Varovainen etkoilu Flow'n Ruotsi-osostolla jatkukoon tänäänkin.
Robynin Body Talk -trilogian ykkösosa on herättänyt laajalti mielenkiintoa ja kerännyt kehuja, mutta mennyt ennen eilistä itselläni kokonaisuutena vähän ohi. Kun viimein sain levyyn perehdyttyä vähän tarkemmin, oli aika hauskaa huomata, että julkaisun kahdeksasta biisistä jopa viisi oli tullut aiemmin vastaan – ja kolahdellut aika huolella. Niinpä yleisarvosanaa ei tarvitse hirveän kauaa miettiä.
Sopivasti junnaavan Don't Fucking Tell Me What to Do -introilun jälkeen starttaavaa viiden biisin rautaista, osin toteutunuttakin hittipotentiaalia ei voi kuin kumarrella. Aloittava Fembot on ollut yksi kesän lempiraitojani; mielettömät osiot ja erityisesti kertsi kolahtaa. Lujaa.
Suoraviivaisempi Dancing on My Own on tyyliltään ja symppisnyyhkyilyteemaltaan aika lailla yksi yhteen postauksen jälkiruokabiisin kanssa, mutta toimii itsekin ihan loistavasti. Tyylikästä.
Iisaileva Cry When You Get Older miellyttää myös, mutta Diplon tuottama Dancehall Queen on taas varsinainen pankinräjäyttäjä.
Röyksopp-kollaboraatio None of Dem venähtää vähän, mutta iskee silti – niinkuin joka ikinen (kundi hikinen) norjalaisparin tuotos. Päättävät Hang With Me ja Jag Vet en Dejlig Rosa nätteilevät ihan mukavasti. Vähän vajaamittaisenakin ensimmäinen BT on silkkaa kultaa – enkä osaa oikein kiistää Last.fm:n shoutbox-kommentteja: "part 2 is gonna make me poop myself".
Toinen omalla Konichiwa-labelilla julkaistu albumi on siis erittäin suositeltava – ja kun kompakteista paketeista muutenkin aina tykkään, tullee uutta Robynia poimittua soittolistalle mukavan tiuhaan tahtiin.
Nappaillaanpa loppuun vielä sitä vanhempaa tuotantoa. Debyytin ysäriklassikko Show Me Love on pehmoilussaan edelleen aika erittäin mukavaa – ja ihan mainiota olisi saada tämä Suvilahdessa kuulla. Saapa nähdä kuitenkin, onko biisi lakaistu jo maton alle.
Edellinen sweet collab norjalaispoikien kanssa, the Girl and the Robot oli mannaa taivaasta – kuten tuo viime vuonna alati hehkuttamani Junior ylipäänsä. Seuraava Senior on luvassa tosiaan syksyllä, mutta en tiedä kuullaanko sillä Robynia. Toivottavasti.
Ja loppuun se kaikkien aikojen kovis. Kleerupin kanssa värkätty With Every Heartbeat on ihan eniten kylmiä väreitä aiheuttava biisi – ja uuden hienon albuminkin jälkeen ainakin omalla kohdallani edelleen se tuotannon kirkkain helmi.
Kyyneleet silmiin ja tanssilattialle, ihh.
{ In short: Another Swede boosting this year's Flow; Robyn put out a wonderful first album of her Body Talk -trilogy in June. With Every Heartbeat from a few years back remains as the all-time favourite track, though. A great gig for sure! }
// Robyn MySpacessa
// Body Talk pt. 1 -albumi Spotifyssa
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Röyksopp. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Röyksopp. Näytä kaikki tekstit
4. elokuuta 2010
30. joulukuuta 2009
2009: laulut (10-1)
10. the Drums - I Felt Stupid
Vuoden tulokkaan repertuaarissa ei ole yhtään erinomaista heikompaa raitaa – mutta I Felt Stupid nousee tuostakin joukosta ykköseksi. Leni Riefenstahl -henkisestä, tuoreesta musiikkivideosta diggailua myös.
9. the Sound of Arrows - Into the Clouds
Varsin ruotsalaisen vuoden ihanin ylläri on paluu lapsuuteen. Yhtye, jonka jokaista liikettä seuraan juuri nyt aika tiukasti. (+ ne haki myspacessa kiertuekiipparistia ja näin unta että meikä siihen valkattiin)
8. Bat for Lashes - Daniel
Vähän hyvä.
7. Matt & Kim - Daylight
Ja synariffi '09. Vuoden lempparivideo myös, ai ai tuota Kimiä. Kuluneen kahdentoista kuukauden ehkäpä eniten ihh biisi, aiheuttaa pientä hyppimistä.
