Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jaakko Eino Kalevi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jaakko Eino Kalevi. Näytä kaikki tekstit

7. maaliskuuta 2010

Sunnuntai: Jump Jump Dance Dance

Mennäänpäs tänäänkin Los Angelesiin. LA-duo Jump Jump Dance Danceen tuli tutustuttua jo viime kesänä aivan mainion Do It for Love biisin myötä, mutta tyyppien ensimmäinen oikea singlejulkaisu on uunituore Show Me the Night. Sopivan hölmöä ja helppoa elektroindiejumitusta, aika lailla parhaalla tavalla paketoituna kuitenkin.



Toimii. Se ensibiisi silti toistaiseksi vielä parhaiten.



Tiukennettu remiksailu nyttemmin pahasti väsähtäneen Datarockin Fa Fa Fa -biisistä on herkkua myös. Jump Jump Dance Dancen esikoisalbumi on jo valmiina ja julkaisua odottamassa, toivottavasti kuullaan pian.



Eilisilta vierähti Ilokivessä NS.KLUBIn parissa. Jaakko Eino Kalevin live oli lyhyt ja spiikit epäselviä, mutta biisit parhaimmillaan sitten sitäkin kovempia. Mielenkiintoisessa livesetupissa soiteltiin ja vokalisoitiin ainakin osittain vinyyleiden päälle – en ole livenä tyyppiä aiemmin nähnyt, mutta tällä kertaa systeemi toimi ainakin mukavasti. Keikan jälkeen obsessoiduin maailman kömpelöimmän näköisen pojan tanssilattiailuun ja tuumailin vain kuinka pienistä eroista meidänkin välillämme on kyse. Höm höm.

// Jump Jump Dance Dance MySpacessa

6. maaliskuuta 2010

Lauantai: Kisses

Tälle päivälle varattu pussailubändi ehti löytymäänkin jo Slow Show'sta, mutta menköön nyt täälläkin. Losangelesilainen Kisses on sen verran ihana – vaikka nettirepertuaarissa onkin vasta yksi kappale, on yhtyeen lumoissa jo nyt. Tällä mennään tänään siis.



Ja tänne mennään tänään siis: Jyväskylässä NS.KLUBIlla soittelee Jaakko Eino Kalevi. Uusi matsku vaikuttaa ihan äärimmäisen lupaavalta.



// Kisses MySpacessa
// Jaakko Eino Kalevi MySpacessa