta sen sijaan kaksitoista eniten mietittänyttä asiaa.
I. Air
Air on ollut itselleni niin iso juttu niin pitkän aikaa, että ensimmäisessä livekokemuksessa ei ollut kyse enää keikasta tai biiseistä, vaan jostain enemmästä. Elävänä yhtye ei vakuuttanut mitenkään hurjasti, kappaleet eivät kuulostaneet oikeastaan edes mitenkään hurjan hyviltä ja vaikka Jean-Benoît olikin ihan odotetun ihana, ei lavapreesenskään nyt mitään mielettömintä ollut.
Sillä ei ollut kuitenkaan mitään väliä. Kun Venus ja Sexy Boy – ja Remember, herranjestas! – kaikuivat ilmoille, oli olo aika euforinen. Ei parhaita keikkoja, mutta parhaita kokemuksia.
II. The Drums
Seuralainen ehti jo aiemmin kertomaan, että the Drumsin tyypit jakaisivat nimmareita Stupidon standilla (joka oli muuten odotetun kiva!), ja vaikka ennakkoon ajattelinkin estää sisäistä fanipoikaani täydestä villiintymisestä, päätin kuitenkin mennä seiskan aikaan tyyppejä odottelemaan. Harmittavasti tilaisuus viivästyi ja Villa Nah jäi pääosin väliin – mutta ai ai, kyllä se kohtaaminen vaan yksi aika kruunaava hetki festeillä oli. Juttelin hetken kitaristi-Adamin kanssa ja koitin pidätellä itseäni sanomasta joka väliin jotta I love you guys!!! – vaihtelevalla menestyksellä. Ostin Summertime-cd:n, jota en siis häpeäkseni ole entuudestaan omistanut. Tarkoituksenani oli ottaa varuilta mukaan myös I Felt Stupid -seiska, jonka olisin mieluiten nimmareilla kehystänyt, mutta onneksi ep on nyt joka tyypin signeeraama. Oh, taidan hehkutella tätä kaikkien kyllästymiseen asti, mutta oli tuo oikeasti aika siistiä.
Varsinaisen keikan suhteen odotukset olivat aika pilvissä. Tein toisaalta ikävän päätöksen ja skippasin Four Tetin, joka oli kuulemma silkkaa mahtavuutta – ja löysin kuin löysinkin itseni telttalavan eturivin keskimmäiseltä paikalta. En ole kovin montaa liveä aiemmin ihan edestä nähnyt, mutta tämä oli pakko – ja odotukset palkittiinkin. Yhtye kuulosti hurjan hyvältä ja se biisimateriaalin käsittämätön vahvuus tuli todettua melkoisen moneen otteeseen – enkä edelleenkään ymmärrä, kuinka joku voi sanoa the Drumsin tekevän vain yhtä biisiä uudelleen ja uudelleen. Jonathan oli livenä siedettävämpi kuin oletetusti, eivätkä ulkoa opetellut maneeritkaan niin häirinneet. Iski, potki ja kolahti ihan täysillä. Perjantain kohokohdassa jäi harmittamaan ainoastaan lempibiisin, sen nimenomaisen I Felt Stupidin puuttuminen.
III. Beach House
Lauantai-illan aikataulumahdottomuus tuli koettua siinä, kun Beach House lumosi ensin muutamalla biisillään ja siltikin tuntui siltä, että kai se M.I.A.:kin on pakko nähdä. Onneksi hairahdus oli lyhytaikainen, Beach House kun oli lopussakin ihan yhtä mieletön. Lava näytti erityisen upealta ja biisit olivat silkkaa taikaa. Ah.
IV. the Radio Dept
Olin yhtyettä odotellut jo aika pitkään, ja vaikka keikkameiningistä on aiemmin kuulunut pientä nurinaa, oli into jo etukäteen aika katossa. Odotukset palkittiin, kun kappale toisensa jälkeen kuulosti ihan äärimmäisen hyvältä. Jotkut valittelivat miksausta, mutta itselleni se oli ihan parhautta – helppo lempibiisi Heaven's on Fire on nyt paras kokemani livebiisi ikinä. Ihan oikeasti. Festareiden paras keikka, piste.
V. Robyn
Oi, ihana keikka! Biiseissä löytyi ja lavameininki oli muutenkin ihanan kohdallaan. Taskuraketiksi osoittautunut ruotsitar tempaisi mukaansa mitä parhaimmin. Ainoa miinus kokemuksessa oli yksi aika häiritsevä kommentti, jonka keikan aikana osuin kuulemaan – ei esiintyjän toimesta siis.
VI. Uusi Fantasia
Ihan järkyttävän kova livenä. Vanha materiaali toimi odotetusti ja uusi vakuutti – erityisesti Freemanin kanssa vedetty raita oli aivan loistava, ja soinut päässä tuon yhden kuuleman jälkeen jo toista viikkoa. Uutta levyä odottelen siis kovasti, samoin kuin syksyn jälleennäkemistä. Kun Villa Nah jäi kohdallani lähes kokonaan näkemättä (sen minkä näin oli kuitenkin aika loistoa), oli Uusi Fantasia tällä kertaa se huimin kotimainen.
VII. Pääesiintyjät
Iltojen oletetut pääaktit eivät menneet kohdallani ihan putkeen. Big Boita en nähnyt ollenkaan, M.I.A. tuli katseltua tosiaan vain osittain ja Jónsin peruminen oli kurjuuden kurjuus. Se vähä, mitä M.I.A.:sta näin, ei vakuuttanut mitenkään kauheasti, joskaan en nyt pahemmin dumaillakaan osaa. Born Free kuulosti livenä kaikessa aggressiivisuudessaan oikeasti yllättävän hyvältä, mutta seurannut päätösraita Paper Planes oli siihen perään puolestaan laimeinta ikinä. Loistokappale toki, mutta livenä niin kovin pliisu. Sunnuntain päätösaktiksi nostettu the xx oli oikein hyvä, mutta ei hypnotisoinut lopulta ihan niin paljon kuin mitä olisin odottanut.
VIII. Ihmiset
Väenpaljouden päivittely lienee ainakin näin reippaasti jälkikäteen taas sitä mummoilua, mutta olisi sitä porukkaa saanut oikeasti vähemmän olla. Ja ylisnobbailua tai ei, tuntuu festariurpojen kiintiökin kasvavan vuosi vuodelta – nyt kun tuli niitä mäyräkoirapäähineitäkin bongailtua eikä myöhäisillan laatoittajistakaan ollut pulaa. Jonot eivät olleet mitenkään absurdeja, mutta se joka paikassa vallinnut tungos ei ollut enää kivaa. Tietenkin Suvilahden tilat ovat rajatut, mutta onko niihin pakko kuitenkaan ihan noin paljoa ihmisiä pistää? Pientä tiivistystä voisi vastaavasti tehdä ihan hyvin myös lineupillisesti – nyt tuli missattua harmittavasti ihan liian monta kiinnostavaa juttua. Meltiä tuli ikävä eniten juuri ihmisten kohdalla.
Uusien ja vähän vanhempien musabloggarituttujen näkeminen oli kivasta. Jei.
IX. Sisäkeikat
Ei mitään järkeä.
X. Ruoka
Flow'n ruokatarjontaa en päässyt lopulta koittamaan ihan niin paljon kuin olisin halunnut, mutta itse en osaa mistään oikein valittaa. Hinnat olivat toki kalliita, mutta oikeassa suhteessa tasoon nähden – ja tykkään oikeasti ihan hirveästi siitä, ettei festareilla ole siihen pyttärilinjaan lähdetty. Jotain tasoa sentään. Nakin vegehodari oli sitä paitsi yllättävänkin edullinen ja oikeasti aika hyvä.
XI. Hipsterit
Valtavirta on oppinut vuoden aikana uuden sanan ja keskustelu sen ympärillä on ollut arvattavan rasittavaa. Rumban suomennoskisasta (HEHHEH) tapahtuman Facebook-kommentteihin, joista joka toisessa muistetaan sanoa että siellä on sitten viiksekkäitä poikia – oikeasti, mitä helvettiä? Ihmisten syväluotaavat analyysit siitä, kuinka Suvilahteen oli nyt eksynyt semmoisia ihmisiä, joita ei musiikki nyt niin paljon kiinnostakaan tuntuvat ihan älyttömiltä; ei millään muilla festareilla ulkomusiikillisista asioista tehdä näin suurta numeroa – nimenomaan näiden huomioijien toimesta. Niin pahalta kuin sana taitaakin vuonna 2010 kalskahtaa, voisin minä olla se, joka ihan suoraan sanoo olevansa hipsteri. Kun ei se väärin ole.
XII. Henk.koht.
Neljäs Flow'ni – ja ensimmäiseni media-alan ammattilaisena – oli taas aika henkilökohtainen kokemus. Tapahtuma tuntuu rytmittävän elämääni aika isosti, tai sitten vain havahdun aina sen kohdalla miettimään juttuja. 2010 summasi kuitenkin jollain tapaa edelliset kerrat yhteensä ja kokemus oli jotenkin sulatus kaikesta; toisaalta edelleen sitä itsensä löytämisen iloa ja puhdasta ihastusta – ja toisaalta ahdistusta ja riittämättömyyttä. Oudoltahan se vähän ehkä kuulostaa, mutta Flow ei ole kuitenkaan vain festari – siinä missä useimmat sen artisteistakaan eivät vain soita musiikkia. Siksipä kiitos tekijöille, tätä paremmin itseäni kuvaavaa tapahtumaa ei oikeasti taida olla.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste flow. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste flow. Näytä kaikki tekstit
26. elokuuta 2010
9. elokuuta 2010
Flow-ennakko: 2010
Viikonloppu vilisi ohi ja lupailtu festariennakko jäikin maanantaille. Nyt siis! Seuraavassa Flow'n previkat näin omasta – eli kyseisten festarien kohdalla tietyllä tapaa valtavirtaisesta – näkökulmastani.
Keskiviikon ennakkokonsertti
Kaksi älyttömän kovaa nimeä ensimmäistä kertaa Suomessa, mutta kokematta jää. LCD Soundsystemin ja Chemical Brothersin on helppo arvata räjäyttävän festialue jo ennakoilla. Molempien kovat uutuuslevyt ovat tuoreessa muistissa, eikä avaaja Kap Kap kuulosta huonolta sekään.
Perjantai
Starttaillaan varsinaisuus kotimaisella Kiki Paulla. White Mountain on keräillyt ansaittua suitsutusta ja muutenkin kyseessä on yksi potentiaalisimmista kotimaisista indieakteista. Jyrockissa missasin, täällä ei parane virhettä toistaa.
Jimi Tenor on jäänyt aina itselleni vähän outolinnuksi, vaikka kultimpaa suomalaista saa hakea. Kevyt välipalatsekkailu siis, Tony Allenilla varustettuna.
Villa Nah haki vuosi sitten vielä vähän itseään, mutta odotettuja harppauksia on otettu ja kiinnostuneiden määräkin lienee nyt moninkertainen. Erittäin jee!
Broken Bells osoittautui Meltissä vain semiupeaksi – samoin kuin levyllään. Leppoisana ilta-aloitteluna toiminee yhä mainioimmin. Citizenistä tulee jotenkin hirveästi mieleen Wales-lemppari Super Furry Animals.
Circle – no joo. Vaikka yhtye olikin Roskilden kovin, ei meininki ole ikinä juuri kolahdellut. Biisin tai kaksi voisi ehkä käydä taas kuulostelemassa, useampaa tuskin jaksaa ärsyyntymättä.
Awesome Tapes from Africa on yksi mielenkiintoisimmista esiintyjistä – osin siksi, että minulle vieraampaa soiteltavaa en juuri keksi. Afrikkalaisia obscure-kassuja bloggaajansa soittamana siis, eli mahdollisesti tämän vuoden jännimpiä juttuja.
Harmi vain, että Air puskee päälle. Joulukuun keikka jäi kokematta ja tietyllä tapaa yhtye tuntuu Flow'hun edelleen vähän hassulta poiminnalta – mutta en valita. Eka livekokemus ikinä ja odotukset ovat korkealla, suosikkibiisejä kun on varmaan parin setillisen verran.
