Tuplapaprika-punasipuli-salottisipuli-pinaatti-mozzarella-extrajuusto -piirakka uunissa, nam! Paistumista odotellessa voisi napata esiin taas yhden kehumisen arvoisen yhtyeen.
Lontoolainen Still Corners yhdistelee tummia sävyjä herkkäilyvokaaleihin ja paikoin kirkkaampiin melodioihin. Lopputulos ihastuttaa useaan otteeseen, eikä olisi välttämättä huonoin musiikkivalinta elokuun pimeneviin iltoihin.
Don't Fall in Love / Wish -seiska tulee ulos elokuun kahdeskymmenes päivä, the Great Pop Supplement -pikkulafkan toimesta. Synkkispojat- ja tytöt pistää ostoslistalleen. Endless Summer löytyy puolestaan mainion Fierce Panda -labelin Gruff Trade -kokoelmalta.
History of Love keinuu ihanasti – kuin kaamoskauden Camera Obscura. Melkoisen koukuttava biisi. French Kissin hämyilevään rytmisikermään voisi samoin upota vaikka yhdeksi yöksi.
Ehkäpä näin vielä käykin.
Erittäin siistiä. Tyktyk.
{ In short: Still Corners brings us pretty much the sweetest, darkest and coolest shoegazing indie there is. Love it. }
// Still Corners MySpacessa
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruoka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruoka. Näytä kaikki tekstit
2. elokuuta 2010
25. heinäkuuta 2010
Berliini-maanantai, -tiistai, -keskiviikko
Vaikka lomareissun Berliini-osiolle kertyikin aikaa vain 48 tuntia, ei kaiken puristaminen yhteen blogikirjoitukseen tunnu ihan mahdolliselta. Kerrataan nyt kuitenkin vielä jotain, ennenkuin muisti alkaa pettää.
En ole aiemmin matkustellut kovin paljoa. Lukiosta olimme viikon verran Belgiassa – Brysselissä ja Bruggessä – ja TTVO:lta reissasimme Japaniin kahteen otteeseen. Tavanomaisten Tukholman ja Tallinnan lisäksi muualle en ole eksynytkään, ja Saksan-reissu olikin siten ensimmäinen oikea siviilissä tehty matka. Aika jännää siis.
Ensikosketus Berliiniin ei kovin paljoa vielä antanut. Vietimme perjantaina lennolta päästyämme pari tuntia Hauptbahnhofilla Wittenbergin junaa odotellessa. Aamuyön lähdöstä johtuva väsymys ei aikaansaanut mitään järkevää – jos kahden ei-koiraihmisen koirapuistokävelyä ei moiseksi lasketa – ja ajatukset olivat muutenkin jo Meltissä.
Kun maanantaiaamuna suunta otettiin uudelleen kohti pääkaupunkia, oli olo jo melkoisen innostunut. Tankkailimme Mondon viisi vuotta vanhasta oppaasta päät täyteen ravintoloita ja kauppoja ja kaivelin epätoivoisesti mielestäni saksaa vähän turhan monen vuoden puhumattomuuden jälkeen. Berliini-oppaan adoptoiminen henkilökohtaiseksi raamatuksi oli tuossa vaiheessa jo selviö.
Yövyimme Kreutzbergissa, Suite Hotelissa – joka oli buukattu tasoonsa nähden ihan älyttömän halpaan hintaan; parin hengen huone kustansi kahdelta yöltä yhteensä satasen. Tarkoituksena oli hengailla kotikaupunginosassamme pidempäänkin, mutta lopulta alueella pyörimiset jäivät oikeastaan vain tiistai-illan ruokapaikan metsästykseen.
Pääosin harhailimme itäpuolen Prenzlauer Bergissä ja Mittessä. Koska aikaa oli hyvinkin rajatusti, päätettiin suositellutkin nähtävyydet skippailla lähes tyystin ja keskittyä hyvän ruuan ja kivojen kauppojen metsästykseen – mikä onnistuikin aika mainiosti. Prenzlauer Bergistä tuli jo nopealla vilkaisulla omaa lempparialuetta, jossa vähintäänkin dynaamisessa yleisarkkitehtuurissa upeat, vanhat rakennukset sekoittuivat pieniin designer-putiikkeihin ja sopivan anarkistiseen katuilmeeseen. Muutenkin koko Berliinin aavistuksenomainen rähjäisyys PB:n lisäksi erityisesti Kreutzbergissa viehätti itseäni hirveästi. Kaikki tuntui jotenkin valtavan elävältä.
Aina sama virne. Onneksi Sonic Youth on kool.