6. the Raveonettes - Last Dance
Hurjan hienon ja tasaisen albumin ensimmäinen irroitus. Sopivan kasari, sopivan pehmo ja täydellisen ihana noin niinku muutenki.
5. Dan Black - Symphonies
Indie-anthem '09. Huima.
4. Röyksopp - Happy Up Here
Uuden albumin ensimmäinen single ei antanut kokonaisuudesta loppujen lopuksi kovin kattavaa kuvaa ja tuli kuunneltua alkukeväästä niin puhki kuin mp3:n vain kuunnella voi. Parliaments-kierrätyksineen kaikkineen ihan erinomaisen hyvä joka tapauksessa.
3. Girls - Lust for Life
Se kappale, jonka ajaksi on aina pakko jättää kaikki muu ja vain kuunnella.
2. Grizzly Bear - Two Weeks
Beach Boys -pastissointia ei voi paremmin tehdä. Ihastus ensi kuulemalta.
1. Phoenix - Lisztomania
Vuoden yhtye, vuoden levy ja vuoden laulu. Bridge aiheuttaa tajuttoman kuuntelumääränkin jälkeen huimat kylmät väreet. Mahtavimmista kasarileffoista leikattu musiikkivideo on täydellinen.
Kappale, joka on saanut minut päättyneen vuoden aikana hymyilemään useammin kuin mikään muu asia.
// Laulut 30-21
// Laulut 20-11
// Vuoden biisit Spotifyssa
Vuoden tulokkaan repertuaarissa ei ole yhtään erinomaista heikompaa raitaa – mutta I Felt Stupid nousee tuostakin joukosta ykköseksi. Leni Riefenstahl -henkisestä, tuoreesta musiikkivideosta diggailua myös.
9. the Sound of Arrows - Into the Clouds
Varsin ruotsalaisen vuoden ihanin ylläri on paluu lapsuuteen. Yhtye, jonka jokaista liikettä seuraan juuri nyt aika tiukasti. (+ ne haki myspacessa kiertuekiipparistia ja näin unta että meikä siihen valkattiin)
8. Bat for Lashes - Daniel
Vähän hyvä.
7. Matt & Kim - Daylight
Ja synariffi '09. Vuoden lempparivideo myös, ai ai tuota Kimiä. Kuluneen kahdentoista kuukauden ehkäpä eniten ihh biisi, aiheuttaa pientä hyppimistä.
6. the Raveonettes - Last Dance
Hurjan hienon ja tasaisen albumin ensimmäinen irroitus. Sopivan kasari, sopivan pehmo ja täydellisen ihana noin niinku muutenki.
5. Dan Black - Symphonies
Indie-anthem '09. Huima.
4. Röyksopp - Happy Up Here
Uuden albumin ensimmäinen single ei antanut kokonaisuudesta loppujen lopuksi kovin kattavaa kuvaa ja tuli kuunneltua alkukeväästä niin puhki kuin mp3:n vain kuunnella voi. Parliaments-kierrätyksineen kaikkineen ihan erinomaisen hyvä joka tapauksessa.
3. Girls - Lust for Life
Se kappale, jonka ajaksi on aina pakko jättää kaikki muu ja vain kuunnella.
2. Grizzly Bear - Two Weeks
Beach Boys -pastissointia ei voi paremmin tehdä. Ihastus ensi kuulemalta.
1. Phoenix - Lisztomania
Vuoden yhtye, vuoden levy ja vuoden laulu. Bridge aiheuttaa tajuttoman kuuntelumääränkin jälkeen huimat kylmät väreet. Mahtavimmista kasarileffoista leikattu musiikkivideo on täydellinen.
Kappale, joka on saanut minut päättyneen vuoden aikana hymyilemään useammin kuin mikään muu asia.
// Laulut 30-21
// Laulut 20-11
// Vuoden biisit Spotifyssa
29. joulukuuta 2009
2009: levyt (10-1)
10. Neon Indian - Psychic Chasms
Kesän ja alkusyksyn eniten ylistämäni uusi juttu muotoutui varsin kiitettäväksi paketiksi esikoisalbumillaan. Samannimisestä ep:stä turvotettu albumi on tämäkin niin 2009, vaikka eri tavalla. Kiteytyköön koko chillwave-vuosi nyt tähän yhteen artistiin.
9. jj - n° 2
Yhden kulmat kurtussa -kuuntelun jälkeen täysi ihastuminen; mysteeriyhtye jj:n ensimmäinen täyspitkä tasapainoilee huikeuden ja korniuden välillä ja on oikeasti aika mieletön. Göteborg on osoittautunut lempimusiikin mekaksi.