Four Tet meni kurjasti päälle Meltissä ja samoin käy täälläkin. Jos aikataulut pitävät, ehdin vilkaisemaan läpi ehkä yhden biisin – harmi sikäli, koska alkuvuoden There Is Love in You -lättyä olisi tehnyt mieli ihastella myös elävänä.
Kiireen aiheuttaa tietenkin the Drums, josta kaiken vuodattamani hypen takia olen pakotettu ahtautumaan mahdollisimman eteen. Odotan paljon, vaikka vokalistin liveäänenkäyttö jännittääkin etukäteen vähän negatiivisella tavalla. Yhtye on toiminut päällimmäisenä soundtrackinani kuitenkin jo lähes vuoden verran, joten aikamoinen täyttymys lienee luvassa. Nykyhetken kuumimman breikanneen indiebändin kiinnittäminen on järjestäjiltä ihan mielettömän kova juttu, josta kiitokset jo etukäteen.
Illan loppuvaiheita voisi arpoa kolmen samaan aikaan starttaavan semikiinnostavuuden väliltä – Ricardo Villalobos lienee piireissä aika kovis, vaikka itselleni tuntuu aavistuksen yksitoikkoiselta, Big Boi on saanut ylistystä uutukaisellaan ihan joka puolella ja Islajan liveen tuli keväällä varovaisesti ihastuttua. Näistä jotain siis.
Ei parane unohtaa myöskään telttaklubin kotimaista Misf*tsiä ja belgialaista Aeroplanea, näissä saa vielä illan viimeiset hiet pintaan. Tanssikengät jalkaan siis!
Lauantai
Ensimmäinen peruuntuja harmittaa – vaikka Miike Snow tuli Meltissä jo nähtyäkin, olisi se ollut hienoa päästä katsastamaan myös täällä. Arvattavasti ikävä tieto monelle muullekin.
Päivä starttaillaan suomalaisputkella. Maria Gasolina, Myron & E with the Soul Investigators, Uusi Fantasia, K-X-P ja Husky Rescue – kuka vielä kehtaa sanoa, ettei täältä tule kiinnostavaa musiikkia? Erityisintoilut jo tietynasteisen kulttiaseman arvoisesta Uudesta Fantasiasta, jota en ole aiemmin livenä nähnyt. Kehuttu K-X-P sen sijaan saattaa olla vähän turhankin koomailevaa. Ja Husky, oi, ihanuus.
Alkuillan mittaan kannattanee tarkistaa myös Tastebuddies-projektin etenemistä – onneksi Jufo designaa ensimmäisenä, joten se on helppo jättää huomioimatta.
Surfer Bloodilla on etukäteen arvioituna plakkarissa yksi Flow'n kovimmista biiseistä, eikä esikoinen ole muutenkaan tylsistyttänyt. Erittäin jees, toivon ma. Keikka saattaa jäädä vajaaksi, kun Owen Pallett on pakko nähdä myös – viimevuotinen Final Fantasy -missaus kalvaa vähän edelleen.
Flow'n jazz-osio kutistuu vuosi vuodelta, mutta taso on toki sitäkin huimempaa. Timo Lassy Orchestra José Jamesin kanssa on totutun laadukasta kamaa.
Seuraavaksi peräkkäin 'Sparksissa samassa järjestyksessä tulleet ruotsalaiset. Junipin groovet jatkavat Lassysta aika mukavan luonnollisesti ja Robynin toivoisin sitten jo vähän räjäyttävän fiilistä. Luin laatulehti Keskisuomalaisesta äskettäin Body talk pt. 1:n arvostelun, joka oli lievästi sanottuna huvittava – toivottavasti Siltasen Mikkokin sattuisi Flow'hun eksymään ja tästä vakuuttumaan. Itse odottelen artistia aika hurjasti. Tanssiversio Hang With Me -raidasta on aika ihku.
Lauantai-illan eksoottisin valinta lienee syyrialaisherra Omar Souleyman, joka tarjoaa joko ikimuistoisen kokemuksen – tai sen tapahtuman pakollisen kuriositeettiaktin niin järjestäjien kuin yleisönkin puolesta. Katsotaan.
Lauantain pääakti M.I.A.:n ja lempeyden parhaasti taitavan Beach Housen päällekkäinmeno harmittaa vähän. Oletettavasti jälkimmäiseen päädyn, pari kappaletta tulee ehkä ensimmäistäkin katseltua.
Major Lazer ei oikein inspaa, joten väliin saa ehkä hengähtää hetken – sitten takapihalle hannulelaurin pariin. Tanssii! Jori Hulkkosen Drum Man -projekti menee harmittavasti päälle.
Lazerista sooloilemalla jatkava Diplo tullee sekin skipattua ainakin enimmäkseen. Ilta taitaakin päättyä sitten Sleigh Bellsin käsittelyssä – joskaan en ole varma, onko täysi keikallinen minulle jo liikaa.
Sununtai
Päätöspäivän alkupaloina nautitaan Dinosauruxia. Kevätkeikka Telakalla miellytti, toivottavasti tämäkin.
Yona & Orkesteri Liikkuvat Pilvet tarjonnee leppoisan istuskeluvaiheen. Sunnuntaipäivät Flow'ssa ovat kyllä parhaimmillaan ihanuutta. Jossain vaiheessa olisi hauska katsastaa pyhätanssit – ehkä joku tietää paremmin päädynkö myös lattialle.
Suomirap kolahtelee harvakseltaan, mutta tänä kesänä Kemmuru on vihdoin omallekin kohdalleni osoittautunut aika oivaksi. Tikiksen Prince on yksi ehdottomia kesäraitoja 2010, pitänee nähdä siis.
Ricky-Tick Big Band on luonnollisesti taas aika parhautta. Leppoisa istuskeluvaihe pt. 2.
Ja sitten! The Radio Dept. on ollut uutukaisellaan yksi kuluvan vuoden lemppareitani, joten keikkaa odotan ihan hirveästi – varsinkin kun alkukesän Tavastia-mahdollisuus tuli passattua.
Konono N° 1 ehkä, Girls takuuvarmasti. Tytöt voisivat kyllä olla parhaimmillaan se tämän kesän kruunaus.
The xx tuli nähtyä Meltissä vajaasti, joten täällä tarjoutuva toinen tilaisuus on aika mainiointa. Erittäin siistiä.
Marina and the Diamonds viehätti alkuun parilla biisillään aika kovasti, mutta debyytti oli kokonaisuutena aika hömppää. Eikä yhtä kivalla tavalla kuin vaikka Ellie. Lempiraita I'm Not a Robot tekisi ainakin mieli nähdä.
Saksassa silkkaa magiaa tarjoillut Jónsi tuottaa kylmiä väreitä aika varmasti myös Suvilahdessa. Tällä keikalla on vaikutuksia.
Festarit päättävät Cariboun toimesta – eli oletettavasti aika miellyttävällä tavalla. Uutta levyä on tullut kuunneltua vähän hajanaisesti ja vanhempi materiaali on vierasta, mutta liippaa kokonaisuutena ainakin riittävän läheltä omaa teekuppiani.
Semmoiset. Ihan tajuton listahan tämä on, eli korkeat odotuksetkin on kielikuvana vähän alakantin puolella. Aika osuvasti edustamani, jo vähän absurdissa määrin vihattu hipsterosasto on saanut mainioimman kattauksen ja rytmipuolellakin löytyy. Aika kova into on päällä, ei voi muuta sanoa.
Neljä yötä enää! Nähdään Flow'ssa!
// Flow Festival 2010
// Printattava .pdf-aikataulu Flow'n sivuilla
Keskiviikon ennakkokonsertti
Kaksi älyttömän kovaa nimeä ensimmäistä kertaa Suomessa, mutta kokematta jää. LCD Soundsystemin ja Chemical Brothersin on helppo arvata räjäyttävän festialue jo ennakoilla. Molempien kovat uutuuslevyt ovat tuoreessa muistissa, eikä avaaja Kap Kap kuulosta huonolta sekään.
Perjantai
Starttaillaan varsinaisuus kotimaisella Kiki Paulla. White Mountain on keräillyt ansaittua suitsutusta ja muutenkin kyseessä on yksi potentiaalisimmista kotimaisista indieakteista. Jyrockissa missasin, täällä ei parane virhettä toistaa.
Jimi Tenor on jäänyt aina itselleni vähän outolinnuksi, vaikka kultimpaa suomalaista saa hakea. Kevyt välipalatsekkailu siis, Tony Allenilla varustettuna.
Villa Nah haki vuosi sitten vielä vähän itseään, mutta odotettuja harppauksia on otettu ja kiinnostuneiden määräkin lienee nyt moninkertainen. Erittäin jee!
Broken Bells osoittautui Meltissä vain semiupeaksi – samoin kuin levyllään. Leppoisana ilta-aloitteluna toiminee yhä mainioimmin. Citizenistä tulee jotenkin hirveästi mieleen Wales-lemppari Super Furry Animals.
Circle – no joo. Vaikka yhtye olikin Roskilden kovin, ei meininki ole ikinä juuri kolahdellut. Biisin tai kaksi voisi ehkä käydä taas kuulostelemassa, useampaa tuskin jaksaa ärsyyntymättä.
Awesome Tapes from Africa on yksi mielenkiintoisimmista esiintyjistä – osin siksi, että minulle vieraampaa soiteltavaa en juuri keksi. Afrikkalaisia obscure-kassuja bloggaajansa soittamana siis, eli mahdollisesti tämän vuoden jännimpiä juttuja.
Harmi vain, että Air puskee päälle. Joulukuun keikka jäi kokematta ja tietyllä tapaa yhtye tuntuu Flow'hun edelleen vähän hassulta poiminnalta – mutta en valita. Eka livekokemus ikinä ja odotukset ovat korkealla, suosikkibiisejä kun on varmaan parin setillisen verran.
Four Tet meni kurjasti päälle Meltissä ja samoin käy täälläkin. Jos aikataulut pitävät, ehdin vilkaisemaan läpi ehkä yhden biisin – harmi sikäli, koska alkuvuoden There Is Love in You -lättyä olisi tehnyt mieli ihastella myös elävänä.
Kiireen aiheuttaa tietenkin the Drums, josta kaiken vuodattamani hypen takia olen pakotettu ahtautumaan mahdollisimman eteen. Odotan paljon, vaikka vokalistin liveäänenkäyttö jännittääkin etukäteen vähän negatiivisella tavalla. Yhtye on toiminut päällimmäisenä soundtrackinani kuitenkin jo lähes vuoden verran, joten aikamoinen täyttymys lienee luvassa. Nykyhetken kuumimman breikanneen indiebändin kiinnittäminen on järjestäjiltä ihan mielettömän kova juttu, josta kiitokset jo etukäteen.
Illan loppuvaiheita voisi arpoa kolmen samaan aikaan starttaavan semikiinnostavuuden väliltä – Ricardo Villalobos lienee piireissä aika kovis, vaikka itselleni tuntuu aavistuksen yksitoikkoiselta, Big Boi on saanut ylistystä uutukaisellaan ihan joka puolella ja Islajan liveen tuli keväällä varovaisesti ihastuttua. Näistä jotain siis.
Ei parane unohtaa myöskään telttaklubin kotimaista Misf*tsiä ja belgialaista Aeroplanea, näissä saa vielä illan viimeiset hiet pintaan. Tanssikengät jalkaan siis!
Lauantai
Ensimmäinen peruuntuja harmittaa – vaikka Miike Snow tuli Meltissä jo nähtyäkin, olisi se ollut hienoa päästä katsastamaan myös täällä. Arvattavasti ikävä tieto monelle muullekin.
Päivä starttaillaan suomalaisputkella. Maria Gasolina, Myron & E with the Soul Investigators, Uusi Fantasia, K-X-P ja Husky Rescue – kuka vielä kehtaa sanoa, ettei täältä tule kiinnostavaa musiikkia? Erityisintoilut jo tietynasteisen kulttiaseman arvoisesta Uudesta Fantasiasta, jota en ole aiemmin livenä nähnyt. Kehuttu K-X-P sen sijaan saattaa olla vähän turhankin koomailevaa. Ja Husky, oi, ihanuus.