Prenzlauer Bergissä herkullisin katu oli Oderberger Straße, jossa suunnilleen jokainen ovi johti johonkin uuteen pikkuliikkeeseen. Siistejä vaatteita, tennareita ja pieniä juttuja olisi löytynyt mukaan vaikka kuinka, mutta aika ja rahat tekivät tiukempaa. Kadulta löytyi myös yksi aika pätevä levykauppa, mutta hinnat eivät Suomen vastaaviin eronneet käytännössä lainkaan – ja lätyt jäivät tällä kertaa poimimatta. Siellä roikkunee yhä siis se sininen levysoitinkassikin, äsh. Pienten tuliaisten lisäksi kerrytin ostoskassiani parilla aika kivalla t-paidalla ja yhdellä kangaskassilla – joista kuvia ei nyt tähän hätään ole.
Ei kun Kiss-paidasta onkin! Bonuksena taas hikinen tyyppi.
Juustoa! Vai itä? Höh.
Kadun leikanneella Kastanienalleella löytyi samanhenkisten putiikkien lisäksi vähän tiuhemmassa kivan oloisia ravintoloita, joista poikkesimme ainakin yhdessä italialaisessa. Ruoat ja juomat olivat puolestaan mukavasti hitusen kotimaista hintatasoa alhaisemmalla ja maistuivat paikassa kuin paikassa. Ruokakauppojen puute sen sijaan oudoksutti, koko reissulla huomasin ehkä pari vähänkään kioskia isompaa ruokakauppaa, mikä tuntui suomalaiseen kaupunkikuvaan nähden erikoiselta.
Nähtävyyksistä ihastelimme pääosin vain niitä, jotka osuivat seikkailujen varrelle. Ainoa varsinainen sisäänmeno tapahtui Berliinin tuomiokirkossa, joka olikin aika vaikuttava paikka. Ehkäpä vielä vaikuttavampi, jos olisin uskaltanut ylös asti kavuta – vertigoiselle yläkupoli ei tuntunut hyvältä paikalta. Suositeltu tv-torni jäi siis ajanpuutteessa väliin ja pitänee tarkastaa ensi kerralla – samoin kuin hieman hinkumani Bauhaus-museo.
Samoin ensi kerralla koettavien listalla ovat illanviettopaikat. Nyt olimme päiväravaamisten myötä iltaisin niin puhki, että istuskelut jäivät vähiin. Erityisesti olisi kiinnostanut Magnet, jossa juuri edellisenä torstaina olisi ollut keikalla Toro y Moi. Tamperetta vähän suvaitsevamman julistekulttuurin avulla paikkoja ei olisi ollut varmaan kovin vaikea löytää.
Hipstereistä ei sen sijaan tykätty. "You fagot ass tourist hipster fuck off!!"
Suurkaupunkien julkisten kulkuvälineiden toimivuudesta itselläni on kokemusta vain Tokion osalta, ja Berliinissä metrot toimivat vähintäänkin yhtä mukavasti. Ratikoihin yhdistettynä reissailu oli helppoa ja nopeaa, ja vaikka Berlin Welcome Card taisikin olla käyttämiimme etuuksiin nähden vähän ylihintainen, ei se tullut kalliiksikaan. Pummilla tosin olisi varmastikin voinut reissailla aika surutta myös.
Mitäs muuta? Beck's oli aika hyvää, erityisesti Eis-versio. Bratwurstit ja Dönerit jäivät kiireessä testaamatta, mutta kasvissyöjänäkin olisi ollut ehkä pakko testailla – maassa maan tavalla ja silleen. Ylipäänsä moni asia jäi vielä elämättä, mutta sehän lyhyissä reissuissa parasta onkin; nälkää jää myös tuleville reissuille. Yleisen siistiyden, näyttävyyden, elämän, turvallisuuden ja toimivuuden vuoksi Berliini tuntui tosiaan kaupungilta, jossa voisi ihan oikeasti vaikka asuakin. Ehkäpä?
Ikävä on. Toivottavasti kohdataan taas.
Berliini, sydän ja silleen.
En ole aiemmin matkustellut kovin paljoa. Lukiosta olimme viikon verran Belgiassa – Brysselissä ja Bruggessä – ja TTVO:lta reissasimme Japaniin kahteen otteeseen. Tavanomaisten Tukholman ja Tallinnan lisäksi muualle en ole eksynytkään, ja Saksan-reissu olikin siten ensimmäinen oikea siviilissä tehty matka. Aika jännää siis.
Ensikosketus Berliiniin ei kovin paljoa vielä antanut. Vietimme perjantaina lennolta päästyämme pari tuntia Hauptbahnhofilla Wittenbergin junaa odotellessa. Aamuyön lähdöstä johtuva väsymys ei aikaansaanut mitään järkevää – jos kahden ei-koiraihmisen koirapuistokävelyä ei moiseksi lasketa – ja ajatukset olivat muutenkin jo Meltissä.