8. Empire of the Sun - Walking on a Dream
Walking on a Dreamin a-puoli räjäyttää pään ja olisi sellaisenaan maailman paras ep ikinä. Vaisumpi b-puoli toimii kyllä sekin ja yhtälö näyttääkin lähes pelkkää plussaa. Vuoden toiseksi eniten hyppytanssittu yhtye ja kaikkien aikojen masentavimman aprillipilan aihe.
7. Discovery - LP
Vampire Weekend ja Ra Ra Riot -yhtyeiden jäsenten muodostama kaksikko jäi lopulta suurelle yleisölle valitettavan huomaamattomaksi. Muutaman kuuntelukerran jälkeen täydellisesti uponnut esikoinen on siisteyden ja kömpelöyden imelä duetto. Levy ansaitsisi paikkansa listalla jo pelkästään Osaka Loop Line -raidan synavallilla, mutta kun Jackson 5 -coverkin on vielä aika lailla parhautta, ei tästä voi loppujen lopuksi kuin pitää ihan täysillä.
6. Miike Snow - s/t
Äärimmäisen tasainen, laadukas ja viilattu kokonaisuus joka on ennen kaikkea ylistyslaulu muodolle. Jo semmoisenaan ihan huikea.
5. Röyksopp - Junior
Yhtyeen kolmonen on paitsi upea kokonaisuus itsessäänkin, auttoi se myös nostamaan edellisen the Understanding -lätyn arvostusta omissa korvissani. Hauska, hieno, hölmö ja siisti on yhtä kuin Röyksopp. Nuoruuden suosikkien kolmas tuleminen oli enemmän kuin täysosuma.
4. the Pains of Being Pure at Heart - s/t
Puolittainen sokko-ostos osoittautui riittävän tahkoamisen jälkeen silkaksi hienoudeksi. Niin ihanan melodramaattista ja ylitsepursuavaa tunnetta, ettei ihastumatta vain osaa olla. Shoegaze-vaikutteet olivat niitä tämän vuoden kovimpia juttuja myös.
3. the Drums - Summertime!
Huiman musiikkivuoden huimin tulokas. Ep-statuksestaankin huolimatta Summertime! on kärkikahinoissa – seitsemän biisin kokonaisuus on tarttuvinta koskaan. Sopivasti uutta, sopivasti lainattua ja ihan älyttömän hyviä kappaleita. The Drums on noussut nopeasti suosikkiyhtyeideni joukkoon.
2. the Raveonettes - In and Out of Control
Vanhan semilempparin uusi tuleminen on lähes täydellinen pop-albumi. Jesus and Mary Chain ja the Velvet Underground -pastissointi viimeiseen asti hiottuun purkkaan yhdistettynä muodostavat komean kombon. Yhdessätoista raidassa on lähes yhtä monta potentiaalista sukupolviklassikkoa.
1. Phoenix - Wolfgang Amadeus Phoenix
Phoenix oli se yhtye, joka julkaisi yhden kivan albumin ja kaksi mainiota singleä vuosituhannen alussa ja jonka laulaja käväisi vetämässä vokaalit yhden klassikkoleffan tunnariin. Sitä seurasi kaksi korkeimmillaankin kädenlämpöistä albumikokonaisuutta, eikä kukaan neloslevyä enää luultavimmin odottanut.
Wolfgang Amadeus Phoenix tuli nurkan takaa ja on oikeasti ihan täydellinen levy. Indiepopin Pet Sounds on klassikko jo nyt. Vuoden levy.
// Levyt 20-11
// Vuoden levyt esimerkkibiiseillä Spotifyssa
Kesän ja alkusyksyn eniten ylistämäni uusi juttu muotoutui varsin kiitettäväksi paketiksi esikoisalbumillaan. Samannimisestä ep:stä turvotettu albumi on tämäkin niin 2009, vaikka eri tavalla. Kiteytyköön koko chillwave-vuosi nyt tähän yhteen artistiin.
9. jj - n° 2
Yhden kulmat kurtussa -kuuntelun jälkeen täysi ihastuminen; mysteeriyhtye jj:n ensimmäinen täyspitkä tasapainoilee huikeuden ja korniuden välillä ja on oikeasti aika mieletön. Göteborg on osoittautunut lempimusiikin mekaksi.
8. Empire of the Sun - Walking on a Dream
Walking on a Dreamin a-puoli räjäyttää pään ja olisi sellaisenaan maailman paras ep ikinä. Vaisumpi b-puoli toimii kyllä sekin ja yhtälö näyttääkin lähes pelkkää plussaa. Vuoden toiseksi eniten hyppytanssittu yhtye ja kaikkien aikojen masentavimman aprillipilan aihe.