Alkuillan mittaan kannattanee tarkistaa myös Tastebuddies-projektin etenemistä – onneksi Jufo designaa ensimmäisenä, joten se on helppo jättää huomioimatta.
Surfer Bloodilla on etukäteen arvioituna plakkarissa yksi Flow'n kovimmista biiseistä, eikä esikoinen ole muutenkaan tylsistyttänyt. Erittäin jees, toivon ma. Keikka saattaa jäädä vajaaksi, kun Owen Pallett on pakko nähdä myös – viimevuotinen Final Fantasy -missaus kalvaa vähän edelleen.
Flow'n jazz-osio kutistuu vuosi vuodelta, mutta taso on toki sitäkin huimempaa. Timo Lassy Orchestra José Jamesin kanssa on totutun laadukasta kamaa.
Seuraavaksi peräkkäin 'Sparksissa samassa järjestyksessä tulleet ruotsalaiset. Junipin groovet jatkavat Lassysta aika mukavan luonnollisesti ja Robynin toivoisin sitten jo vähän räjäyttävän fiilistä. Luin laatulehti Keskisuomalaisesta äskettäin Body talk pt. 1:n arvostelun, joka oli lievästi sanottuna huvittava – toivottavasti Siltasen Mikkokin sattuisi Flow'hun eksymään ja tästä vakuuttumaan. Itse odottelen artistia aika hurjasti. Tanssiversio Hang With Me -raidasta on aika ihku.
Lauantai-illan eksoottisin valinta lienee syyrialaisherra Omar Souleyman, joka tarjoaa joko ikimuistoisen kokemuksen – tai sen tapahtuman pakollisen kuriositeettiaktin niin järjestäjien kuin yleisönkin puolesta. Katsotaan.
Lauantain pääakti M.I.A.:n ja lempeyden parhaasti taitavan Beach Housen päällekkäinmeno harmittaa vähän. Oletettavasti jälkimmäiseen päädyn, pari kappaletta tulee ehkä ensimmäistäkin katseltua.
Major Lazer ei oikein inspaa, joten väliin saa ehkä hengähtää hetken – sitten takapihalle hannulelaurin pariin. Tanssii! Jori Hulkkosen Drum Man -projekti menee harmittavasti päälle.
Lazerista sooloilemalla jatkava Diplo tullee sekin skipattua ainakin enimmäkseen. Ilta taitaakin päättyä sitten Sleigh Bellsin käsittelyssä – joskaan en ole varma, onko täysi keikallinen minulle jo liikaa.
Sununtai
Päätöspäivän alkupaloina nautitaan Dinosauruxia. Kevätkeikka Telakalla miellytti, toivottavasti tämäkin.
Yona & Orkesteri Liikkuvat Pilvet tarjonnee leppoisan istuskeluvaiheen. Sunnuntaipäivät Flow'ssa ovat kyllä parhaimmillaan ihanuutta. Jossain vaiheessa olisi hauska katsastaa pyhätanssit – ehkä joku tietää paremmin päädynkö myös lattialle.
Suomirap kolahtelee harvakseltaan, mutta tänä kesänä Kemmuru on vihdoin omallekin kohdalleni osoittautunut aika oivaksi. Tikiksen Prince on yksi ehdottomia kesäraitoja 2010, pitänee nähdä siis.
Ricky-Tick Big Band on luonnollisesti taas aika parhautta. Leppoisa istuskeluvaihe pt. 2.
Ja sitten! The Radio Dept. on ollut uutukaisellaan yksi kuluvan vuoden lemppareitani, joten keikkaa odotan ihan hirveästi – varsinkin kun alkukesän Tavastia-mahdollisuus tuli passattua.
Konono N° 1 ehkä, Girls takuuvarmasti. Tytöt voisivat kyllä olla parhaimmillaan se tämän kesän kruunaus.
The xx tuli nähtyä Meltissä vajaasti, joten täällä tarjoutuva toinen tilaisuus on aika mainiointa. Erittäin siistiä.
Marina and the Diamonds viehätti alkuun parilla biisillään aika kovasti, mutta debyytti oli kokonaisuutena aika hömppää. Eikä yhtä kivalla tavalla kuin vaikka Ellie. Lempiraita I'm Not a Robot tekisi ainakin mieli nähdä.
Saksassa silkkaa magiaa tarjoillut Jónsi tuottaa kylmiä väreitä aika varmasti myös Suvilahdessa. Tällä keikalla on vaikutuksia.
Festarit päättävät Cariboun toimesta – eli oletettavasti aika miellyttävällä tavalla. Uutta levyä on tullut kuunneltua vähän hajanaisesti ja vanhempi materiaali on vierasta, mutta liippaa kokonaisuutena ainakin riittävän läheltä omaa teekuppiani.
Semmoiset. Ihan tajuton listahan tämä on, eli korkeat odotuksetkin on kielikuvana vähän alakantin puolella. Aika osuvasti edustamani, jo vähän absurdissa määrin vihattu hipsterosasto on saanut mainioimman kattauksen ja rytmipuolellakin löytyy. Aika kova into on päällä, ei voi muuta sanoa.
Neljä yötä enää! Nähdään Flow'ssa!
// Flow Festival 2010
// Printattava .pdf-aikataulu Flow'n sivuilla
5. elokuuta 2010
Flow-ennakko: 2007-2009
Flow'hun on aikaa reilun viikon verran ja jo nyt on selvää, että tulossa on ainakin lineupillisesti kaikkien aikojen kotimainen festari. Kun järjestelyiden toimivuuteen voi kolmen aiemman festarin perusteella luottaa ja puitteetkin ovat aika ihkut, ovat odotukset aika korkealla.
Etkoillaan tänään viidellä plus yhdellä pakahduttavimmilla Flow-elämyksellä tähän saakka.
5. Crystal Castles - Crimewave (2008)
Ikävät myöhästelytkään eivät haitanneet, kun lopputuloksena oli intensiivisin keikka ikinä.
4. Vampire Weekend - M79 (2009)
Pienoisen pettymysvuoden ehdottomin huippuhetki. Muut isot onnistujat olivat odotetusti Ladyhawke ja Lily Allen, mutta edellisvuosien tenhoon ei viimeksi ihan ylletty.
3. Architecture in Helsinki - Heart It Races (2007)
Hetki, jolloin löysin itseni indiepopista ja ihmisenä.
2. Kings of Convenience - I Don't Know What I Can Save You From (2008)
Maagisin keikka ikinä, auringonlasku ja yleisön reaktiot alun eri vaiheissa – ihh.
1. Cut Copy - Out There on the Ice (2008)
En ole ikinä hyppinyt yhtä paljon. Upeutta potenssiin kymmenen.
+ Cut Chemist - the Garden (2007)
Vangitseva keikka niin katsottuna kuin kuultunakin. Tietyllä tapaa myös hellien jäähyväisten jättö kokonaiselle genrelle, joskin tapailemme edelleen epäsäännöllisesti.
Huomenna vilkuillaan sitten läpi kiinnostavimmat esiintyjät tulevilta festeiltä. Varaudu siis megapostaukseen!
// Flow Festival
// Flow 2009
// Flow 2008
// Flow 2007
Etkoillaan tänään viidellä plus yhdellä pakahduttavimmilla Flow-elämyksellä tähän saakka.
5. Crystal Castles - Crimewave (2008)
Ikävät myöhästelytkään eivät haitanneet, kun lopputuloksena oli intensiivisin keikka ikinä.
4. Vampire Weekend - M79 (2009)
Pienoisen pettymysvuoden ehdottomin huippuhetki. Muut isot onnistujat olivat odotetusti Ladyhawke ja Lily Allen, mutta edellisvuosien tenhoon ei viimeksi ihan ylletty.
3. Architecture in Helsinki - Heart It Races (2007)
Hetki, jolloin löysin itseni indiepopista ja ihmisenä.
2. Kings of Convenience - I Don't Know What I Can Save You From (2008)
Maagisin keikka ikinä, auringonlasku ja yleisön reaktiot alun eri vaiheissa – ihh.
1. Cut Copy - Out There on the Ice (2008)
En ole ikinä hyppinyt yhtä paljon. Upeutta potenssiin kymmenen.
+ Cut Chemist - the Garden (2007)
Vangitseva keikka niin katsottuna kuin kuultunakin. Tietyllä tapaa myös hellien jäähyväisten jättö kokonaiselle genrelle, joskin tapailemme edelleen epäsäännöllisesti.
Huomenna vilkuillaan sitten läpi kiinnostavimmat esiintyjät tulevilta festeiltä. Varaudu siis megapostaukseen!
// Flow Festival
// Flow 2009
// Flow 2008
// Flow 2007
14. toukokuuta 2010
Perjantai: 1,2,3
Netti on amywinehouseillut viime päivät, joten kirjoittaminen ei ole oikein luonnistunut. Toivottavasti kukaan ei ole menettänyt yöuniaan.
Mut hei, ootteks kuullu tätä?
1,2,3 on paitsi melkeinpä rasittavimmin nimetty bändi ikinä, myös aika hiton koukuttava semmoinen. Pittsburgh / LA -akselilta geografiallisesti ja vaikkapa nyt Beatles / Yeasayer -aksulta musiikillisesti ponnistava kaksikko on jotain aikas äärimmäisyyttä. Hienossa päässä, siis.
Erittäinkin iskevää.
Confetti -single ulostuli digitaalisena jo helmikuussa. Esikoisseiska Going Away Party ilmestyy Chess Clubin avustuksella kuun 30. päivä.
Tykkääts? Mäki.
Toissa-aamuna lisää artisteja julkaissut Flow jatkaa ihan mielettömällä linjalla. Festari alkaa – ainakin näin henkilökohtaisesta näkökulmasta – piestä lähes kaikki eurovastineensakin. Uusista nimistä kiinnostavat erityisesti...
Broken Bells
Robyn
Aeroplane
Miike Snow
Junip
Owen Pallett
Kaikkien aikojen kekkerit, luulen ma.
PS. Lady GaGaa olen ehtinyt blogissani hypettää jo kaikkien kyllästymiseen asti, mutta ruotsalaisesta the Sound of Arrowsista en ole varmaan vielä puhunut? Tai jottai. Kolmikko fuusioitui yhden Alejandro-remiksin ajaksi ja vaikkei hienous nyt ihan sen Penguin Prison -uudelleentyöstön tasoista olekaan (onko mikään tässä maailmassa?), on biisi ihan ok:hko. Ehkäpä pohjalla jotenkin hämää tuo turhan vahva mainstream, ihan niin hyvin tSoA ei tässä kuulu kuin haluaisin.
Jos sen vielä sinne Flow'hun saisi? 1,2,3 voisi tulla myös.
// 1,2,3 MySpacessa
// Confetti -single Spotifyssa
// Flow Festival
Mut hei, ootteks kuullu tätä?
1,2,3 on paitsi melkeinpä rasittavimmin nimetty bändi ikinä, myös aika hiton koukuttava semmoinen. Pittsburgh / LA -akselilta geografiallisesti ja vaikkapa nyt Beatles / Yeasayer -aksulta musiikillisesti ponnistava kaksikko on jotain aikas äärimmäisyyttä. Hienossa päässä, siis.
Erittäinkin iskevää.
Confetti -single ulostuli digitaalisena jo helmikuussa. Esikoisseiska Going Away Party ilmestyy Chess Clubin avustuksella kuun 30. päivä.
Tykkääts? Mäki.
Toissa-aamuna lisää artisteja julkaissut Flow jatkaa ihan mielettömällä linjalla. Festari alkaa – ainakin näin henkilökohtaisesta näkökulmasta – piestä lähes kaikki eurovastineensakin. Uusista nimistä kiinnostavat erityisesti...
Broken Bells
Robyn
Aeroplane
Miike Snow
Junip
Owen Pallett
Kaikkien aikojen kekkerit, luulen ma.
PS. Lady GaGaa olen ehtinyt blogissani hypettää jo kaikkien kyllästymiseen asti, mutta ruotsalaisesta the Sound of Arrowsista en ole varmaan vielä puhunut? Tai jottai. Kolmikko fuusioitui yhden Alejandro-remiksin ajaksi ja vaikkei hienous nyt ihan sen Penguin Prison -uudelleentyöstön tasoista olekaan (onko mikään tässä maailmassa?), on biisi ihan ok:hko. Ehkäpä pohjalla jotenkin hämää tuo turhan vahva mainstream, ihan niin hyvin tSoA ei tässä kuulu kuin haluaisin.