Kun maanantaiaamuna suunta otettiin uudelleen kohti pääkaupunkia, oli olo jo melkoisen innostunut. Tankkailimme Mondon viisi vuotta vanhasta oppaasta päät täyteen ravintoloita ja kauppoja ja kaivelin epätoivoisesti mielestäni saksaa vähän turhan monen vuoden puhumattomuuden jälkeen. Berliini-oppaan adoptoiminen henkilökohtaiseksi raamatuksi oli tuossa vaiheessa jo selviö.
Yövyimme Kreutzbergissa, Suite Hotelissa – joka oli buukattu tasoonsa nähden ihan älyttömän halpaan hintaan; parin hengen huone kustansi kahdelta yöltä yhteensä satasen. Tarkoituksena oli hengailla kotikaupunginosassamme pidempäänkin, mutta lopulta alueella pyörimiset jäivät oikeastaan vain tiistai-illan ruokapaikan metsästykseen.
Pääosin harhailimme itäpuolen Prenzlauer Bergissä ja Mittessä. Koska aikaa oli hyvinkin rajatusti, päätettiin suositellutkin nähtävyydet skippailla lähes tyystin ja keskittyä hyvän ruuan ja kivojen kauppojen metsästykseen – mikä onnistuikin aika mainiosti. Prenzlauer Bergistä tuli jo nopealla vilkaisulla omaa lempparialuetta, jossa vähintäänkin dynaamisessa yleisarkkitehtuurissa upeat, vanhat rakennukset sekoittuivat pieniin designer-putiikkeihin ja sopivan anarkistiseen katuilmeeseen. Muutenkin koko Berliinin aavistuksenomainen rähjäisyys PB:n lisäksi erityisesti Kreutzbergissa viehätti itseäni hirveästi. Kaikki tuntui jotenkin valtavan elävältä.
Aina sama virne. Onneksi Sonic Youth on kool.
Prenzlauer Bergissä herkullisin katu oli Oderberger Straße, jossa suunnilleen jokainen ovi johti johonkin uuteen pikkuliikkeeseen. Siistejä vaatteita, tennareita ja pieniä juttuja olisi löytynyt mukaan vaikka kuinka, mutta aika ja rahat tekivät tiukempaa. Kadulta löytyi myös yksi aika pätevä levykauppa, mutta hinnat eivät Suomen vastaaviin eronneet käytännössä lainkaan – ja lätyt jäivät tällä kertaa poimimatta. Siellä roikkunee yhä siis se sininen levysoitinkassikin, äsh. Pienten tuliaisten lisäksi kerrytin ostoskassiani parilla aika kivalla t-paidalla ja yhdellä kangaskassilla – joista kuvia ei nyt tähän hätään ole.
Ei kun Kiss-paidasta onkin! Bonuksena taas hikinen tyyppi.
Juustoa! Vai itä? Höh.
Kadun leikanneella Kastanienalleella löytyi samanhenkisten putiikkien lisäksi vähän tiuhemmassa kivan oloisia ravintoloita, joista poikkesimme ainakin yhdessä italialaisessa. Ruoat ja juomat olivat puolestaan mukavasti hitusen kotimaista hintatasoa alhaisemmalla ja maistuivat paikassa kuin paikassa. Ruokakauppojen puute sen sijaan oudoksutti, koko reissulla huomasin ehkä pari vähänkään kioskia isompaa ruokakauppaa, mikä tuntui suomalaiseen kaupunkikuvaan nähden erikoiselta.
Nähtävyyksistä ihastelimme pääosin vain niitä, jotka osuivat seikkailujen varrelle. Ainoa varsinainen sisäänmeno tapahtui Berliinin tuomiokirkossa, joka olikin aika vaikuttava paikka. Ehkäpä vielä vaikuttavampi, jos olisin uskaltanut ylös asti kavuta – vertigoiselle yläkupoli ei tuntunut hyvältä paikalta. Suositeltu tv-torni jäi siis ajanpuutteessa väliin ja pitänee tarkastaa ensi kerralla – samoin kuin hieman hinkumani Bauhaus-museo.
Samoin ensi kerralla koettavien listalla ovat illanviettopaikat. Nyt olimme päiväravaamisten myötä iltaisin niin puhki, että istuskelut jäivät vähiin. Erityisesti olisi kiinnostanut Magnet, jossa juuri edellisenä torstaina olisi ollut keikalla Toro y Moi. Tamperetta vähän suvaitsevamman julistekulttuurin avulla paikkoja ei olisi ollut varmaan kovin vaikea löytää.
