20. Two Door Cinema Club - Something Good Can Work
Kitsuné-kiinnitys on noussut vain muutamalla kappaleella vuoden suosikkien joukkoon. Ensi vuonna vieläkin isompi pieni juttu?
19. Peter Bjorn and John - Nothing to Worry About
Loisto, ah.
18. Atlas Sound - Walkabout (ft. Noah Lennox)
Kokopitkä toimii muutenkin, mutta Walkaboutin kohdalla on aina pakko nousta vähän hyppimään.
17. Animal Collective - My Girls
Kehutun albumin kakkosraita miellytti mitä hurjimmin. Toimii.
16. Calvin Harris - Ready for the Weekend
Calvinista ei loppujen lopuksi tullutkaan ainakaan täältä tarkasteltuna niin isoa juttua tälle vuodelle kuin olisin kuvitellut. Kourallinen mainioita raitoja kuitenkin, albumin nimiraita niistä maistuvin.
15. Chairlift - Bruises
Brooklyn pursusi tänä vuonna toinen toistaan mainiompia bändejä; niistä Chairlift oli ehkä sympaattisin – ja Bruises söpöilybiisi '09.
14. Regina - Saanko Jäädä Yöksi?
Vuoden kotimainen yhtye, levy ja laulu. Ehdottomasti.
13. VEGA - No Reasons
Jos Neon Indian -Alanin sivuproggiksen isoin hitti ei pistä niskojasi notkumaan edes vähäsen, on sinussa jotain pahasti vialla. Mee pois.
12. Miami Horror - Sometimes
Sitten se vuoden toiseksi kovin synariffi. Mie haluun tanssimaan, ny.
11. Hot Chip - Take It In
2000-luvun kovin yhtye ei joudu tekemään paluuta, kun vanhatkin biisit kuulostavat edelleen yhtä tuoreilta. Uusi kappale on kuitenkin silkkaa parhautta.
// Laulut 30-21
// Laulut 10-1
// Vuoden biisit Spotifyssa
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Regina. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Regina. Näytä kaikki tekstit
30. joulukuuta 2009
29. joulukuuta 2009
2009: levyt (20-11)
20. Pintandwefall - Hong Kong, Baby!
Pinttien kakkosalbumi on monipuolisempi ja -ulotteisempi kuin Wow! What Was That, Baby? -esikoinen, mutta ei pakettina kuitenkaan ihan yhtä tiukka. Tasainen, laadukas kokonaisuus ja laulunkirjoitustaidot ovat edelleen ihan huipussaan. Tigerbombsin Pepe Troublen tuotantojälki on samoin yhä hirmuisen nautittavaa.
19. Passion Pit - Manners
Listan todennäköisin albumi, jota ei tule enää parin vuoden kuluttua kuunneltua – mutta Passion Pitin esikois-lp on siitä huolimatta varsin maistuva paketti. Pari erinomaista raitaa (vaikka mielettömin Sleepyhead löytyikin jo edellisvuoden Chunk of Change -ep:ltä) ja niin 2009-soundit. Pakkodiggailu. Tällä paikalla olisi voinut olla myös Calvin Harrisin Ready for the Weekend, entten tentten siis.
18. Jenny Wilson - Hardships!
Kevään suursuosikki jäi loppuvuonna vähemmälle kuuntelulle, turhaan. Mainio, tasainen kokonaisuus vei artistin uudelle tasolle ja oli ruotsalaiset naiset -ilmiön toiseksi kirkkain helmi.
17. Animal Collective - Merriweather Post Pavilion
Kova – muttei kuitenkaan kovin. Animal Collectivesta tuli tällä levyllä se bändi, joten myöhempiä kuunteluja on sävyttänyt tietty vastareaktiokin. Oikein hyvä levy joka tapauksessa.
16. Grizzly Bear - Veckatimest
Spoilattakoon jo nyt, että GB:n huima Two Weeks on vuoden biisieni kärkikahinoissa – tuskin ylläri. Vaikka albumilta useampi muukin kohokohta löytyy, ei se kokonaisuutena nouse ihan samalle tasolle. Korkealle kylläkin.
15. Fever Ray - s/t
Jennyäkin korkeammalle nosti riman siis the Knife -vokalisti Karin Dreijer Andersenin hämärä sooloiluproggis Fever Ray. Huima esikoisalbumi ei tipahda erikoisuudessaan itsetarkoituksellisen väärälle puolelle, vaan pysyy tiukasti kasassa. Oma keikkavuoteni oli loppujen lopuksi sen verran laimea, etten jaksanut niitä ruveta enää listaamaan – mutta Fever Rayn maaliskuinen Tavastia-kokemus olisi ollut kolmen isoimman joukossa.