Jos sen vielä sinne Flow'hun saisi? 1,2,3 voisi tulla myös.
// 1,2,3 MySpacessa
// Confetti -single Spotifyssa
// Flow Festival
27. huhtikuuta 2010
Tiistai: Crystal Castles
Eletäänkö uudestaan eilisiltani? No eletään.
Huippareiden jälkisurffailuissa huomasin Crystal Castlesin toisen nimikkoalbumin ilmestyneen 3VOOR12:een kuultavaksi. Yhtyeen oli tarkoitus julkaista levy vasta kesäkuussa, mutta se vuoti onnistuneesti nettiin jo pari viikkoa sitten ja päätettiin julkaista digitaalisessa muodossa jo nyt. Ennen korkkausta päätin fiilistellä vielä parilla edellisen nimikkolevyn biisillä.
Kun yhtye paljastui esiintyvän vuoden '08 Flow'ssa, en ollut kuullut siitä vielä mitään. Ensimmäisenä raitana vastaan tullut Crimewave kuitenkin mykisti; se kuulosti samaan aikaan hirveän tutulta ja aivan käsittämättömän tuoreelta. Samoin esimerkiksi kokaiininhuuruinen Untrust Us.
Albumin makuun pääsin nopeasti, vaikka sen epätasaisuus olikin heti selkeää. Lisäksi biisien kaavamaisuus tuntui rasittavalta; toisaalta useimmissa raidoissa oli jokin huiman puoleensavetävä koukku, jonka hypnoottisessa tahdissa niskakipu oli vähintäänkin automaattinen seuraus. Toisaalta kappaleet eivät biiseinä olleet useimmiten mistään kotoisin – parilla idealla ratsastavia, tunteettomia ja ilmeettömiä jumituksia. Mutta ah, niin hyviä sellaisia.
Ylipitkän albumin alkupuoli hakee oikeasti vertaistaan – ja vaikka olo jokaisen kuuntelun jälkeen olikin oudon tyhjä, ei yhtyeen hurjasta voimasta ollut kysettäkään.
Kun nämä muutamat kappaleet oli eilen kertailtu, oli aika siirtyä uuden levyn pariin. Ennakko-odotukset olivat vähintäänkin korkealla.
Ensimmäisten kappaleiden jälkeen olo ei ollut hyvä. Fainting Spells särki ja ahdisti. Dream pop -henkinen Celestica oli aika ok, mutta heikompi kuin mikä tahansa debyytin tavisraidoista – hiteistä puhumattakaan. Celestican tavoin Doe Deerin olin kuullut jo aiemmin, eikä negatiivinen mielikuva kirkastunut tippaakaan.
Baptismista alkaen raidat rupesivat kumminkin kummasti toimimaan. Kasibittinoisen ohella vähän electroclash-henkinen Year of Silence sytytti ja unipop-henkisyys kappale kappaleelta tuntui yhtyeen tapauksessa kovinkin raikkaalta. Suffocation alkaa tavanomaisen tympeällä full on -meiningillä, mutta paljastuukin joksikin muuksi. Sama fiilis koitti useamman laulun äärellä.
Crystal Castles on vuonna 2010 yhtä hajanainen kuin vuonna 2008. Yllätyksen tarjosi kuitenkin se, että se on edelleen yhtä mielenkiintoinen. Biiseihin on löytynyt uusia puolia ja vaikka hypejuna saattoikin tiputtaa tyypit laiturille, on sopivasti kypsyneessä soundissa edelleen intoilun aihetta.
Seuranneilla kuunteluilla albumi on vielä parantunut. Jos edellinen levy oli kiinnostava paketti irrallisia raitoja, voi jälkimmäisen niputtaa huoletta samaan pinkkaan. Yllättävän kova levy.
--
Day 06 - A song that reminds you of somewhere
Crystal Castles - Crimewave
Valinta saattaa vaikuttaa tavanomaistakin mielikuvituksettomammalta, mutta kun ajatukset pyörivät CC:ssä, eivät muut vaihtoehdot vain tuntuneet kovin luontevilta.
Odotukset tulevan kesän Flow'ta kohtaan ovat katossaan, mutta omassa festihistoriassani on kolme kovaa aiempaa kokemusta, joista jokaisen kammetakseen saa tehdä melkoisen työn. Vuonna '08 listasta löytyi useampi huikea juttu, mutta itselle kovin keikkakokemus oli telttaillut Crystal Castles. Olin levyä kuunnellut melko tiuhaan ja ihastunut useampaan raitaan – kuten oli tehnyt yleisön edustajista useampi muukin. Rumasti viivästynyt aloitus ja vähintäänkin epäsovinnainen lavaesiintyminen aiheutti eräissä kristallivitutusta, mutta kun soitto alkoi, olin itse aivan myyty.
Crimewaven kohdalla samassa jumittavassa tahdissa hyppinyt tiivis yleisömassa vei mukanaan, enkä ole nyrkkiä hakannut ilmaan koskaan yhtä kovaa. CC-kokemus lienee aggressiivisin, siistein ja ennen kaikkea intensiivisin ikinä ja tuo Flow'n vanha, pieni teltta muistuu joka kerta mieleen kun Crimewaven kuulen. Huh edelleen.
--
// Crystal Castles MySpacessa
// Crystal Castles (II) -albumi 3VOOR12:ssa
Huippareiden jälkisurffailuissa huomasin Crystal Castlesin toisen nimikkoalbumin ilmestyneen 3VOOR12:een kuultavaksi. Yhtyeen oli tarkoitus julkaista levy vasta kesäkuussa, mutta se vuoti onnistuneesti nettiin jo pari viikkoa sitten ja päätettiin julkaista digitaalisessa muodossa jo nyt. Ennen korkkausta päätin fiilistellä vielä parilla edellisen nimikkolevyn biisillä.
Kun yhtye paljastui esiintyvän vuoden '08 Flow'ssa, en ollut kuullut siitä vielä mitään. Ensimmäisenä raitana vastaan tullut Crimewave kuitenkin mykisti; se kuulosti samaan aikaan hirveän tutulta ja aivan käsittämättömän tuoreelta. Samoin esimerkiksi kokaiininhuuruinen Untrust Us.
Albumin makuun pääsin nopeasti, vaikka sen epätasaisuus olikin heti selkeää. Lisäksi biisien kaavamaisuus tuntui rasittavalta; toisaalta useimmissa raidoissa oli jokin huiman puoleensavetävä koukku, jonka hypnoottisessa tahdissa niskakipu oli vähintäänkin automaattinen seuraus. Toisaalta kappaleet eivät biiseinä olleet useimmiten mistään kotoisin – parilla idealla ratsastavia, tunteettomia ja ilmeettömiä jumituksia. Mutta ah, niin hyviä sellaisia.
Ylipitkän albumin alkupuoli hakee oikeasti vertaistaan – ja vaikka olo jokaisen kuuntelun jälkeen olikin oudon tyhjä, ei yhtyeen hurjasta voimasta ollut kysettäkään.
Kun nämä muutamat kappaleet oli eilen kertailtu, oli aika siirtyä uuden levyn pariin. Ennakko-odotukset olivat vähintäänkin korkealla.
Ensimmäisten kappaleiden jälkeen olo ei ollut hyvä. Fainting Spells särki ja ahdisti. Dream pop -henkinen Celestica oli aika ok, mutta heikompi kuin mikä tahansa debyytin tavisraidoista – hiteistä puhumattakaan. Celestican tavoin Doe Deerin olin kuullut jo aiemmin, eikä negatiivinen mielikuva kirkastunut tippaakaan.
Baptismista alkaen raidat rupesivat kumminkin kummasti toimimaan. Kasibittinoisen ohella vähän electroclash-henkinen Year of Silence sytytti ja unipop-henkisyys kappale kappaleelta tuntui yhtyeen tapauksessa kovinkin raikkaalta. Suffocation alkaa tavanomaisen tympeällä full on -meiningillä, mutta paljastuukin joksikin muuksi. Sama fiilis koitti useamman laulun äärellä.
Crystal Castles on vuonna 2010 yhtä hajanainen kuin vuonna 2008. Yllätyksen tarjosi kuitenkin se, että se on edelleen yhtä mielenkiintoinen. Biiseihin on löytynyt uusia puolia ja vaikka hypejuna saattoikin tiputtaa tyypit laiturille, on sopivasti kypsyneessä soundissa edelleen intoilun aihetta.
Seuranneilla kuunteluilla albumi on vielä parantunut. Jos edellinen levy oli kiinnostava paketti irrallisia raitoja, voi jälkimmäisen niputtaa huoletta samaan pinkkaan. Yllättävän kova levy.
--
Day 06 - A song that reminds you of somewhere
Crystal Castles - Crimewave
Valinta saattaa vaikuttaa tavanomaistakin mielikuvituksettomammalta, mutta kun ajatukset pyörivät CC:ssä, eivät muut vaihtoehdot vain tuntuneet kovin luontevilta.
Odotukset tulevan kesän Flow'ta kohtaan ovat katossaan, mutta omassa festihistoriassani on kolme kovaa aiempaa kokemusta, joista jokaisen kammetakseen saa tehdä melkoisen työn. Vuonna '08 listasta löytyi useampi huikea juttu, mutta itselle kovin keikkakokemus oli telttaillut Crystal Castles. Olin levyä kuunnellut melko tiuhaan ja ihastunut useampaan raitaan – kuten oli tehnyt yleisön edustajista useampi muukin. Rumasti viivästynyt aloitus ja vähintäänkin epäsovinnainen lavaesiintyminen aiheutti eräissä kristallivitutusta, mutta kun soitto alkoi, olin itse aivan myyty.
Crimewaven kohdalla samassa jumittavassa tahdissa hyppinyt tiivis yleisömassa vei mukanaan, enkä ole nyrkkiä hakannut ilmaan koskaan yhtä kovaa. CC-kokemus lienee aggressiivisin, siistein ja ennen kaikkea intensiivisin ikinä ja tuo Flow'n vanha, pieni teltta muistuu joka kerta mieleen kun Crimewaven kuulen. Huh edelleen.
--
// Crystal Castles MySpacessa
// Crystal Castles (II) -albumi 3VOOR12:ssa
20. huhtikuuta 2010
Flow '10: ensimmäiset kiinnitykset
Tänään piti kirjoitella jostain muuusta, mutta aamumurojen väärään kurkkuun menemisen aihe tuntuu oleelliselta jaettavalta myös täällä.
Siispä: Flow Festival julkaisi tänään ensimmäisen osan kiinnityksistään. Lista ei ole pelkästään hyvä; se on niin hyvä, että se pesee lattiaa mennen tullen viime vuoden pääosin kädenlämpöisillä kiinnityksillä. Niin hyvä, että odotan seuraavaksi meneväni ala-asteen historiankokeeseen – ilman housuja.
Ennakkokonsertin esiintyjä tuli tietoon jo aiemmin; LCD Soundsystem kiinnostaa toistaiseksi itseäni eniten sen takia, että se kiinnostaa kaikkia muita. Vasta ilmestynyt albumi ei ole vielä kuuntelussani ollut. Ehkäpä tähänkin alkaa innostus pian nousta.
M.I.A.:n kohdalla olo on vähän kuin edellä mainitussa. Hassulta tuntuu se, että muistan elävästi kun viime vuonna metrolla Kalasatamaan mentäessä tunsin pakottavan halun saada kuulla Pull up the Peoplen ja pakko se olikin iPodista esiin kaivaa.
Samoin ennakkoon oli tiedossa Marina and the Diamonds, joka ei parin tykkäillyn biisin jälkeen ole enää hirveästi innostanut. Ulver tuntuu omituiselta kiinnitykseltä ja Major Lazer ei-niin-omalta-teekupilta. Airin suhteen tykkäilyä, vaikka Flow'n suhteen se jotenkin erikoiselta vedolta tuntuikin.