7. Discovery - LP
Vampire Weekend ja Ra Ra Riot -yhtyeiden jäsenten muodostama kaksikko jäi lopulta suurelle yleisölle valitettavan huomaamattomaksi. Muutaman kuuntelukerran jälkeen täydellisesti uponnut esikoinen on siisteyden ja kömpelöyden imelä duetto. Levy ansaitsisi paikkansa listalla jo pelkästään Osaka Loop Line -raidan synavallilla, mutta kun Jackson 5 -coverkin on vielä aika lailla parhautta, ei tästä voi loppujen lopuksi kuin pitää ihan täysillä.
6. Miike Snow - s/t
Äärimmäisen tasainen, laadukas ja viilattu kokonaisuus joka on ennen kaikkea ylistyslaulu muodolle. Jo semmoisenaan ihan huikea.
5. Röyksopp - Junior
Yhtyeen kolmonen on paitsi upea kokonaisuus itsessäänkin, auttoi se myös nostamaan edellisen the Understanding -lätyn arvostusta omissa korvissani. Hauska, hieno, hölmö ja siisti on yhtä kuin Röyksopp. Nuoruuden suosikkien kolmas tuleminen oli enemmän kuin täysosuma.
4. the Pains of Being Pure at Heart - s/t
Puolittainen sokko-ostos osoittautui riittävän tahkoamisen jälkeen silkaksi hienoudeksi. Niin ihanan melodramaattista ja ylitsepursuavaa tunnetta, ettei ihastumatta vain osaa olla. Shoegaze-vaikutteet olivat niitä tämän vuoden kovimpia juttuja myös.
3. the Drums - Summertime!
Huiman musiikkivuoden huimin tulokas. Ep-statuksestaankin huolimatta Summertime! on kärkikahinoissa – seitsemän biisin kokonaisuus on tarttuvinta koskaan. Sopivasti uutta, sopivasti lainattua ja ihan älyttömän hyviä kappaleita. The Drums on noussut nopeasti suosikkiyhtyeideni joukkoon.
2. the Raveonettes - In and Out of Control
Vanhan semilempparin uusi tuleminen on lähes täydellinen pop-albumi. Jesus and Mary Chain ja the Velvet Underground -pastissointi viimeiseen asti hiottuun purkkaan yhdistettynä muodostavat komean kombon. Yhdessätoista raidassa on lähes yhtä monta potentiaalista sukupolviklassikkoa.
1. Phoenix - Wolfgang Amadeus Phoenix
Phoenix oli se yhtye, joka julkaisi yhden kivan albumin ja kaksi mainiota singleä vuosituhannen alussa ja jonka laulaja käväisi vetämässä vokaalit yhden klassikkoleffan tunnariin. Sitä seurasi kaksi korkeimmillaankin kädenlämpöistä albumikokonaisuutta, eikä kukaan neloslevyä enää luultavimmin odottanut.
Wolfgang Amadeus Phoenix tuli nurkan takaa ja on oikeasti ihan täydellinen levy. Indiepopin Pet Sounds on klassikko jo nyt. Vuoden levy.
// Levyt 20-11
// Vuoden levyt esimerkkibiiseillä Spotifyssa
1. marraskuuta 2009
Sunnuntai: Annie
Norjalaiset suosikkini ovat tänä vuonna puskeneet kilvan uusia julkaisuja. Röyksoppin Junior, Kings of Conveniencen Declaration of Dependence ja Sondre Lerchen Heartbeat Radio saivat seurakseen kuluneella viikolla ilmestyneen Annien kakkosalbumi Don't Stopin, jonka kansikuva on kyllä eniten posh ikinä.
Innostuin Anniesta siinä missä muutkin indiepojat Pitchforkia myöten – eli välittömästi kun Röyksoppin tuottaman Heartbeatin ensimmäistä kertaa kuulin joskus muutamia vuosia sitten. Vaikka sitä uskottavien arvostelijoiden hehkuttamaa vaihtoehtoisuutta saakin biisistä hakea kissojen ja koirien kanssa, on se edelleen marraskuussa '09 ehkä ihanin tanssikappale ikinä. Ihan pelkästään lyriikoidenkin takia.
Söpöön Anniemal-esikoiseen verrattuna Don't Stop ei ole ainakaan yhtään vähemmän valtavirtainen – ja useampaa biisiä on hankala nostaa sen kummemmalle jalustalle kuin mitä tahansa keskitieradion tehosoittokappaletta. Mutta joku juttu biisistä toiseen tuntuu kuitenkin viehättävän ihan valtavasti. Jokainen raita pursuaa hittipotentiaalia eikä kuulosta kuitenkaan vielä ihan ylituotetultakaan, vaikka useampi tuottaja aina Timo Kaukolampea myöten onkin albumin parissa häärännyt. Kun alkuun huolestuttavan kornilta tuntunut When the Night -hidastelukin alkaa hetken kuluttua viehättää, jää levyn heikoimmaksi anniksi hölmöhkö Loco. Uutta Heartbeatia ei kuitenkaan löydy, joten parhautta edustavat tällä kertaa Songs Remind Me of You ja I Don't Like Your Band.