Hipstereistä ei sen sijaan tykätty. "You fagot ass tourist hipster fuck off!!"
Suurkaupunkien julkisten kulkuvälineiden toimivuudesta itselläni on kokemusta vain Tokion osalta, ja Berliinissä metrot toimivat vähintäänkin yhtä mukavasti. Ratikoihin yhdistettynä reissailu oli helppoa ja nopeaa, ja vaikka Berlin Welcome Card taisikin olla käyttämiimme etuuksiin nähden vähän ylihintainen, ei se tullut kalliiksikaan. Pummilla tosin olisi varmastikin voinut reissailla aika surutta myös.
Mitäs muuta? Beck's oli aika hyvää, erityisesti Eis-versio. Bratwurstit ja Dönerit jäivät kiireessä testaamatta, mutta kasvissyöjänäkin olisi ollut ehkä pakko testailla – maassa maan tavalla ja silleen. Ylipäänsä moni asia jäi vielä elämättä, mutta sehän lyhyissä reissuissa parasta onkin; nälkää jää myös tuleville reissuille. Yleisen siistiyden, näyttävyyden, elämän, turvallisuuden ja toimivuuden vuoksi Berliini tuntui tosiaan kaupungilta, jossa voisi ihan oikeasti vaikka asuakin. Ehkäpä?
Ikävä on. Toivottavasti kohdataan taas.
Berliini, sydän ja silleen.
22. toukokuuta 2010
Lauantain perjantaivideot
Tampere on ollut tänään täynnä vähän kaikkea. Keskustorilla kävin katsastamassa Vegfestin, joka kolahti kasvissyöjään aika kivasti – harmi, ettei itsellä budjettia ollut taas oikein lainkaan. Iltapäivän muotinäytöksessä siisteintä meininkiä esitti lokaali Forget-Me-Not, jonka iloisen eettisiin retrokuoseihin pukisin takuuvarmasti omat penskani, jos semmoisia on joskus tullakseen. Väinö Linnan aukiolla oli puolestaan Mahdollisuuksien tori, jossa hengailin erityisesti bookcrossing-pisteellä. Kari Peitsamo Kauppaopiston naisineen tuli myös tarkastettua.
Kun tuohon yhdisti vielä iltapäivän puistopiknikin, on lauantai ollut taas enemmän kuin ok. Toivottavasti kesä jatkuu yhtä kivana, vaikka sää vähän muuttuneekin.
Parin tunnin kuluttua starttaa taas Indiaaniklubi, jossa tarkoituksenani on pyöritellä nyylien lisäksi myös muutamia mp3:sia, jotta saadaan tuoreempiakin tuneja ilmoille. Suosittelen siis Valoa – Totes McGotes!
Muutama kova / sattumanvarainen biisipoiminta lauantai-iltaan vielä.
Miami Horror - Moon Theory (Baby Monster remix)
Uusi ja vähän erilainen Toro y Moi - Leave Everywhere
Kele - Tenderoni
Kun tuohon yhdisti vielä iltapäivän puistopiknikin, on lauantai ollut taas enemmän kuin ok. Toivottavasti kesä jatkuu yhtä kivana, vaikka sää vähän muuttuneekin.
Parin tunnin kuluttua starttaa taas Indiaaniklubi, jossa tarkoituksenani on pyöritellä nyylien lisäksi myös muutamia mp3:sia, jotta saadaan tuoreempiakin tuneja ilmoille. Suosittelen siis Valoa – Totes McGotes!
Muutama kova / sattumanvarainen biisipoiminta lauantai-iltaan vielä.
Miami Horror - Moon Theory (Baby Monster remix)
Uusi ja vähän erilainen Toro y Moi - Leave Everywhere
Kele - Tenderoni
13. tammikuuta 2010
Keskiviikko: Summer Camp
Pienten juttujen päivä.
Yksi oiva semmoinen on Summer Camp. Brittiläisestä yhtyeestä ei infoa löydy juuri muuta kuin paikoin mahtavan näköinen valokuvablogi ilman tekstejä ja musiikkia. Facebook-sivun kohdallakin jouduin informaatioköyhyydestä johtuen miettimään kahteen kertaan että onko tää ny se. No on.
Summer Campin soundi on jotain lo-fin, surfin ja kuumien kylmien chillgaze- / slow disco -soundien huimaa hybridiä. Esimerkiksi nyt vaikkapa Ghost Train -raita.