Mutta sitten tähän aamuun. Siihen hetkeen kun leuka loksahti auki, eikä ole ylös enää noussut.
The xx.
Jónsi. (Miksi listauksessa muuten roikutetaan tuota Sigur Rósia perässä? Onhan tämä ihan soolokeikka, eikä joku combo? Toki sekin kelpaisi.)
Four Tet.
The Radio Dept.
Beach House.
The Drums.
Surfer Blood.
Girls.
Husky Rescue.
Hannulelauri.
Villa Nah.
+ muutamia vieraita nimiä. Tällä kertaa poikkeuksellisesti suurin osa artisteista on paitsi mukavan tuoreita, myös jo itselleni tuttuja – ja siis hirmuisen kovia.
Flow '10 on niin 'Sparksia, ettei se tunnu missään määrin enää todelliselta. Kun Facebookissa minua varoiteltiin vielä jostain isosta ja omasta artististani, on olo tässä vaiheessa aika lailla puulla päähän lyöty.
Joku oli muuten eksynyt blogiini googlettelemalla hakusanayhdistelmää "French Horn Rebellion + Flow Festival"...
Diggailua ja arvostusta artistien valkkaajien suuntaan. Jos kaipaatte apua vielä parissa poiminnassa, olen käytettävissänne.
// Flow Festival
Siispä: Flow Festival julkaisi tänään ensimmäisen osan kiinnityksistään. Lista ei ole pelkästään hyvä; se on niin hyvä, että se pesee lattiaa mennen tullen viime vuoden pääosin kädenlämpöisillä kiinnityksillä. Niin hyvä, että odotan seuraavaksi meneväni ala-asteen historiankokeeseen – ilman housuja.
Ennakkokonsertin esiintyjä tuli tietoon jo aiemmin; LCD Soundsystem kiinnostaa toistaiseksi itseäni eniten sen takia, että se kiinnostaa kaikkia muita. Vasta ilmestynyt albumi ei ole vielä kuuntelussani ollut. Ehkäpä tähänkin alkaa innostus pian nousta.
M.I.A.:n kohdalla olo on vähän kuin edellä mainitussa. Hassulta tuntuu se, että muistan elävästi kun viime vuonna metrolla Kalasatamaan mentäessä tunsin pakottavan halun saada kuulla Pull up the Peoplen ja pakko se olikin iPodista esiin kaivaa.
Samoin ennakkoon oli tiedossa Marina and the Diamonds, joka ei parin tykkäillyn biisin jälkeen ole enää hirveästi innostanut. Ulver tuntuu omituiselta kiinnitykseltä ja Major Lazer ei-niin-omalta-teekupilta. Airin suhteen tykkäilyä, vaikka Flow'n suhteen se jotenkin erikoiselta vedolta tuntuikin.
Mutta sitten tähän aamuun. Siihen hetkeen kun leuka loksahti auki, eikä ole ylös enää noussut.
The xx.
Jónsi. (Miksi listauksessa muuten roikutetaan tuota Sigur Rósia perässä? Onhan tämä ihan soolokeikka, eikä joku combo? Toki sekin kelpaisi.)
Four Tet.
The Radio Dept.
Beach House.
The Drums.
Surfer Blood.
Girls.
Husky Rescue.
Hannulelauri.
Villa Nah.
+ muutamia vieraita nimiä. Tällä kertaa poikkeuksellisesti suurin osa artisteista on paitsi mukavan tuoreita, myös jo itselleni tuttuja – ja siis hirmuisen kovia.
Flow '10 on niin 'Sparksia, ettei se tunnu missään määrin enää todelliselta. Kun Facebookissa minua varoiteltiin vielä jostain isosta ja omasta artististani, on olo tässä vaiheessa aika lailla puulla päähän lyöty.
Joku oli muuten eksynyt blogiini googlettelemalla hakusanayhdistelmää "French Horn Rebellion + Flow Festival"...
Diggailua ja arvostusta artistien valkkaajien suuntaan. Jos kaipaatte apua vielä parissa poiminnassa, olen käytettävissänne.
// Flow Festival
21. elokuuta 2009
Perjantai: Calvin Harris
Olen helppo innostumaan ja inspiroitumaan. Viikonloppuinen Flow on malliesimerkki täydellisestä inspislähteestä; joka kerta kotiutuessani olen ollut täynnä paitsi luonnollista itsetyytymättömyyttä kauniita ja monilahjakkaita ihmisiä katseltuani, myös hirmuista luomisen vimmaa. Sopivasti festareiden jälkeen maanantaina julkaistu uusi Calvin Harris -albumi on lisäksi onnistunut jatkamaan tunnetilaa ja olenkin viettänyt viikon illat taas omien tuotosteni parissa painien.
Mutta siis, Calvin. Paitsi että tyyppi on ehkä maailman siistein ikinä, on Ready for the Weekend -albumi aika hiton mainio. Olkoonkin ettei levy yllä kokonaisuutena täydellisen briljanttien sinkkuirroitusten I'm Not Alonen ja nimikkobiisin tasolle, on se debyyttiä toimivampi ja ylipäänsä erinomaisen koukuttava. Toimivia raitoja löytyy 14 kappaleen paketista roppakaupalla, esimerkkeinä vaikkapa levyn avaus the Rain ja Limits - ja vanha tuttu Dizzee Rascal -collab Dance Wiv Me on tietenkin mainio. Albumi on helppo ja hauska - mitä itse odotinkin. Napakymppi.
Perjantai, Ready for the Weekend.
// Calvin Harris Myspacessa
// Ready for the Weekend -albumi Spotifyssa
Mutta siis, Calvin. Paitsi että tyyppi on ehkä maailman siistein ikinä, on Ready for the Weekend -albumi aika hiton mainio. Olkoonkin ettei levy yllä kokonaisuutena täydellisen briljanttien sinkkuirroitusten I'm Not Alonen ja nimikkobiisin tasolle, on se debyyttiä toimivampi ja ylipäänsä erinomaisen koukuttava. Toimivia raitoja löytyy 14 kappaleen paketista roppakaupalla, esimerkkeinä vaikkapa levyn avaus the Rain ja Limits - ja vanha tuttu Dizzee Rascal -collab Dance Wiv Me on tietenkin mainio. Albumi on helppo ja hauska - mitä itse odotinkin. Napakymppi.
Perjantai, Ready for the Weekend.
// Calvin Harris Myspacessa
// Ready for the Weekend -albumi Spotifyssa
17. elokuuta 2009
Tiistai: Flow-jälkiseuranta
Kolme musiikintäyteistä päivää on takana ja yksi meni vielä toipuessakin - Flow Festival 2009 on nyt takana. Aika kivaa oli, mutta kokonaisuus jäi hitusen viime vuotta vaisummaksi; varsinaisia mullistavia keikkaelämyksiä ei mukaan mahtunutkaan sitten kuin ehkä pari. Kaikenlaista tuli kumminkin nähtyä.
Perjantai alkoi the Terror Pigeon Dance Revolt!:in parissa. Jenkkiaktissa oli jotain samaa fiilistä kuin Architecture In Helsingissä, joskin biisit pääsivät puuduttavuudessaan vain siihen yhteen AIH:n osaamaan elementtiin, huutolauluun. Taustat tulivat nauhalta ja esiintyjät keskittyivätkin enimmäkseen yleisöä osallistavaan performanssimeininkiin, josta en juurikaan pitänyt. Päälavan Oi Poikien reggae-/hiphopantia katsoin vain tovin. Seuraava telttailija, Heartsrevolution on Crystal Castles -tusinavalokopioksi ihan jees, mutta yhtyeen lavailme oli melko aneeminen. Vaikka CC ei överiksikin menneellä esityksellään kaikkia viime vuonna miellyttänytkään, oli sen esitystavassa ainakin sitä intensiivisyyttä, mitä molemmilta yhtyeiltä musiikkityyliin sopien kaipaan. Lyhyt setti, ihan ok. Frida Hyvöstä kuulostelin seuraavaksi hetken anniskelualueelta käsin - mitään suuria tunteita esitys ei itsessäni tällä kertaa herättänyt, vaikka biisit ihan kelvollisia ovatkin. Suuriin tunteisiin ylsi pikemminkin yksi lemppariyhtyeistäni: Pintandwefalliin saattoi jälleen kerran luottaa, laskujeni mukaan kymmenes kokemani keikka oli taas erinomaisen laadukas. Jos Pintit ovatkin tuttuja kuin omat taskuni, kostautui ja korostui tietämättömyyteni puolestaan Yann Tiersenin keikalla, joka ei ollutkaan täynnä iki-ihania Amelieita ja Leninejä, vaan melko tylsää jazz-rock -huttua. Teltassa Le Corps Mince de Françoise petrasi valovuosia edellis-Flow'sta, mutta jäi reippaasti Provinssin keikkaa vaisummaksi - pienoinen pettymys. Illan ensimmäinen iso, New Young Pony Club ei saanut yleisöä tai itseäni temmattua tanssimaan ihan yhtä tehokkaasti kuin olin kuvitellut; biisit soivat aika kivasti, mutta mitään hillitöntä CSS-tasoisia energianpurskahduksia ei ilmoille vain ammentunut. Joensuu 1685:n missasin jostain syystä, mikä on näin jälkeenpäin itselleni pienoinen mysteeri - jotain festariväsymystä jo tuossa vaiheessa, kai. Mutta sitten se tuli: Vampire Weekend oli oman Flow'ni pelastaja, aivan uskomattoman hyvä keikka. Tyypit ehtivät vetää varmaan koko debyyttilevyn läpi ja muutaman uudemman biisin vielä lisäksi, erittäin hyvällä meiningillä. Yhtye nousee omassa lempparilistauksessani tämänkin jälkeen kohisten ja tuota uutta materiaalia odottelenkin mitä suurimmalla innolla. Teltan Roots Manuvaa ehdin vampyyrien jälkilämmöissä kuuntelemaan biisin pari, mutta suurempia elämyksiä ei oikein tuosta puolestaan syntynyt. Ilta päättyi Ladyhawkeen, jonka esitys oli vähän rutiinin- mutta silti erinomainen. Tykkäsin.