Aiemmat sinkkuirroitukset Anthonio ja I Know UR Girlfriend Hates Me eivät varsinaiselle albumille mahtuneet, mutta löytyvät sitten bonuslevyltä. Anthonio on erityisesti aika hyvä, aika hyvä. Kun modulaatiokin on mukaan mahdutettu, ei mainstreamimmaksi tosiaan voi juuri enää mennä.
Missasin Annien keikan Telakalla (!!!) puolitoista vuotta sitten Japanin-reissun takia. Harmittaa vieläkin.
// Annie MySpacessa
// Don't Stop 3VOOR12:ssa
Innostuin Anniesta siinä missä muutkin indiepojat Pitchforkia myöten – eli välittömästi kun Röyksoppin tuottaman Heartbeatin ensimmäistä kertaa kuulin joskus muutamia vuosia sitten. Vaikka sitä uskottavien arvostelijoiden hehkuttamaa vaihtoehtoisuutta saakin biisistä hakea kissojen ja koirien kanssa, on se edelleen marraskuussa '09 ehkä ihanin tanssikappale ikinä. Ihan pelkästään lyriikoidenkin takia.
Söpöön Anniemal-esikoiseen verrattuna Don't Stop ei ole ainakaan yhtään vähemmän valtavirtainen – ja useampaa biisiä on hankala nostaa sen kummemmalle jalustalle kuin mitä tahansa keskitieradion tehosoittokappaletta. Mutta joku juttu biisistä toiseen tuntuu kuitenkin viehättävän ihan valtavasti. Jokainen raita pursuaa hittipotentiaalia eikä kuulosta kuitenkaan vielä ihan ylituotetultakaan, vaikka useampi tuottaja aina Timo Kaukolampea myöten onkin albumin parissa häärännyt. Kun alkuun huolestuttavan kornilta tuntunut When the Night -hidastelukin alkaa hetken kuluttua viehättää, jää levyn heikoimmaksi anniksi hölmöhkö Loco. Uutta Heartbeatia ei kuitenkaan löydy, joten parhautta edustavat tällä kertaa Songs Remind Me of You ja I Don't Like Your Band.
Aiemmat sinkkuirroitukset Anthonio ja I Know UR Girlfriend Hates Me eivät varsinaiselle albumille mahtuneet, mutta löytyvät sitten bonuslevyltä. Anthonio on erityisesti aika hyvä, aika hyvä. Kun modulaatiokin on mukaan mahdutettu, ei mainstreamimmaksi tosiaan voi juuri enää mennä.
Missasin Annien keikan Telakalla (!!!) puolitoista vuotta sitten Japanin-reissun takia. Harmittaa vieläkin.
// Annie MySpacessa
// Don't Stop 3VOOR12:ssa
4. lokakuuta 2009
Maanantai: This Must Be It
Röyksoppin keväällä julkaistulta, erinomaiselta Junior-albumilta on irroitettu kolmas single, This Must Be It. Fever Ray - / the Knife -Karinin täydentämän biisin huikea video on Filip ja Andreas Nilssonin käsialaa. Rumpalia esittävästä Ruinarista lisää yhtyeen verkkosivuilla.
Viikonloppu jäi melkoisen tylsäksi. Yksi täysin vapaa vuorokausi silloin tällöin on enemmän kuin tervetullutta, mutta kaksi tyystin neljän seinän sisällä vietettyä tahtoo jo vähän hajottaa. Sunnuntait erityisesti tuntuvat olevan tyhjyydessään nykyään melkoisen hankalia. Loppuviikosta ajattelin että olisin jaksanut viikonlopun aikana rykiä elämääni takaisin uomilleen – siis siivota, maksaa laskuja, tehdä rästitöitä, vastata vanhoihin viesteihin ymsymsyms – mutta kauniiksi ajatukseksi se lopulta vain jäi. Ehkä joskus toiste sitten. Sitä vastoin tahkosin läpi syyskauden jatkuvat lempparikomediat; Officen, Curb Your Enthusiasmin, How I Met Your Motherin sekä melko lupaavat uutukaiset Modern Familyn ja Communityn. Eilen vahtailin vintageleffoja; brittidraaman the Servant ja valtavan ihanan Doris Day + Rock Hudson + Madison Avenue -hömpän Lover Come Back.