Tulevista julkaisuista ei ole tietoa, mutta suhteellisen aktiivisen toiminnan myötä toivoa lienee. Mieluusti kuuntelisin näitä albumillisenkin verran. Yksi kova juttu tälle vuodelle, ehkäpä? I Only Have Eyes for You on ihan ok raita, mutta MySpacesta löytyvä nimikappale puolestaan loisto. Suosittelen tsekkailemaan.
En yltänyt vuoden musiikkiblogiksi Voicen Web Awardseissa (joskin päiväunelmoin yhä ajatuksesta että saisin Summer Campia ujutettua soittolistalleen, eh). Voitto meni oikein hyvään osoitteeseen, eli säv. san. sov.:ille – ja kiitos sss-Annan, sain vielä ylimääräisiä kehujakin oikein radiolähetyksessä. Hurjan siistiä! Hauska juttu kaiken kaikkiaan tuo ehdokkuus – lukijamäärä kasvoi tuon ansiosta ihan tuntuvasti, mikä on tietysti kivaa. Ja ihan parhautta on edelleen, jos ihmiset täältä itselleen kivoja asioita löytävät.
Speaking of a witch; kävin nyt katsomassa joulukuussa hypettelemäni Where the Wild Thing Are -leffan, joka oli niin nätti että huh. Hyvin pieni tarina piti minut tiukasti otteessaan ja jo kehumani Karen O:n musiikki toimi tässä kontekstissa vieläkin paremmin. Lopputuloksena onnistuin vollaamaan aika tasaisesti koko puolentoista tunnin keston ajan. Jos tykkäämistäni jutuista tykkäät, niin aika todennäköisesti tästäkin. Muistin virkistykseksi vielä jo aiemmin postailtu Worried Shoes, elokuvan eka tearjerker.
Koska 1000 Sparksissa on kyse oikeastaan yhtälailla indiepopista ja teeleivistä, innostuin taas leipomaan niitä. Tuotoksia mutustellessani mietin niitä neljää ihmistä, joiden kohdalla nuo kolme asiaa overlappaavat; sitä, joka kehotti teeleipien teon opettelemaan, sitä, jolle niitä tein, sitä, jolle välitin oppini ja sitä, jolle niistä äskettäin kerroin. Itsensä saa tunnistaa.
// Summer Camp MySpacessa
// Where the Wild Thing Are IMDB:ssä
// Melkein yhtä hyvä teeleipäresepti kuin omani
Yksi oiva semmoinen on Summer Camp. Brittiläisestä yhtyeestä ei infoa löydy juuri muuta kuin paikoin mahtavan näköinen valokuvablogi ilman tekstejä ja musiikkia. Facebook-sivun kohdallakin jouduin informaatioköyhyydestä johtuen miettimään kahteen kertaan että onko tää ny se. No on.
Summer Campin soundi on jotain lo-fin, surfin ja kuumien kylmien chillgaze- / slow disco -soundien huimaa hybridiä. Esimerkiksi nyt vaikkapa Ghost Train -raita.
Tulevista julkaisuista ei ole tietoa, mutta suhteellisen aktiivisen toiminnan myötä toivoa lienee. Mieluusti kuuntelisin näitä albumillisenkin verran. Yksi kova juttu tälle vuodelle, ehkäpä? I Only Have Eyes for You on ihan ok raita, mutta MySpacesta löytyvä nimikappale puolestaan loisto. Suosittelen tsekkailemaan.
En yltänyt vuoden musiikkiblogiksi Voicen Web Awardseissa (joskin päiväunelmoin yhä ajatuksesta että saisin Summer Campia ujutettua soittolistalleen, eh). Voitto meni oikein hyvään osoitteeseen, eli säv. san. sov.:ille – ja kiitos sss-Annan, sain vielä ylimääräisiä kehujakin oikein radiolähetyksessä. Hurjan siistiä! Hauska juttu kaiken kaikkiaan tuo ehdokkuus – lukijamäärä kasvoi tuon ansiosta ihan tuntuvasti, mikä on tietysti kivaa. Ja ihan parhautta on edelleen, jos ihmiset täältä itselleen kivoja asioita löytävät.
Speaking of a witch; kävin nyt katsomassa joulukuussa hypettelemäni Where the Wild Thing Are -leffan, joka oli niin nätti että huh. Hyvin pieni tarina piti minut tiukasti otteessaan ja jo kehumani Karen O:n musiikki toimi tässä kontekstissa vieläkin paremmin. Lopputuloksena onnistuin vollaamaan aika tasaisesti koko puolentoista tunnin keston ajan. Jos tykkäämistäni jutuista tykkäät, niin aika todennäköisesti tästäkin. Muistin virkistykseksi vielä jo aiemmin postailtu Worried Shoes, elokuvan eka tearjerker.