14. Camera Obscura - My Maudlin Career
Ensimmäisillä kuuntekerroilla koettu epävarmuus paikoittaisen tilankäytön överiksivetämisen ja turhankin tasaisuuden suhteen hälveni myöhemmässä vaiheessa. Edellisen Let's Get Out of This Country -albumin tasoinen taidonnäyte. Huikeus.
13. Charlotte Gainsbourg - IRM
Odotettu Beck-kollaborointi oli onnistunut. Kappaleiden tyylillisen epätasaisuuden vastapainoksi useampi raita on enemmän kuin hyvä ja ylittää laadukkuudellaan paikoin 5:55-debyytinkin.
12. Real Estate - s/t
Loppuvuoden löytö osoittautui äärimmäisen tykkäiltäväksi. Komea ja kaunis albumi. "Hipster surf rock", ah.
11. Regina - Puutarhatrilogia
Tasaisen vahva albumisarja täydentyi keväällä kolmannella osalla, jossa entuudestaan tutut elementit yhdistyivät entistä tyylikkäämmin. Pinttien ohella luullakseni eniten keikoilla tänä vuonna kokemani yhtye on myös livenä ihan erinomainen.
// Levyt 10-1
// Vuoden levyt esimerkkibiiseillä Spotifyssa
Pinttien kakkosalbumi on monipuolisempi ja -ulotteisempi kuin Wow! What Was That, Baby? -esikoinen, mutta ei pakettina kuitenkaan ihan yhtä tiukka. Tasainen, laadukas kokonaisuus ja laulunkirjoitustaidot ovat edelleen ihan huipussaan. Tigerbombsin Pepe Troublen tuotantojälki on samoin yhä hirmuisen nautittavaa.
19. Passion Pit - Manners
Listan todennäköisin albumi, jota ei tule enää parin vuoden kuluttua kuunneltua – mutta Passion Pitin esikois-lp on siitä huolimatta varsin maistuva paketti. Pari erinomaista raitaa (vaikka mielettömin Sleepyhead löytyikin jo edellisvuoden Chunk of Change -ep:ltä) ja niin 2009-soundit. Pakkodiggailu. Tällä paikalla olisi voinut olla myös Calvin Harrisin Ready for the Weekend, entten tentten siis.
18. Jenny Wilson - Hardships!
Kevään suursuosikki jäi loppuvuonna vähemmälle kuuntelulle, turhaan. Mainio, tasainen kokonaisuus vei artistin uudelle tasolle ja oli ruotsalaiset naiset -ilmiön toiseksi kirkkain helmi.
17. Animal Collective - Merriweather Post Pavilion
Kova – muttei kuitenkaan kovin. Animal Collectivesta tuli tällä levyllä se bändi, joten myöhempiä kuunteluja on sävyttänyt tietty vastareaktiokin. Oikein hyvä levy joka tapauksessa.
16. Grizzly Bear - Veckatimest
Spoilattakoon jo nyt, että GB:n huima Two Weeks on vuoden biisieni kärkikahinoissa – tuskin ylläri. Vaikka albumilta useampi muukin kohokohta löytyy, ei se kokonaisuutena nouse ihan samalle tasolle. Korkealle kylläkin.
15. Fever Ray - s/t
Jennyäkin korkeammalle nosti riman siis the Knife -vokalisti Karin Dreijer Andersenin hämärä sooloiluproggis Fever Ray. Huima esikoisalbumi ei tipahda erikoisuudessaan itsetarkoituksellisen väärälle puolelle, vaan pysyy tiukasti kasassa. Oma keikkavuoteni oli loppujen lopuksi sen verran laimea, etten jaksanut niitä ruveta enää listaamaan – mutta Fever Rayn maaliskuinen Tavastia-kokemus olisi ollut kolmen isoimman joukossa.
14. Camera Obscura - My Maudlin Career
Ensimmäisillä kuuntekerroilla koettu epävarmuus paikoittaisen tilankäytön överiksivetämisen ja turhankin tasaisuuden suhteen hälveni myöhemmässä vaiheessa. Edellisen Let's Get Out of This Country -albumin tasoinen taidonnäyte. Huikeus.
13. Charlotte Gainsbourg - IRM
Odotettu Beck-kollaborointi oli onnistunut. Kappaleiden tyylillisen epätasaisuuden vastapainoksi useampi raita on enemmän kuin hyvä ja ylittää laadukkuudellaan paikoin 5:55-debyytinkin.