Vintagea vielä päätökseksikin; BIRPistä poimittu Pogotracks-biisi Expialidocious on herkkua vähintäänkin jokaiselle Maija Poppanen -ihmiselle. Niinku ny meikälle.
// Röyksopp MySpacessa
Viikonloppu jäi melkoisen tylsäksi. Yksi täysin vapaa vuorokausi silloin tällöin on enemmän kuin tervetullutta, mutta kaksi tyystin neljän seinän sisällä vietettyä tahtoo jo vähän hajottaa. Sunnuntait erityisesti tuntuvat olevan tyhjyydessään nykyään melkoisen hankalia. Loppuviikosta ajattelin että olisin jaksanut viikonlopun aikana rykiä elämääni takaisin uomilleen – siis siivota, maksaa laskuja, tehdä rästitöitä, vastata vanhoihin viesteihin ymsymsyms – mutta kauniiksi ajatukseksi se lopulta vain jäi. Ehkä joskus toiste sitten. Sitä vastoin tahkosin läpi syyskauden jatkuvat lempparikomediat; Officen, Curb Your Enthusiasmin, How I Met Your Motherin sekä melko lupaavat uutukaiset Modern Familyn ja Communityn. Eilen vahtailin vintageleffoja; brittidraaman the Servant ja valtavan ihanan Doris Day + Rock Hudson + Madison Avenue -hömpän Lover Come Back.
Vintagea vielä päätökseksikin; BIRPistä poimittu Pogotracks-biisi Expialidocious on herkkua vähintäänkin jokaiselle Maija Poppanen -ihmiselle. Niinku ny meikälle.
// Röyksopp MySpacessa
1. syyskuuta 2009
Tiistai: Humanthesizer
Taisin aiemmin jo muistaa sanoa Calvin Harrisin olevan siistein tyyppi ikinä - ja tässä todistuskappale n: Humanthesizer. Ah.
Ja kippas kappas, bongasin Röyksoppin sivuilta kutsun remiksailemaan kilpaa Junior-lätyn Tricky Tricky -biisiä, enkä oikein malta odottaa että pääsen Karinin vokaaleja leikkelemään. Jei.
Ja Helmikin vielä, huh. Hyvä juttu.
Ja kippas kappas, bongasin Röyksoppin sivuilta kutsun remiksailemaan kilpaa Junior-lätyn Tricky Tricky -biisiä, enkä oikein malta odottaa että pääsen Karinin vokaaleja leikkelemään. Jei.
Ja Helmikin vielä, huh. Hyvä juttu.
26. elokuuta 2009
6. huhtikuuta 2009
Horrosviikonloppu: Aavikko ja levymessut
Hei sie. Horroksentäyteinen viikonloppuni sujui jälleen aktiivisesti musiikin parissa. Perjantain pikaisten levyostosten (jo viimeksi hehkuttamani Röyksoppin Junior LP ja Digitaalimiesten Kivi / Ihmisundulaatti 7'') suuntasin Klubin triplakeikalle (samaiset Digitaalimiehet, Cleaning Women ja Aavikko) . Lauantaina taas löysin itseni Pakkahuoneelta levymessuilta.
Digitaalimiesten riisuttu rouheus puraisi itseeni kovin kovasti - seiska jätti soundeiltaan vielä ehkä aavistuksen kylmäksi, mutta livevedot olivatkin aivan mainiota tykittelyä. Digggg. Cleaning Women oli tullut nähtyä edellisen kerran aika lailla vuotta aiemmin ja ennakko-odotukset olivat aika alhaisella, mutta tällä kertaa soitto upposi itseeni kumminkin huomattavasti paremmin ja muutamat biisit saivat uudet pillifarkut vatkaamaan kovinkin tehokkaasti. Jos yhtye itsessään rasittaakin välillä itsetarkoituksellisella erikoisuudentavoittelullaan, tuntuu pinnan alta kuitenkin löytyvän nippu oikein hyviä kappaleita.
Aavikko puolestaan olikin ihan mahtavuutta. Aiemmat kokemukseni yhtyeestä ovat rajoittuneet lähinnä kuuntelusessioihin kaverin luona, mutta livenä paketti oli hirmuisen vakuuttava. Yksinkertaisesti todella upeaa soittoa. Hetkittäin esitys painui liiaksi jumittavaan kraut-meininkiin, mutta kokonaisuudessaan keikka oli aivan loistelias.