Lauantain piti alkaa Reginalla, mutta menikin jonossa jumitellessa. Pari biisiä ehdin kuitenkin katsastamaan - tosin bändin olen ehtinyt näkemään viime aikoina sen verran useaan otteeseen, ettei koko setille ollut edes välttämätöntä tarvetta. Suositellun Villa Nahin puolestaan ehdin katsastamaan kokonaan ja pidin kovasti - vahvojen kasari+ysärivaikutteiden värittämä tummasävyinen synapop ei tosiaan ollut välttämättä parhaassa ajankohdassa, mutta toimi silti vallan kivasti. Pysyy ehdottomasti jatkossakin tsekkailtavien listalla. Röyhkä & Rättösaloa jaksoin vahdata vain hetken aikaa, Provinssissahan nuokin tuli jo aiemmin nähtyä. Ihan ok taas. Rubikin näin puolestaan ensimmäistä kertaa ja kun kuuntelutkin ovat olleet vähäisiä, olin liikkeellä aika lailla ummikkona - ja tykkäsin. Taitavaa soittoa, mielenkiintoisia biisejä ja erittäin hyvä fiilis ylipäänsäkin, tulee varmasti katseltua jatkossakin. Hypnotic Brass Ensemble taas ei hirveästi kiinnostanut ja lähinnä huvitti synkatuilla tanssiliikkeillään - ja sai bonuksekseen vielä Maria Veitolan kömpelöt etukäteis- ja jälkikommentit. Eero Johannes telttalavalla oli taas kerran ihan parhautta, vaikka uudet biisiversioinnit eivät ihan alkuperäisten tavoin itseäni sytyttäneetkään. Siisteimmät välispiikit ikinä ("Toin teille tanssin... Kotkasta." / "Mun nimi on Eero Johannes. Mikä sun nimi on?") ja muutenkin loistava lavameininki saavat minut pitämään tästä tyypistä aina vaan. Seun Kuti & Egypt 80 jäi itselleni puolestaan laiskalle vahtailulle - festariturtumus pt 2. Vivian Girlsiä katselin suurimman osan, vaikka en lopulta ihan täysin vakuuttunutkaan - tiukka garage oli sinällään ihan toimivaa, mutta biisit tuntuivat livenä venyvän vähän turhankin paljon. Lauantai-ilta toi puoli yhdeksältä eteensä sitten sen älyttömimmän tilanteen, kun minut pakotettiin valitsemaan Jazzanovan ja White Liesin väliltä - ja valitsin tietenkin väärin. Jazzanovan alkua ehdin kuuntelemaan muutaman biisin ja setti vaikuttikin oikein hyvältä. White Lies sen sijaan oli paha pettymys. Levyllä yhtye kuulosti tyylikkäältä ja mielenkiintoiselta, kovasti Editorsin tapaan - mutta jos Editors jäi Provinssissa vähän vaisuksi, oli White Lies jo aikamoinen rimanalitus. Yleissoundi oli jo turhan lähellä mielikuvituksetonta metallijyystöä ja lava-anti muutenkin aika ahdistavan kliinistä. Hirveintä ikinä oli cover-veto Portisheadin maailman täydellisimmästä surkuttelubiisi the Ripistä - ei näin. Erityisesti tuossa jäi kaivelemaan tietysti tuo tarpeettomaksi havaittu Jazzanova-uhraus. Trip-hopin uudeks tulemiseksi mainostettu Flying Lotus jäi vähän itselleni pliisuksi - sinänsä kivoja soundeja ja juttuja biiseissä kyllä oli, mutta kokonaisuus oli jotenkin vain aavistuksen tympeää. Ainakaan omaa mielikuvaani trip-hopista ei Flying Lotus vastannut, vaikkei se tietysti oleellisinta ollutkaan. Ihan jees tämä kuitenkin oli. Ikävä valinta oli edessä taas loppuillasta, kun Grace Jonesin keikka myöhästyi reippaahkosti. Show oli sinällään upea kokemus niin silmin kuin korvinkin koettuna ja täti-ihmisen ikäiseksi naisessa Gracessa oli älytön määrä lavaenergiaa, -karismasta puhumattakaan. Hassua kyllä, keikassa oli paikoin jotain itseäni lievästi pelottaviakin, tummasävyisiä fiiliksiä ja laserit olivat älyttömän hienoja. Gracen jouduin valitsemaan siis Handsome Fursin sijaan, josta ehdin kuulemaan vain vikat aplodit - harmin paikka. Furseja tosin on varmaan toivoa päästä kuulemaan Suomessa tulevaisuudessakin, GJ oli ehkä melkoinen once in a lifetime -juttu. Illan päätti the Juan MacLean, joka suoraviivaisella teknohousellaan viehätti ihan kiitettävästi ja tanssitutti ainakin niitä jotka siihen vielä jaksoivat.
Eero Johannes on parasta. Kuva: Mikko Vierumäki
Sunnuntain ekat setit koin Jupiter-levy-yhtiön tarjoamana, kun lavalle marssi kasa Suomi-soulin harvoja ja valittuja nimiä. Tuomo, Miss Saana, Janna, Janita ja Niko Ahvonen toivat lavalle sitä, mitä ajankohdassa kaipasikin - letkeää rytmi-iloittelua. Kun loppuun vedettiin vielä muutama biisi vanhaa Quintessencea oikealla kokoonpanolla, ei päivä olisi voinut juuri paremmin alkaa! Jupiterin jälkeen tsekkailin Vukin, jota en ollut aiemmin kaikesta hehkutuksesta huolimatta kuullut - tai niin ainakin luulin. Varmaksi en tiedä vieläkään, mutta kovasti muistelisin samanhenkisten tyttöjen soittaneen harmonilla samanhenkisiä biisejä Klubilla joskus reilu vuosi takaperin. Anywho - en nyt mitenkään pahemmin syttynyt. Ricky-Tickin setit puolestaan olivat takuuvarmoja ja -laadukkaita, ilo jälleen kerran. Tyypit ovat oikeasti ne Suomen siisteimmät. Kivoimman festariyllärin tarjosi puolestaan Cats On Fire - yhtye on ollut "pitäisi kuunnella" -muistilistassa jo pidemmän aikaa, mutta keikalla pääsin biisit vasta kuulemaan. Ihanaa olikin, vähän ujojen ja kömpelöiden poikien musiikkia - minulle parhaiten sopivaa siis. Smiths-viittaukset eivät ole missään määrin yliampuvia, varsinkin kun vokalistin lavaelehdinnässä ja äänenkäytössäkin oli rutkasti samaa henkeä kuin nuoren Morrisseyn vastaavissa - ja ainakin enemmän kuin viisikymppisen version. Suomenruotsalaisuussymppispisteitä myös. Keikalta kuulutettiin seuraavaksi katsomaan Willie Nelsonia (ihana!), jota ei lähimenneisyyden keikkaelämyksestä huolimatta voinut väliinkään jättää. Hyvin Jenny vetikin, vaikka biisit huomattavasti paremmin toukokuun hämyisellä Klubilla toimivatkin. Capital Beatin ska-meininkejä jaksoin seurailla melko lyhyen aikaa ja teltassa olinkin lähinnä pitämässä sadetta. Pahemmin en lämmennyt muutenkaan, Valkyrians tekee saman jutun mielestäni huomattavasti mielenkiintoisemmin. Nitin Sawhneyn esitys päälavalla oli puolestaan arkisin ikinä; näytti siltä, että yleisö oli ollut seuraamassa ennemminkin treenejä kuin festarikeikkaa. Musiikki oli kuitenkin piristävä yllätys, pari oikein miellyttävää biisiä setistä löytyi. Jamaika-rytmit Collie Buddzin tarjoamina taas jäivät vähiin, kuten ennalta arvasinkin. Sunnuntai-illan kuningattaren asemasta kamppailevista naisista ensin otti lavan haltuun Lily Allen, jonka esitys olikin erinomainen. Pop toimii. Päälava pääsi tuossa vaiheessa toista kertaa koko festien aikana näyttämään lavasteineen kaikkineen ihan oikeasti makealta ja fiilis yleisössä oli muutenkin aika mainio. Lilyn jälkeen ehdin katsastamaan Big Pinkin shoegazingia vain parin viimeisen biisin ajan, jotka kuulostivat ihan kiitettäviltä. Päälavan viimeinen esiityjä Fever Ray lopetti juhlat upean näyttävällä tavalla, laserit sykähdyttivät aika unohtumattomasti. Harmi, että show sinällään oli aika suora toisinto maaliskuisesta Tavastian-keikasta, jolloin upeinta mahdollista elämystä en itse enää saanut - mutta silti mainio lopetus hyville pirskeille. Final Fantasya ehdinkin katsastamaan vain tasan yhden biisin verran, kun olin jo pakotettu ravaamaan kohti yöbussia Tampereelle.
Muutoin festarit pitivät odotetun laadukkaan tasonsa. Alue oli siisti ja taas vähän edellisvuotta isompi, mutta yleisömäärää oli taas kasvatettu ja väenpaljous olikin jossain määrin jo ahdistavaakin. Verrattuna esimerkiksi Provinssiin, joka toki levittyykin reippaasti isommalle alueelle, oli Flow'ssa vähän turhan paljon tunkua.
Olin itse liikkeellä sen verran pienellä budjetilla, että juomiset jäivät vähiin, syömiset nollaan ja matkamuistotkin yhteen pinssiin. Hillittömät ennakko-odotukset eivät tällä kertaa ehkä tyystin toteutuneet, osin varmasti omasta syystänikin. En jaksanut hillua oikein millään keikalla ihan eturivissä ja tanssahtelinkin keskenäni turhan laiskasti. Jos ensi vuonna sitten taas vähän paremmin - osallistumisen voi luvata varmaksi jo tässä vaiheessa.
// flowfestival.com
// Mikko Vierumäen otoksia Flickrissä
// Ylen kuvagalleria
Perjantai alkoi the Terror Pigeon Dance Revolt!:in parissa. Jenkkiaktissa oli jotain samaa fiilistä kuin Architecture In Helsingissä, joskin biisit pääsivät puuduttavuudessaan vain siihen yhteen AIH:n osaamaan elementtiin, huutolauluun. Taustat tulivat nauhalta ja esiintyjät keskittyivätkin enimmäkseen yleisöä osallistavaan performanssimeininkiin, josta en juurikaan pitänyt. Päälavan Oi Poikien reggae-/hiphopantia katsoin vain tovin. Seuraava telttailija, Heartsrevolution on Crystal Castles -tusinavalokopioksi ihan jees, mutta yhtyeen lavailme oli melko aneeminen. Vaikka CC ei överiksikin menneellä esityksellään kaikkia viime vuonna miellyttänytkään, oli sen esitystavassa ainakin sitä intensiivisyyttä, mitä molemmilta yhtyeiltä musiikkityyliin sopien kaipaan. Lyhyt setti, ihan ok. Frida Hyvöstä kuulostelin seuraavaksi hetken anniskelualueelta käsin - mitään suuria tunteita esitys ei itsessäni tällä kertaa herättänyt, vaikka biisit ihan kelvollisia ovatkin. Suuriin tunteisiin ylsi pikemminkin yksi lemppariyhtyeistäni: Pintandwefalliin saattoi jälleen kerran luottaa, laskujeni mukaan kymmenes kokemani keikka oli taas erinomaisen laadukas. Jos Pintit ovatkin tuttuja kuin omat taskuni, kostautui ja korostui tietämättömyyteni puolestaan Yann Tiersenin keikalla, joka ei ollutkaan täynnä iki-ihania Amelieita ja Leninejä, vaan melko tylsää jazz-rock -huttua. Teltassa Le Corps Mince de Françoise petrasi valovuosia edellis-Flow'sta, mutta jäi reippaasti Provinssin keikkaa vaisummaksi - pienoinen pettymys. Illan ensimmäinen iso, New Young Pony Club ei saanut yleisöä tai itseäni temmattua tanssimaan ihan yhtä tehokkaasti kuin olin kuvitellut; biisit soivat aika kivasti, mutta mitään hillitöntä CSS-tasoisia energianpurskahduksia ei ilmoille vain ammentunut. Joensuu 1685:n missasin jostain syystä, mikä on näin jälkeenpäin itselleni pienoinen mysteeri - jotain festariväsymystä jo tuossa vaiheessa, kai. Mutta sitten se tuli: Vampire Weekend oli oman Flow'ni pelastaja, aivan uskomattoman hyvä keikka. Tyypit ehtivät vetää varmaan koko debyyttilevyn läpi ja muutaman uudemman biisin vielä lisäksi, erittäin hyvällä meiningillä. Yhtye nousee omassa lempparilistauksessani tämänkin jälkeen kohisten ja tuota uutta materiaalia odottelenkin mitä suurimmalla innolla. Teltan Roots Manuvaa ehdin vampyyrien jälkilämmöissä kuuntelemaan biisin pari, mutta suurempia elämyksiä ei oikein tuosta puolestaan syntynyt. Ilta päättyi Ladyhawkeen, jonka esitys oli vähän rutiinin- mutta silti erinomainen. Tykkäsin.