12. Real Estate - s/t
Loppuvuoden löytö osoittautui äärimmäisen tykkäiltäväksi. Komea ja kaunis albumi. "Hipster surf rock", ah.
11. Regina - Puutarhatrilogia
Tasaisen vahva albumisarja täydentyi keväällä kolmannella osalla, jossa entuudestaan tutut elementit yhdistyivät entistä tyylikkäämmin. Pinttien ohella luullakseni eniten keikoilla tänä vuonna kokemani yhtye on myös livenä ihan erinomainen.
// Levyt 10-1
// Vuoden levyt esimerkkibiiseillä Spotifyssa
20. joulukuuta 2009
Sunnuntaiolemus
Päivä on viuhahtanut ohitse Office-uusintoja katsoen, hyppimistä aiheuttavia biisejä kuunnellen (ainakin Reginaa ja naftaliinista kaivettua Fu-Touristin Remedyä, herrajjumala), joulusiivoillen ja paria -lahjaa paketoiden. Sisko tekee pikapuoliin lyhyen visiitin ja tarkoituksena olisi käydä kuuntelemassa kauneimpia joululauluja Tuomiokirkossa. Aika jei.
Vaikka kotona hoilailenkin ihan koko ajan levyjen päälle, en ole kummoinen yhteislaulaja. Muiden äänten keskeltä on vaikea kuulla sitä omaa ja nuotit tuntuvat paikoin iskevän sitten vähän sivuun – ei kiva. Ehkäpä sen omemman musiikin kohdalla yhteislaulu onnistuisikin; kuka järjestäisi tapahtuman, jossa istutaan ringissä ja lauletaan vaikkapa sitä Lisztomaniaa? Keikoilla tietysti, mutta on se kuitenkin vähän eri juttu. Myös esimerkiksi Mamma Mia -leffan karaokenäytökset olisivat olleet aika oiva kokemus tuommoiseen, harmi ettei tullut koettua.
Abbasta tuli mieleen huominen. Jos nyt ihan totta puhutaan, niin jännittää hirveästi – mikä on tietysti vähän hölmöä. Mutta niin vain on muutaman viimeisen päivän ajan ollut valtava parvi perhosia vatsassa, eikä unikaan ole juuri tullut. Hömh.
Vaikka kotona hoilailenkin ihan koko ajan levyjen päälle, en ole kummoinen yhteislaulaja. Muiden äänten keskeltä on vaikea kuulla sitä omaa ja nuotit tuntuvat paikoin iskevän sitten vähän sivuun – ei kiva. Ehkäpä sen omemman musiikin kohdalla yhteislaulu onnistuisikin; kuka järjestäisi tapahtuman, jossa istutaan ringissä ja lauletaan vaikkapa sitä Lisztomaniaa? Keikoilla tietysti, mutta on se kuitenkin vähän eri juttu. Myös esimerkiksi Mamma Mia -leffan karaokenäytökset olisivat olleet aika oiva kokemus tuommoiseen, harmi ettei tullut koettua.
Abbasta tuli mieleen huominen. Jos nyt ihan totta puhutaan, niin jännittää hirveästi – mikä on tietysti vähän hölmöä. Mutta niin vain on muutaman viimeisen päivän ajan ollut valtava parvi perhosia vatsassa, eikä unikaan ole juuri tullut. Hömh.
23. lokakuuta 2009
Perjantai: Cats on Fire
Sain alkusyksystä Salvador Dalí -postikortin, jossa kehuttiin Clint Eastwoodia, fetajuustoa ja Cats on Firea – ja quotattiin lopuksi Black Booksia. Ei voi kiistää.
Kuulin Vaasa- / Turku- / Göteborg-akselilta tulevaa Cats on Firea ensimmäisen kerran männä kesänä, mutta toden teolla siihen ihastuin vasta Flow'n sunnuntaissa. Ehkä sympaattisin keikka ikinä oli oman festarini kohokohta ja levyt ovat olleet tiukassa kuuntelussa tuosta eteenpäin. Eilinen keikka Lost in Musicissa oli taas melkoisen erinomainen, vaikka taisin yleisöstä ollakin se eniten innostunut. Ei meillä täällä Tampereella oikein. Turhautuneen työpäiväni päätökseksi suuntaan tänään puolestaan Klubille, ehkäpä siellä olisi enemmän elämää.