Purin pienessä krapulassa läpi myös levymessut, jotka osoittautuivatkin mainioksi tapahtumaksi. Matkaan tarttui yhteensä seitsemän nyyliä, joista erityisesti Joni Mitchellistä ilahduin kovasti. Ostokset siis:
Joni Mitchell - Blue LP
Skalpel - s/t LP
Madlib - Shades of Blue LP
Gary Numan - Telekon LP
the Go! Team - Thunder, Lightning, Strike LP
Dead Kennedys - Give Me Convenience or Give Me Death LP
the Kills - No Wow
Sunnuntai menikin sitten olohuoneen lattialla maaten, näitä kuunnellen ja kattoon tuijottaen.
// Digitaalimiehet MySpacessa
// Cleaning Women MySpacessa
// Aavikko MySpacessa
Digitaalimiesten riisuttu rouheus puraisi itseeni kovin kovasti - seiska jätti soundeiltaan vielä ehkä aavistuksen kylmäksi, mutta livevedot olivatkin aivan mainiota tykittelyä. Digggg. Cleaning Women oli tullut nähtyä edellisen kerran aika lailla vuotta aiemmin ja ennakko-odotukset olivat aika alhaisella, mutta tällä kertaa soitto upposi itseeni kumminkin huomattavasti paremmin ja muutamat biisit saivat uudet pillifarkut vatkaamaan kovinkin tehokkaasti. Jos yhtye itsessään rasittaakin välillä itsetarkoituksellisella erikoisuudentavoittelullaan, tuntuu pinnan alta kuitenkin löytyvän nippu oikein hyviä kappaleita.
Aavikko puolestaan olikin ihan mahtavuutta. Aiemmat kokemukseni yhtyeestä ovat rajoittuneet lähinnä kuuntelusessioihin kaverin luona, mutta livenä paketti oli hirmuisen vakuuttava. Yksinkertaisesti todella upeaa soittoa. Hetkittäin esitys painui liiaksi jumittavaan kraut-meininkiin, mutta kokonaisuudessaan keikka oli aivan loistelias.
Purin pienessä krapulassa läpi myös levymessut, jotka osoittautuivatkin mainioksi tapahtumaksi. Matkaan tarttui yhteensä seitsemän nyyliä, joista erityisesti Joni Mitchellistä ilahduin kovasti. Ostokset siis:
Joni Mitchell - Blue LP
Skalpel - s/t LP
Madlib - Shades of Blue LP
Gary Numan - Telekon LP
the Go! Team - Thunder, Lightning, Strike LP
Dead Kennedys - Give Me Convenience or Give Me Death LP
the Kills - No Wow
Sunnuntai menikin sitten olohuoneen lattialla maaten, näitä kuunnellen ja kattoon tuijottaen.
// Digitaalimiehet MySpacessa
// Cleaning Women MySpacessa
// Aavikko MySpacessa
30. maaliskuuta 2009
Maanantai: Röyksopp
Ensimmäisen festarikokemukseni, vuoden '02 Provinssirockin suurin bändi-ihastus oli entuudestaan vain Axe-mainoksesta tuttu norjalainen Röyksopp. Jo aiemmin olin alkanut viehättymään elektronisista jutuista, mutta tuo keikka avasi silmät, korvat ja jotain muutakin vielä aiempaakin tehokkaammin. Samalla se kasvatti isoin harppauksin jo alkanutta kiinnostustani oman musiikin tekemisestä - sanoilla sanoen yksi parhaista kokemuksista tähän päivän saakka.
Debyyttialbumi Melody A.M. lienee jo moderni downtempo-klassikko; paksut rummut, mureat bassot ja loputon leijuilu pitävät yhä mainiosti otteessaan. Kakkoslevy the Understanding hyppäsi piirun verran menevämpään ja ehkä vielä valtavirtaisempaan suuntaan, mutta samat pohjavireet pysyivät edelleen mukana.
Kuten aina lempparibändieni uusia levyjä odotellessa, odotin seuraavaa julkaisua pääasiassa pelolla. Turhaan.
Viime viikolla ilmestynyt Junior on suoraa jatkumoa edellisen albumin viitoittamalle suunnalle. Se on jälleen rahtusen menevämpää ja muutamilta biiseiltään jo paikoin huolestuttavankin suoraviivaista (esimerkiksi Robynin vokalisoimaan the Girl and the Robot -biisiin en ole vieläkään ihan muodostanut lopullista suhtautumistani), mutta albumi toimii uskomattoman hienosti niin kokonaisuutena kuin osiinsa jaettunakin. Samaa herkullista soundia pienellä tuoreella twistillä, upeat laulajavierailut ja aivan käsittämättömän hyvä, söpö ja ehkä juuri laulajistakin johtuen tyttömäinen fiilis alusta loppuun asti. Paria viikkoa aiemmin en olisi sitä uskonut, mutta Junior on Torbjørnin ja Sveinin paras työ - tähän mennessä. Jos et usko, tsekkaile vaikkapa Lykke Lin täydentämä Miss It So Much.