Koska 1000 Sparksissa on kyse oikeastaan yhtälailla indiepopista ja teeleivistä, innostuin taas leipomaan niitä. Tuotoksia mutustellessani mietin niitä neljää ihmistä, joiden kohdalla nuo kolme asiaa overlappaavat; sitä, joka kehotti teeleipien teon opettelemaan, sitä, jolle niitä tein, sitä, jolle välitin oppini ja sitä, jolle niistä äskettäin kerroin. Itsensä saa tunnistaa.
// Summer Camp MySpacessa
// Where the Wild Thing Are IMDB:ssä
// Melkein yhtä hyvä teeleipäresepti kuin omani
14. joulukuuta 2009
Maanantaisoppa
Maanantai on vilahtanut ohi kaikkien aikojen synttärilahjan, kokkailun ja piirrettyjen parissa, mutta napataanpa illan päätteeksi esille vielä kolme uutta & kivaa raitaa.
Alkupalat:
Sigur Rós -keulakuva Jónsin Boy Lilikoi on jotain ihan tajutonta. Eeppistä, lapsenomaista, valtavan hauskaa ja valtavan surullista – aika täydellinen keitos. Sooloalbumi on tulossa maaliskuussa.
Pääruoka:
Ensimmäisen uuden Hot Chip -raidan Take It In esittelinkin jo aiemmin, mutta eka varsinainen single, One Life Stand on saanut nyt videollisen muotonsa. Nimensä mukaisesti pehmoileva biisi on jälleen kerran huiman tarttuva, yksinkertainen ja ihana. Onko Hot Chip tämän vuosikymmenen tärkein / paras yhtye? Uusi pitkäsoitto ilmestyy 6. helmikuuta.
Jälkkäri:
Tweetä parempaa on vain ruotsalainen twee. Kun Symfoniorkestern lisää siihen vielä sopivassa määrin elektronisia mausteita, on maailman maistuvin tekele valmis. Uuden tuttavuuden upouusi ep on vapaassa jaossa – samoin kuin edellinenkin. Tätä kannattaa jakaa eteenpäinkin.
Kah ja ah ja hah.
Alkupalat:
Sigur Rós -keulakuva Jónsin Boy Lilikoi on jotain ihan tajutonta. Eeppistä, lapsenomaista, valtavan hauskaa ja valtavan surullista – aika täydellinen keitos. Sooloalbumi on tulossa maaliskuussa.
Pääruoka:
Ensimmäisen uuden Hot Chip -raidan Take It In esittelinkin jo aiemmin, mutta eka varsinainen single, One Life Stand on saanut nyt videollisen muotonsa. Nimensä mukaisesti pehmoileva biisi on jälleen kerran huiman tarttuva, yksinkertainen ja ihana. Onko Hot Chip tämän vuosikymmenen tärkein / paras yhtye? Uusi pitkäsoitto ilmestyy 6. helmikuuta.
Jälkkäri:
Tweetä parempaa on vain ruotsalainen twee. Kun Symfoniorkestern lisää siihen vielä sopivassa määrin elektronisia mausteita, on maailman maistuvin tekele valmis. Uuden tuttavuuden upouusi ep on vapaassa jaossa – samoin kuin edellinenkin. Tätä kannattaa jakaa eteenpäinkin.
Kah ja ah ja hah.
3. joulukuuta 2009
Torstai, telkkari, ruoka
Jos tekisin tänään vaikka pienen poikkeuksen kirjoitteluaiheisiini ja puhuisin vaihteeksi muustakin kuin musiikista. Muutamasta jutusta kun ei tunnu saavan tarpeekseen.
I'm cuddly, bitch – get used to it!
Olen paikkaillut viimeisen viikon ajan televisio- ja elämätyhjiötäni katsomalla uusintana kaikki neljä tuotantokautta jo aiemmin kehumaani How I Met Your Motheria. Suunnilleen sata jaksoa maistuu toisella kerrallakin ihan yhtä hyvältä, vaikka edellisistä katsomisista on vain muutama kuukausi. Officen rinnalla lempparikomediasarjani atm.
Erinomaisen hyvä on myös syksyn Community-uutuus, joka parin ensimmäisen jakson vakuuttelun jälkeen on sytyttänyt ihan kunnolla. Yksi hervoton parivaljakko + Chevy Chase (!) + tätä nykyä huolestuttavin tv-tyttöihastukseni = erittäin positiivinen yllätys. Suosittelen.