Lauantain piti alkaa Reginalla, mutta menikin jonossa jumitellessa. Pari biisiä ehdin kuitenkin katsastamaan - tosin bändin olen ehtinyt näkemään viime aikoina sen verran useaan otteeseen, ettei koko setille ollut edes välttämätöntä tarvetta. Suositellun Villa Nahin puolestaan ehdin katsastamaan kokonaan ja pidin kovasti - vahvojen kasari+ysärivaikutteiden värittämä tummasävyinen synapop ei tosiaan ollut välttämättä parhaassa ajankohdassa, mutta toimi silti vallan kivasti. Pysyy ehdottomasti jatkossakin tsekkailtavien listalla. Röyhkä & Rättösaloa jaksoin vahdata vain hetken aikaa, Provinssissahan nuokin tuli jo aiemmin nähtyä. Ihan ok taas. Rubikin näin puolestaan ensimmäistä kertaa ja kun kuuntelutkin ovat olleet vähäisiä, olin liikkeellä aika lailla ummikkona - ja tykkäsin. Taitavaa soittoa, mielenkiintoisia biisejä ja erittäin hyvä fiilis ylipäänsäkin, tulee varmasti katseltua jatkossakin. Hypnotic Brass Ensemble taas ei hirveästi kiinnostanut ja lähinnä huvitti synkatuilla tanssiliikkeillään - ja sai bonuksekseen vielä Maria Veitolan kömpelöt etukäteis- ja jälkikommentit. Eero Johannes telttalavalla oli taas kerran ihan parhautta, vaikka uudet biisiversioinnit eivät ihan alkuperäisten tavoin itseäni sytyttäneetkään. Siisteimmät välispiikit ikinä ("Toin teille tanssin... Kotkasta." / "Mun nimi on Eero Johannes. Mikä sun nimi on?") ja muutenkin loistava lavameininki saavat minut pitämään tästä tyypistä aina vaan. Seun Kuti & Egypt 80 jäi itselleni puolestaan laiskalle vahtailulle - festariturtumus pt 2. Vivian Girlsiä katselin suurimman osan, vaikka en lopulta ihan täysin vakuuttunutkaan - tiukka garage oli sinällään ihan toimivaa, mutta biisit tuntuivat livenä venyvän vähän turhankin paljon. Lauantai-ilta toi puoli yhdeksältä eteensä sitten sen älyttömimmän tilanteen, kun minut pakotettiin valitsemaan Jazzanovan ja White Liesin väliltä - ja valitsin tietenkin väärin. Jazzanovan alkua ehdin kuuntelemaan muutaman biisin ja setti vaikuttikin oikein hyvältä. White Lies sen sijaan oli paha pettymys. Levyllä yhtye kuulosti tyylikkäältä ja mielenkiintoiselta, kovasti Editorsin tapaan - mutta jos Editors jäi Provinssissa vähän vaisuksi, oli White Lies jo aikamoinen rimanalitus. Yleissoundi oli jo turhan lähellä mielikuvituksetonta metallijyystöä ja lava-anti muutenkin aika ahdistavan kliinistä. Hirveintä ikinä oli cover-veto Portisheadin maailman täydellisimmästä surkuttelubiisi the Ripistä - ei näin. Erityisesti tuossa jäi kaivelemaan tietysti tuo tarpeettomaksi havaittu Jazzanova-uhraus. Trip-hopin uudeks tulemiseksi mainostettu Flying Lotus jäi vähän itselleni pliisuksi - sinänsä kivoja soundeja ja juttuja biiseissä kyllä oli, mutta kokonaisuus oli jotenkin vain aavistuksen tympeää. Ainakaan omaa mielikuvaani trip-hopista ei Flying Lotus vastannut, vaikkei se tietysti oleellisinta ollutkaan. Ihan jees tämä kuitenkin oli. Ikävä valinta oli edessä taas loppuillasta, kun Grace Jonesin keikka myöhästyi reippaahkosti. Show oli sinällään upea kokemus niin silmin kuin korvinkin koettuna ja täti-ihmisen ikäiseksi naisessa Gracessa oli älytön määrä lavaenergiaa, -karismasta puhumattakaan. Hassua kyllä, keikassa oli paikoin jotain itseäni lievästi pelottaviakin, tummasävyisiä fiiliksiä ja laserit olivat älyttömän hienoja. Gracen jouduin valitsemaan siis Handsome Fursin sijaan, josta ehdin kuulemaan vain vikat aplodit - harmin paikka. Furseja tosin on varmaan toivoa päästä kuulemaan Suomessa tulevaisuudessakin, GJ oli ehkä melkoinen once in a lifetime -juttu. Illan päätti the Juan MacLean, joka suoraviivaisella teknohousellaan viehätti ihan kiitettävästi ja tanssitutti ainakin niitä jotka siihen vielä jaksoivat.
Eero Johannes on parasta. Kuva: Mikko VierumäkiSunnuntain ekat setit koin Jupiter-levy-yhtiön tarjoamana, kun lavalle marssi kasa Suomi-soulin harvoja ja valittuja nimiä. Tuomo, Miss Saana, Janna, Janita ja Niko Ahvonen toivat lavalle sitä, mitä ajankohdassa kaipasikin - letkeää rytmi-iloittelua. Kun loppuun vedettiin vielä muutama biisi vanhaa Quintessencea oikealla kokoonpanolla, ei päivä olisi voinut juuri paremmin alkaa! Jupiterin jälkeen tsekkailin Vukin, jota en ollut aiemmin kaikesta hehkutuksesta huolimatta kuullut - tai niin ainakin luulin. Varmaksi en tiedä vieläkään, mutta kovasti muistelisin samanhenkisten tyttöjen soittaneen harmonilla samanhenkisiä biisejä Klubilla joskus reilu vuosi takaperin. Anywho - en nyt mitenkään pahemmin syttynyt. Ricky-Tickin setit puolestaan olivat takuuvarmoja ja -laadukkaita, ilo jälleen kerran. Tyypit ovat oikeasti ne Suomen siisteimmät. Kivoimman festariyllärin tarjosi puolestaan Cats On Fire - yhtye on ollut "pitäisi kuunnella" -muistilistassa jo pidemmän aikaa, mutta keikalla pääsin biisit vasta kuulemaan. Ihanaa olikin, vähän ujojen ja kömpelöiden poikien musiikkia - minulle parhaiten sopivaa siis. Smiths-viittaukset eivät ole missään määrin yliampuvia, varsinkin kun vokalistin lavaelehdinnässä ja äänenkäytössäkin oli rutkasti samaa henkeä kuin nuoren Morrisseyn vastaavissa - ja ainakin enemmän kuin viisikymppisen version. Suomenruotsalaisuussymppispisteitä myös. Keikalta kuulutettiin seuraavaksi katsomaan Willie Nelsonia (ihana!), jota ei lähimenneisyyden keikkaelämyksestä huolimatta voinut väliinkään jättää. Hyvin Jenny vetikin, vaikka biisit huomattavasti paremmin toukokuun hämyisellä Klubilla toimivatkin. Capital Beatin ska-meininkejä jaksoin seurailla melko lyhyen aikaa ja teltassa olinkin lähinnä pitämässä sadetta. Pahemmin en lämmennyt muutenkaan, Valkyrians tekee saman jutun mielestäni huomattavasti mielenkiintoisemmin. Nitin Sawhneyn esitys päälavalla oli puolestaan arkisin ikinä; näytti siltä, että yleisö oli ollut seuraamassa ennemminkin treenejä kuin festarikeikkaa. Musiikki oli kuitenkin piristävä yllätys, pari oikein miellyttävää biisiä setistä löytyi. Jamaika-rytmit Collie Buddzin tarjoamina taas jäivät vähiin, kuten ennalta arvasinkin. Sunnuntai-illan kuningattaren asemasta kamppailevista naisista ensin otti lavan haltuun Lily Allen, jonka esitys olikin erinomainen. Pop toimii. Päälava pääsi tuossa vaiheessa toista kertaa koko festien aikana näyttämään lavasteineen kaikkineen ihan oikeasti makealta ja fiilis yleisössä oli muutenkin aika mainio. Lilyn jälkeen ehdin katsastamaan Big Pinkin shoegazingia vain parin viimeisen biisin ajan, jotka kuulostivat ihan kiitettäviltä. Päälavan viimeinen esiityjä Fever Ray lopetti juhlat upean näyttävällä tavalla, laserit sykähdyttivät aika unohtumattomasti. Harmi, että show sinällään oli aika suora toisinto maaliskuisesta Tavastian-keikasta, jolloin upeinta mahdollista elämystä en itse enää saanut - mutta silti mainio lopetus hyville pirskeille. Final Fantasya ehdinkin katsastamaan vain tasan yhden biisin verran, kun olin jo pakotettu ravaamaan kohti yöbussia Tampereelle.
Muutoin festarit pitivät odotetun laadukkaan tasonsa. Alue oli siisti ja taas vähän edellisvuotta isompi, mutta yleisömäärää oli taas kasvatettu ja väenpaljous olikin jossain määrin jo ahdistavaakin. Verrattuna esimerkiksi Provinssiin, joka toki levittyykin reippaasti isommalle alueelle, oli Flow'ssa vähän turhan paljon tunkua.
Olin itse liikkeellä sen verran pienellä budjetilla, että juomiset jäivät vähiin, syömiset nollaan ja matkamuistotkin yhteen pinssiin. Hillittömät ennakko-odotukset eivät tällä kertaa ehkä tyystin toteutuneet, osin varmasti omasta syystänikin. En jaksanut hillua oikein millään keikalla ihan eturivissä ja tanssahtelinkin keskenäni turhan laiskasti. Jos ensi vuonna sitten taas vähän paremmin - osallistumisen voi luvata varmaksi jo tässä vaiheessa.
// flowfestival.com
// Mikko Vierumäen otoksia Flickrissä
// Ylen kuvagalleria
13. elokuuta 2009
Torstai: Flow-antisipaatio(ko)
Huomenna se alkaa, Flow. Eksyn Suvilahteen nyt kolmatta kertaa, taas vähän ristiriitaisilla fiiliksillä. Ensimmäiset kaksi reissua olivat aika mahtavia, eikä artistikattaus ole tänä vuonna sen huonompi. Jos ylipäänsä musiikkimakuni menee ainakin toivottavasti vähän sen suurimman valtavirran vierestä, mainstreamaan Flow'ssa sitten siitäkin edestä isoimmilla keikoilla. Tsekkailussa siis erityisesti...
Perjantaina:
- Vampire Weekend
- New Young Pony Club
- Yann Tiersen
- Frida Hyvönen
- Ladyhawke
- Le Corps Mince de Françoise
- Pintandwefall
- Heartsrevolution
- Sönderbyggd
Lauantaina:
- White Lies
- Regina
- The Juan MacLean
- Handsome Furs
- Jazzanova
- Vivian Girls
- Eero Johannes
- Rubik
- A Guy Called Gerald
Sunnuntaina:
- Fever Ray
- Lily Allen
- Jenny Wilson
- Ricky Tick
- the Big Pink
- Cats on Fire
- Vuk
Olen ollut taas käsittämättömän laiska entuudestaan vieraisiin artisteihin tutustuessa, mutta Flow'ssa tuo festaribongailu toimii kaikkein parhaiten - minkä tahansa keikan voi vain katsastaa ja suurimmalla todennäköisyydellä siitä myös tykkää. Viime aikoina keikkoja on tullut vahtailtua laiskahkosti ja epäilen etteivät ne siisteimmät nimet ole eksymässä tänäkään vuonna Tampereelleni, joten näillä pitäisi nyt sitten tovi taas jaksaa.
// flowfestival.com
Perjantaina:
- Vampire Weekend
- New Young Pony Club
- Yann Tiersen
- Frida Hyvönen
- Ladyhawke
- Le Corps Mince de Françoise
- Pintandwefall
- Heartsrevolution
- Sönderbyggd
Lauantaina:
- White Lies
- Regina
- The Juan MacLean
- Handsome Furs
- Jazzanova
- Vivian Girls
- Eero Johannes
- Rubik
- A Guy Called Gerald
Sunnuntaina:
- Fever Ray
- Lily Allen
- Jenny Wilson
- Ricky Tick
- the Big Pink
- Cats on Fire
- Vuk
Olen ollut taas käsittämättömän laiska entuudestaan vieraisiin artisteihin tutustuessa, mutta Flow'ssa tuo festaribongailu toimii kaikkein parhaiten - minkä tahansa keikan voi vain katsastaa ja suurimmalla todennäköisyydellä siitä myös tykkää. Viime aikoina keikkoja on tullut vahtailtua laiskahkosti ja epäilen etteivät ne siisteimmät nimet ole eksymässä tänäkään vuonna Tampereelleni, joten näillä pitäisi nyt sitten tovi taas jaksaa.
// flowfestival.com
7. elokuuta 2009
12:34:56 070809: Indiaanikrapula
Yksi levyjensoittelu on taas takana; Indiaaniklubi muuttui eilen Indiaanidiskoksi, kun muunsimme Valon terassin tanssilattiaksi. Tapahtumien Yön yhteydessä järjestetyssä eventissä esiintyi myös Pseudojazz-trio, jota ennen soittelimme kvintetillämme tovin etkoilumusiikkia ja jälkeen jo tanssitusasenteella. Ehdottomasti siistein Inkkarointi tähän mennessä, soitto sujui porukalla mainiosti - ja itse kohtaamistani yleisön edustajan hämmentävistä haukuista huolimatta olin omaan soittolistaanikin melko tyytyväinen.