// Röyksopp MySpacessa
// Kaikki julkaisut royksopp.comissa
// Junior-albumi Spotifyssa
Debyyttialbumi Melody A.M. lienee jo moderni downtempo-klassikko; paksut rummut, mureat bassot ja loputon leijuilu pitävät yhä mainiosti otteessaan. Kakkoslevy the Understanding hyppäsi piirun verran menevämpään ja ehkä vielä valtavirtaisempaan suuntaan, mutta samat pohjavireet pysyivät edelleen mukana.
Kuten aina lempparibändieni uusia levyjä odotellessa, odotin seuraavaa julkaisua pääasiassa pelolla. Turhaan.
Viime viikolla ilmestynyt Junior on suoraa jatkumoa edellisen albumin viitoittamalle suunnalle. Se on jälleen rahtusen menevämpää ja muutamilta biiseiltään jo paikoin huolestuttavankin suoraviivaista (esimerkiksi Robynin vokalisoimaan the Girl and the Robot -biisiin en ole vieläkään ihan muodostanut lopullista suhtautumistani), mutta albumi toimii uskomattoman hienosti niin kokonaisuutena kuin osiinsa jaettunakin. Samaa herkullista soundia pienellä tuoreella twistillä, upeat laulajavierailut ja aivan käsittämättömän hyvä, söpö ja ehkä juuri laulajistakin johtuen tyttömäinen fiilis alusta loppuun asti. Paria viikkoa aiemmin en olisi sitä uskonut, mutta Junior on Torbjørnin ja Sveinin paras työ - tähän mennessä. Jos et usko, tsekkaile vaikkapa Lykke Lin täydentämä Miss It So Much.
// Röyksopp MySpacessa
// Kaikki julkaisut royksopp.comissa
// Junior-albumi Spotifyssa
25. maaliskuuta 2009
Tiistai: Fever Ray
Koitin kääntää empatiamasentuneisen tiistaini kivemmaksi Tavastialla, mutta artistivalinta ei ollut tarkoitukseen ehkä paras mahdollinen. Svarte Greinerin "akustinen doom" - eli käytännössä valitettavan tylsä ambient ei lämppärinä iskenyt sitten alkuunkaan, mutta itse Fever Ray olikin kyllä varsin mainio. Ah, mitä synkistelyä!
S/t-debyyttialbumi on soinut spotifyssani aika reippaasti alkuvuoden, mutta ihan lemppariksini ei tämä projekti vielä yllä. Kuten aiemmin hehkuttamallani Jenny Wilsonin Hardships!-levyllä, on Karinillakin rytmiikkapuoli aivan valloittavaa, mutta kokonaisuus jää paikoin vähän tylsäksi. Tavaramerkkinen lauluääni ei pääse kaikkine pitchshiftauskikkoineen täysin oikeuksiinsa ja erityisesti melodiaosastolla levy on jopa valitettavan valju. Live-esitys oli tosin aivan mainio paketti erityisesti mahtavan valopuolensa ansiosta (LASEREITA! PEILEJÄ!) ja tunnelmallisuudessaan Tavastian-keikka menikin listojeni kärkipäähän. Siltikin nautin Karinista yhä mieluummin the Knifen tai Röyksoppin uutukaisen parissa.
// Svarte Greiner MySpacessa
// Fever Ray MySpacessa
// Fever Ray -albumi Spotifyssa
S/t-debyyttialbumi on soinut spotifyssani aika reippaasti alkuvuoden, mutta ihan lemppariksini ei tämä projekti vielä yllä. Kuten aiemmin hehkuttamallani Jenny Wilsonin Hardships!-levyllä, on Karinillakin rytmiikkapuoli aivan valloittavaa, mutta kokonaisuus jää paikoin vähän tylsäksi. Tavaramerkkinen lauluääni ei pääse kaikkine pitchshiftauskikkoineen täysin oikeuksiinsa ja erityisesti melodiaosastolla levy on jopa valitettavan valju. Live-esitys oli tosin aivan mainio paketti erityisesti mahtavan valopuolensa ansiosta (LASEREITA! PEILEJÄ!) ja tunnelmallisuudessaan Tavastian-keikka menikin listojeni kärkipäähän. Siltikin nautin Karinista yhä mieluummin the Knifen tai Röyksoppin uutukaisen parissa.
// Svarte Greiner MySpacessa
// Fever Ray MySpacessa
// Fever Ray -albumi Spotifyssa
Tilaa:
Kommentit (Atom)