Yllä mainittuja kun ei Suomen telkkarista näe, ovat ainoaa varsinaista televisioviihdettäni tarjonneet viime aikoina lempparirealityni Top Chef ja Muodin huipulle. Kokkailu päättyi eilen jatkuakseen ilmeisesti taas alkuvuodesta ja muoteilukin on kohta finaalissa. Muodin huipulle on toiminut Jaakko Seliniä lukuunottamatta suomalaisena versiona yllättävänkin hyvin, vaikka kilpailun tasosta olenkin ehkä aika huono sanomaan mitään. Jonkinlaista osaamattomuutta on myös Top Chefin suhteen – kasvissyöjänä ruuista kun ei ole ihan hirveästi irti saanut.
Ruokavalio on viime aikoina tupannut muutenkin ärsyttämään; opiskelijastatuksen päätyttyä pari kuukautta sitten olen päätynyt kokkailemaan toimistolla, eikä valittu ruokavalio persaukisuuteen yhdistettynä ole se kaikkein motivoivin tilanne. Ruuanlaitto on kivaa, mutta hyvään safkaan tarvitaan muutakin kuin pakastevihanneksia ja kiinanketsuppia. Ainakin vähän ajan kuluttua.
I'm cuddly, bitch – get used to it!
Olen paikkaillut viimeisen viikon ajan televisio- ja elämätyhjiötäni katsomalla uusintana kaikki neljä tuotantokautta jo aiemmin kehumaani How I Met Your Motheria. Suunnilleen sata jaksoa maistuu toisella kerrallakin ihan yhtä hyvältä, vaikka edellisistä katsomisista on vain muutama kuukausi. Officen rinnalla lempparikomediasarjani atm.
Erinomaisen hyvä on myös syksyn Community-uutuus, joka parin ensimmäisen jakson vakuuttelun jälkeen on sytyttänyt ihan kunnolla. Yksi hervoton parivaljakko + Chevy Chase (!) + tätä nykyä huolestuttavin tv-tyttöihastukseni = erittäin positiivinen yllätys. Suosittelen.
Yllä mainittuja kun ei Suomen telkkarista näe, ovat ainoaa varsinaista televisioviihdettäni tarjonneet viime aikoina lempparirealityni Top Chef ja Muodin huipulle. Kokkailu päättyi eilen jatkuakseen ilmeisesti taas alkuvuodesta ja muoteilukin on kohta finaalissa. Muodin huipulle on toiminut Jaakko Seliniä lukuunottamatta suomalaisena versiona yllättävänkin hyvin, vaikka kilpailun tasosta olenkin ehkä aika huono sanomaan mitään. Jonkinlaista osaamattomuutta on myös Top Chefin suhteen – kasvissyöjänä ruuista kun ei ole ihan hirveästi irti saanut.
Ruokavalio on viime aikoina tupannut muutenkin ärsyttämään; opiskelijastatuksen päätyttyä pari kuukautta sitten olen päätynyt kokkailemaan toimistolla, eikä valittu ruokavalio persaukisuuteen yhdistettynä ole se kaikkein motivoivin tilanne. Ruuanlaitto on kivaa, mutta hyvään safkaan tarvitaan muutakin kuin pakastevihanneksia ja kiinanketsuppia. Ainakin vähän ajan kuluttua.
9. marraskuuta 2009
Maanantai: Here Comes Your Man
Tänään...
... sain käsiini vihdoin sen jo pidemmän tovin odottamani Magenta Skycoden seiskatuuman. Platassa valiteltiin että ei ole tietoa milloin saavat lähetystä, mutta Swampista löytyi useampikin kappale. Hinta oli kyllä suolaisin mitä olen uudesta seiskasta maksanut, kahdeksan euroa kirpaisi pikkuisen. Rajattu painos tottakai, mutta kumminkin. Kaikki 529 kappaletta on varustettu erilaisilla käsin taiteilluilla kansilla, mutta DIY-hengessä ollaan menty ehkä valitettavasti siitä aidan matalimmalta kohdalta – verrattuna nyt vaikkapa siihen Pintandwefallin rajattuun Maxi Baby -12":n, jonka jokaisen kannet tytöt ovat itse tussanneet ja joka on siten yksi oman hyllyni lemppareista. Mutta niin, We're Going to Climb on tosiaan aika hyvä biisi ja Escaping Outdoors oikeasti ihan mieletön. Molemmat biisit löytyvät MySpacesta, samoin kuin tieto siitä, että seuraavan kerran nähdään sitten joulukuun kolmas päivä (kera Diggareiden, jei).
... innostuin kokkailemaan, mikä on nykyään ihan liian harvinaista. Totesin edellisellä kerralla, ettei soijakastikkeen ja -rouheen yhdistäminen olekaan yllättäen veren kaivamista nenästä, vaan melkeinpä taivaissa siunattu liitto. Ruokailu uusimman Curb Your Enthusiasmin parissa ei ollut hullumpaa sekään, jakso kun oli aivan huippu.
