Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jamie Long. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jamie Long. Näytä kaikki tekstit

11. toukokuuta 2010

Tiistai: ... no, tiistai

Uhkasipas tulla venytetty päivitystauko, kiitos yrittäjyyden. Toivottavasti asia on nyt korjattu.

Viikonlopusta Editorsin jälkeen vielä sen verran, että kolmen päivän keikkatrilogian viimeinenkin osa oli aika äärimmäisen laadukas.

Moto Boy kolahti livenäkin hirmuisen kovaa. Päivällä vedetty soolokeikka oli melko lailla yksi yhteen illan setin kanssa, pari biisiä ja vähän meikkejä vain miinustettuna. Tarrojakin sai! Syystä siis yksi kevään kovimmista keikoista.



Edeltänyt Manna tuli tällä(kin) kertaa passattua, mutta Plutonium 74:ää kannatti odottaa. Aiemmin livenä vain puolittain näkemäni yhtye toimi lavalla aivan mainiosti ja tykkäily oli taattua. Tämä olisi kiva nähdä tulevana kesänä – jossain ulkosalla, eiksni. Onneksi joku on tätä minulle esitellyt.



Vitsit että on kiva kappale.

Kirjoittelin kovasti tykkäiltävästä houstonilaisesta Jamie Longista vajaa kuukausi sitten. Näppäränä netinkäyttäjänä Jamie oli postauksen jostain löytänyt ja kiitteli mailitse saamastaan huomiosta – ja heitti vielä uuden biisin eteenpäin jaettavaksi. Erittäin jees tämä uusi Aquarium myös. Videokin.



Jyri – tuo Kuninkaankadun BIG STEREO.

--

Day 14 - A song that no one would expect you to love
Antti Tuisku - Juuret


Eipähän tuon uskomattoman biisinkään keksiminen niin helppoa ollut – piti useampi päivä miettiä. Sitten tuli mieleen taannoinen keskustelu, jota tyydyin pääasiassa seuraamaan etäältä, kun en oikein kehdannut mitään väliinkään sanoa. Aiheena oli Antti Tuiskun ja erityisesti Juuret-biisin hirvittävyys, mitä en lähtenyt kieltämään. Vaikka mieli vähän tekikin.

Koskapa Juuret – erityisesti autotune-kertsinsä ansiosta, alku on vähän onnettomampaa – on aivan mainio biisi. Herjalla tykkääminen ei kuulu tapoihini, vaan on mielestäni aika vastenmielinenkin piirre, mutta vastaavasti itsekään en oikein muista Antin raidoista välitä, jos en nyt helvetin tulessakaan niitä polttelisi. Mutta ilman pätemistä, ilman selittelyjä, ilman sarvia ja hampaita – montako Juuret-biisin kertosäettä parempaa Suomessa on tehty? Ei ihan hirveän montaa, minä sanoisin. Kun levyä joskus muinoin Spotifyssa mainostettiin, olin tämän kohdalla ihan että iik.



No, olisitko?

--

14. huhtikuuta 2010

Keskiviikko: Jamie Long

Texas osoittaa taas yllättävän kykynsä tuottaa ilmoille toinen toistaan hurmaavampia indieakteja. Tänään kyseessä ei ole kuitenkaan vakkari-Austin, vaan Houston, josta iloksemme saapuu kahden ep:n ja yhden singlen Plastiq-labelille julkaissut Jamie Long.

Kivan kevyesti shoegazeileva Pools on tuoreen the Never Years -ep:n avausraita. Vahvaa M83-tunnelmaa, mukavaa kasvua ja silkkaa keväisyyttä – pakkotykkäily.



Yhtä lailla toimii vielä astetta utuisempi kakkosraita Monaco. Sopivan tuttua ja helppoa, mutta silti hirmuisen kiehtovaa. Tykkään.

Siltä varalta, että olo jäi vielä kylmäksi, varmistetaan massafaniutumiset maailman parhaan the Sound of Arrowsin remiksauksella Years-biisistä. Kaikki mihin Oskar ja Stefan koskevat, ei ole näköjään ainoastaan kultaa, vaan kimmeltävien sateenkaarien ja lentävien ponien kehystämää... parhautta. Tuntuu aika kovasti siltä, että se kaksikon tuleva ensimmäinen pitkäsoitto tulee olemaan vuoden suosikkilevyjä ja enemmän minua kuin mikään aikoihin. Oh, kuunnelkaa nyt tuota!

// Jamie Long MySpacessa