Soittelin nämä ennen jazzeja:
the Pains of Being Pure at Heart - Everything With You
Manic Street Preachers - Faster
Siouxsie and the Banshees - Hong Kong Garden
the Arcade Fire - Keep the Car Running
Pintandwefall - Rocket Chicks
Lacrosse - No More Lovesongs
Laakso - High Drama
Jens Lekman - Maple Leaves
Neufvoin - Robots
Editors - Fingers in the Factories
Beck - Loser
Lemon Jelly - Elements
... ja nämä jälkeen:
PNAU - Embrace
DatA - Rapture
Madonna - Think of Me
La Roux - Quicksand
Phoenix - Lisztomania (Der Die Das Remix)
Friendly Fires - Skeleton Boy
Ladyhawke - Paris Is Burning
TV Off - Car Is on Fire
Thieves Like Us - Fass
Calvin Harris - Ready for the Weekend
Klaxons - Atlantis to Interzone (Crystal Castles Remix)
Those Dancing Days - Those Dancing Days (Detektivbyrån Remix)
New Order - Blue Monday
Kolmen päivän Flow-lippukin on vihdoin hankittu, fiilis on vielä vähän hakusessa - eikä majoituksesta oikein tietoakaan. Tyyppien Spotify-listan avulla voisi koittaa vähän virittäytyä. Saa nähä taas ja sillee.
// Indiaanidisko #1 Spotifyssa
Soittelin nämä ennen jazzeja:
the Pains of Being Pure at Heart - Everything With You
Manic Street Preachers - Faster
Siouxsie and the Banshees - Hong Kong Garden
the Arcade Fire - Keep the Car Running
Pintandwefall - Rocket Chicks
Lacrosse - No More Lovesongs
Laakso - High Drama
Jens Lekman - Maple Leaves
Neufvoin - Robots
Editors - Fingers in the Factories
Beck - Loser
Lemon Jelly - Elements
... ja nämä jälkeen:
PNAU - Embrace
DatA - Rapture
Madonna - Think of Me
La Roux - Quicksand
Phoenix - Lisztomania (Der Die Das Remix)
Friendly Fires - Skeleton Boy
Ladyhawke - Paris Is Burning
TV Off - Car Is on Fire
Thieves Like Us - Fass
Calvin Harris - Ready for the Weekend
Klaxons - Atlantis to Interzone (Crystal Castles Remix)
Those Dancing Days - Those Dancing Days (Detektivbyrån Remix)
New Order - Blue Monday
Kolmen päivän Flow-lippukin on vihdoin hankittu, fiilis on vielä vähän hakusessa - eikä majoituksesta oikein tietoakaan. Tyyppien Spotify-listan avulla voisi koittaa vähän virittäytyä. Saa nähä taas ja sillee.
// Indiaanidisko #1 Spotifyssa
28. heinäkuuta 2009
Tiistai: TV Off
Superkiinnostavia suomalaisbändejä ei varsinaisesti putkahtele esiin kuin sieniä sateella, mutta yksi erinomaisen varteenotettava on helsinkiläinen TV Off. Kuulin yhtyettä ensimmäisen kerran MySpacessaan jo reilu vuosi takaperin ja ihastuin - kivaa ja simppeliä elektropoppailua symppiskaksikolta. Livenä ennätin näkemään tyypit edellisessä Flow'ssa (pienimuotoisuudessaan yksi festien kivoimmista hetkistä) ja sittemmin kertaalleen Tampereen Telakalla. Suosikkikappaleekseni on noussut Honey, jossa live-energia on huipussaan. Albumia olen odotellut jo pitkänpitkänpitkän aikaa, mutta alkusyksystä (?) se olisi ilmeisesti vihdoin ulos tulossa.
Musiikin söpöilyvaihde toimii aika herkullisesti myös tuoreessa Music Machine -videossa. Yhtyeen kotisivublogista löytyy myös pari biisiä ilmaisina latauksina - molemmat ovatkin jo omilla tulevilla dj-soittolistoillani.
Löysin blogista vähän turhan myöhään myös linkin remiksailukilpailuun, mutta pahoin pelkään deadlinen olevan tällä kertaa turhan tiukan. Katsotaan vielä jos parina yönä ehtisi!
// tv-off.com
// TV Off MySpacessa
Musiikin söpöilyvaihde toimii aika herkullisesti myös tuoreessa Music Machine -videossa. Yhtyeen kotisivublogista löytyy myös pari biisiä ilmaisina latauksina - molemmat ovatkin jo omilla tulevilla dj-soittolistoillani.
Löysin blogista vähän turhan myöhään myös linkin remiksailukilpailuun, mutta pahoin pelkään deadlinen olevan tällä kertaa turhan tiukan. Katsotaan vielä jos parina yönä ehtisi!
// tv-off.com
// TV Off MySpacessa
24. kesäkuuta 2009
Alkukesäretrospektiivi
Kuten aina blogien kanssa kohdallani tuppaa käymään, koittaa alkuinnostuksen jälkeen sisällöllinen taantuma ja postaustiheys romahtaa - niin näköjään tälläkin kertaa. Pieni kertaus olkoon paikallaan.
Parin kuukauden sisään olen käynyt aika laiskasti keikoilla - ainoat tähän hätään mieleen tulevat klubikeikat ovat Digitaalimiesten kohtaaminen Doriksessa taannoin toukokuussa ja Jenny Wilson Klubilla suunnilleen samoihin aikoihin - upeita esityksiä molemmat. Livekokemuksia sain kuitenkin kartutettua, kun minut onnistuttiin houkuttelemaan viiden vuoden tauon jälkeen Provinssirockiin. Vaikka isojen yleisfestareiden artistikattaukset eivät minua aina oikein puhuttelekaan, löytyi Provinssista possellemme helposti kiireinen aikataulu lauantain ja sunnuntain ajaksi. Hyviä muistoja kertyi erityisesti the Crashista (viimeinen näkemäni keikka sitten ikinä, nyyh), Le Corpse Mince de Françoisesta, the Ting Tingsistä, Egotripistä ja yllätyksekseni myös Vesa-Matti Loirista. Muutama aika täydellinen hetki tuli taas koettua.
Olen jatkanut dj-kokeilujani kahteen otteeseen, ensin toukokuussa TAF-etkoilla kahvila Valossa ja eilen organisoimamme Indiaaniklubin yhteydessä samassa lokaatiossa. Kiireinen valmistuminen eiliseen tosin tarkoitti sitä, että soittolistoissakin oli lievää samankaltaisuutta, mutta joka tapauksessa molemmat soittokerrat ovat sujuneet vallan leppoisasti. Eilisen setti näytti seuraavalta:
Hot Chip - Wrestlers
The Black Ghosts - I Want Nothing
Cut Copy - Unforgettable Season
Ladyhawke - My Delirium
Daft Punk - Crescendolls
Black Kids - Hit the Heartbrakes
We Are Fans - Into My Life
Phoenix - Consolation Prizes
Rapture - I Need Your Love
PNAU - Baby
80kidz - Frankie
CSS - Beautiful Song
MGMT - Weekend Wars
the Shins - Know Your Onion!
Laakso - High Drama
Vampire Weekend - Walcott
Wave Machines - Keep the Lights On
These New Puritans - Elvis
Anna Järvinen - Leena
Blur - There's No Other Way
Blikk Fang - Nupital Eagles Sharpened
M83 - Graveyard Girl
Passion Pit - the Reeling
Empire of the Sun - Half Mast
Datarock - Give It Up
Annie - Heartbeat
Belle and Sebastian - Judy Is a Dick Slap
Calvin Harris - Acceptable in the 80's
Hot Chip - One Pure Thought
the Teenagers - Wheel of Fortune
Editors - Blood
Joy Division - Disorder
the Horrors - Who Can Say
the Undertones - Teenage Kicks
Talk Talk - Talk Talk
the Smiths - Cemetery Gates
the Magnetic Fields - Absolutely Cuckoo
Matt & Kim - Daylight
Klaxons - Atlantis to Interzone (Crystal Castles Remix)
Ladytron - Weekend
PNAU - Embrace
Those Dancing Days - Those Dancing Days (Detektivbyrån Remix)
the Ting Tings - Be the One
the Crash - Stay
Indiaaniklubia jatkamme seuraavan kerran Laternassa ja Valossa Tammerfestin yhteydessä. Loppukesän ohjelmassa puolestaan kuuntelijan roolissa olisi toki myös Flow, johon osallistumista vielä pohdin.
Vaikeus, ah. Hömhöm.
// Indiaaniklubi #1 -soittolista Spotifyssa
Parin kuukauden sisään olen käynyt aika laiskasti keikoilla - ainoat tähän hätään mieleen tulevat klubikeikat ovat Digitaalimiesten kohtaaminen Doriksessa taannoin toukokuussa ja Jenny Wilson Klubilla suunnilleen samoihin aikoihin - upeita esityksiä molemmat. Livekokemuksia sain kuitenkin kartutettua, kun minut onnistuttiin houkuttelemaan viiden vuoden tauon jälkeen Provinssirockiin. Vaikka isojen yleisfestareiden artistikattaukset eivät minua aina oikein puhuttelekaan, löytyi Provinssista possellemme helposti kiireinen aikataulu lauantain ja sunnuntain ajaksi. Hyviä muistoja kertyi erityisesti the Crashista (viimeinen näkemäni keikka sitten ikinä, nyyh), Le Corpse Mince de Françoisesta, the Ting Tingsistä, Egotripistä ja yllätyksekseni myös Vesa-Matti Loirista. Muutama aika täydellinen hetki tuli taas koettua.
Olen jatkanut dj-kokeilujani kahteen otteeseen, ensin toukokuussa TAF-etkoilla kahvila Valossa ja eilen organisoimamme Indiaaniklubin yhteydessä samassa lokaatiossa. Kiireinen valmistuminen eiliseen tosin tarkoitti sitä, että soittolistoissakin oli lievää samankaltaisuutta, mutta joka tapauksessa molemmat soittokerrat ovat sujuneet vallan leppoisasti. Eilisen setti näytti seuraavalta:
Hot Chip - Wrestlers
The Black Ghosts - I Want Nothing
Cut Copy - Unforgettable Season
Ladyhawke - My Delirium
Daft Punk - Crescendolls
Black Kids - Hit the Heartbrakes
We Are Fans - Into My Life
Phoenix - Consolation Prizes
Rapture - I Need Your Love
PNAU - Baby
80kidz - Frankie
CSS - Beautiful Song
MGMT - Weekend Wars
the Shins - Know Your Onion!
Laakso - High Drama
Vampire Weekend - Walcott
Wave Machines - Keep the Lights On
These New Puritans - Elvis
Anna Järvinen - Leena
Blur - There's No Other Way
Blikk Fang - Nupital Eagles Sharpened
M83 - Graveyard Girl
Passion Pit - the Reeling
Empire of the Sun - Half Mast
Datarock - Give It Up
Annie - Heartbeat
Belle and Sebastian - Judy Is a Dick Slap
Calvin Harris - Acceptable in the 80's
Hot Chip - One Pure Thought
the Teenagers - Wheel of Fortune
Editors - Blood
Joy Division - Disorder
the Horrors - Who Can Say
the Undertones - Teenage Kicks
Talk Talk - Talk Talk
the Smiths - Cemetery Gates
the Magnetic Fields - Absolutely Cuckoo
Matt & Kim - Daylight
Klaxons - Atlantis to Interzone (Crystal Castles Remix)
Ladytron - Weekend
PNAU - Embrace
Those Dancing Days - Those Dancing Days (Detektivbyrån Remix)
the Ting Tings - Be the One
the Crash - Stay
Indiaaniklubia jatkamme seuraavan kerran Laternassa ja Valossa Tammerfestin yhteydessä. Loppukesän ohjelmassa puolestaan kuuntelijan roolissa olisi toki myös Flow, johon osallistumista vielä pohdin.
Vaikeus, ah. Hömhöm.
// Indiaaniklubi #1 -soittolista Spotifyssa
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)