... rakastuin Pixiesiin – tai pikemminkin ehkä yhteen kappaleeseen – ja jouduin häpeämään sitä edelleen niin kovin ohutta popmusiikin tuntemustani. Siis no, tietynlaiseksi pop geekiksi ohutta ainakin. Mutta viittaillaan nyt johonkin muuhun taas sitten sen verran, että jos joskus päädyn karaokeoimaan, on katalogista paras löytyä Here Comes Your Man.
... ostin ensimmäisen joululahjan. Hirveän montaa ei siten puutukaan.
... turhauduin Radio Helsinkiin. En tiedä onko kanava mennyt viime vuosina reippaasti huonompaan suuntaan vai alkaako aika vain kultailla muistojani, mutta nykyään siinä tahtoo ärsyttää vähän kaikki. Mainoksia on koko ajan ja biisit ovat melko lailla samoja päivästä toiseen (tai tunnista, kuten tänään tuli Love Will Tear Us Apartin kohdalla huomattua) – eli se mainostettu soittolistattomuus ei takaa oikeastaan mitään. Sinänsä on hölmöä valittaa, kun suurin osa niistä biiseistä on semmoisia joita täälläkin olen hetkeä aiemmin hehkuttanut ja joista pidän toki edelleen, mutta radiolta kaipaisin kuitenkin myös itselleni uusien biisien kuulemista.
... uhmasin postilakkoa. Vaikkei sitä enää olisikaan.
// Magenta Skycode MySpacessa
... sain käsiini vihdoin sen jo pidemmän tovin odottamani Magenta Skycoden seiskatuuman. Platassa valiteltiin että ei ole tietoa milloin saavat lähetystä, mutta Swampista löytyi useampikin kappale. Hinta oli kyllä suolaisin mitä olen uudesta seiskasta maksanut, kahdeksan euroa kirpaisi pikkuisen. Rajattu painos tottakai, mutta kumminkin. Kaikki 529 kappaletta on varustettu erilaisilla käsin taiteilluilla kansilla, mutta DIY-hengessä ollaan menty ehkä valitettavasti siitä aidan matalimmalta kohdalta – verrattuna nyt vaikkapa siihen Pintandwefallin rajattuun Maxi Baby -12":n, jonka jokaisen kannet tytöt ovat itse tussanneet ja joka on siten yksi oman hyllyni lemppareista. Mutta niin, We're Going to Climb on tosiaan aika hyvä biisi ja Escaping Outdoors oikeasti ihan mieletön. Molemmat biisit löytyvät MySpacesta, samoin kuin tieto siitä, että seuraavan kerran nähdään sitten joulukuun kolmas päivä (kera Diggareiden, jei).
... innostuin kokkailemaan, mikä on nykyään ihan liian harvinaista. Totesin edellisellä kerralla, ettei soijakastikkeen ja -rouheen yhdistäminen olekaan yllättäen veren kaivamista nenästä, vaan melkeinpä taivaissa siunattu liitto. Ruokailu uusimman Curb Your Enthusiasmin parissa ei ollut hullumpaa sekään, jakso kun oli aivan huippu.
... rakastuin Pixiesiin – tai pikemminkin ehkä yhteen kappaleeseen – ja jouduin häpeämään sitä edelleen niin kovin ohutta popmusiikin tuntemustani. Siis no, tietynlaiseksi pop geekiksi ohutta ainakin. Mutta viittaillaan nyt johonkin muuhun taas sitten sen verran, että jos joskus päädyn karaokeoimaan, on katalogista paras löytyä Here Comes Your Man.
... ostin ensimmäisen joululahjan. Hirveän montaa ei siten puutukaan.
... turhauduin Radio Helsinkiin. En tiedä onko kanava mennyt viime vuosina reippaasti huonompaan suuntaan vai alkaako aika vain kultailla muistojani, mutta nykyään siinä tahtoo ärsyttää vähän kaikki. Mainoksia on koko ajan ja biisit ovat melko lailla samoja päivästä toiseen (tai tunnista, kuten tänään tuli Love Will Tear Us Apartin kohdalla huomattua) – eli se mainostettu soittolistattomuus ei takaa oikeastaan mitään. Sinänsä on hölmöä valittaa, kun suurin osa niistä biiseistä on semmoisia joita täälläkin olen hetkeä aiemmin hehkuttanut ja joista pidän toki edelleen, mutta radiolta kaipaisin kuitenkin myös itselleni uusien biisien kuulemista.
... uhmasin postilakkoa. Vaikkei sitä enää olisikaan.
// Magenta Skycode MySpacessa
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)