Esikoisalbumi the Province Complains on toistaiseksi miellyttänyt itseäni jopa keväällä julkaistua Our Temperance Movementia enemmän. Molemmat ovat kuitenkin ehjiä ja tasaisia kokonaisuuksia useammilla helmillä. Se ihan kirkkain hittipotentiaali biiseistä on vielä ehkä kuulematta – vaikka etenkin White Mantled King ja Tears in Your Cup upeita irroituksia ovatkin – ja ne selkeimmän esikuvan Ask ja Heaven Knows I'm Miserable Now ovat jättäneet vielä odottamaan. Ehkäpä seuraavalla sitten, siihen asti kyttäilen näitä livemahdollisuuksia aina kun se vain on mahdollista.
Eilinen YO piti sisällään myös Astrid Swan and the Drunk Loversin ja Reginan keikat. Astrid jäi itselleni taas vähän mitäänsanomattomaksi perusrokkailuksi – kai siinä ihan kiinnostavaa tekstipuolta ainakin on, mutta kun ei nyt vaan niin hirveästi kiinnostanut. Regina sen sijaan näytti taas olevansa yksi parhaista näkemistäni livebändeistä. Vaikka aika moneen kertaan olenkin yhtyeen nyt puolen vuoden sisään kokenut, tykkään joka kerta, paljon. Illan ensimmäisen aktin jalkoihin tämäkin kuitenkin vähän jäi, ei voi mitään.
Cats on Firesta on lyhyen ajan sisällä tullut yksi niistä muutamasta yhtyeestä, jotka ihan oikeasti tekevät minusta minut. Samaistuminen on niin helppoa; tämän tahdissa tuntuu ihan hyväksyttävältä olla se pitkä, laiha sekä kaikin puolin kömpelö ja ulkopuolinen poika – ainoastaan suomenruotsalaisuuteni wannabe-taso tuntuu olevan se erottava tekijä. Hur som helst, Cats on Fire on niin minun musiikkiani.
// Cats on Fire MySpacessa
// the Province Complains -albumi Spotifyssa
Kuulin Vaasa- / Turku- / Göteborg-akselilta tulevaa Cats on Firea ensimmäisen kerran männä kesänä, mutta toden teolla siihen ihastuin vasta Flow'n sunnuntaissa. Ehkä sympaattisin keikka ikinä oli oman festarini kohokohta ja levyt ovat olleet tiukassa kuuntelussa tuosta eteenpäin. Eilinen keikka Lost in Musicissa oli taas melkoisen erinomainen, vaikka taisin yleisöstä ollakin se eniten innostunut. Ei meillä täällä Tampereella oikein. Turhautuneen työpäiväni päätökseksi suuntaan tänään puolestaan Klubille, ehkäpä siellä olisi enemmän elämää.
Esikoisalbumi the Province Complains on toistaiseksi miellyttänyt itseäni jopa keväällä julkaistua Our Temperance Movementia enemmän. Molemmat ovat kuitenkin ehjiä ja tasaisia kokonaisuuksia useammilla helmillä. Se ihan kirkkain hittipotentiaali biiseistä on vielä ehkä kuulematta – vaikka etenkin White Mantled King ja Tears in Your Cup upeita irroituksia ovatkin – ja ne selkeimmän esikuvan Ask ja Heaven Knows I'm Miserable Now ovat jättäneet vielä odottamaan. Ehkäpä seuraavalla sitten, siihen asti kyttäilen näitä livemahdollisuuksia aina kun se vain on mahdollista.
Eilinen YO piti sisällään myös Astrid Swan and the Drunk Loversin ja Reginan keikat. Astrid jäi itselleni taas vähän mitäänsanomattomaksi perusrokkailuksi – kai siinä ihan kiinnostavaa tekstipuolta ainakin on, mutta kun ei nyt vaan niin hirveästi kiinnostanut. Regina sen sijaan näytti taas olevansa yksi parhaista näkemistäni livebändeistä. Vaikka aika moneen kertaan olenkin yhtyeen nyt puolen vuoden sisään kokenut, tykkään joka kerta, paljon. Illan ensimmäisen aktin jalkoihin tämäkin kuitenkin vähän jäi, ei voi mitään.
Cats on Firesta on lyhyen ajan sisällä tullut yksi niistä muutamasta yhtyeestä, jotka ihan oikeasti tekevät minusta minut. Samaistuminen on niin helppoa; tämän tahdissa tuntuu ihan hyväksyttävältä olla se pitkä, laiha sekä kaikin puolin kömpelö ja ulkopuolinen poika – ainoastaan suomenruotsalaisuuteni wannabe-taso tuntuu olevan se erottava tekijä. Hur som helst, Cats on Fire on niin minun musiikkiani.
// Cats on Fire MySpacessa
// the Province Complains -albumi Spotifyssa
23. maaliskuuta 2009
Perjantai: Regina
Männä perjantaina tuli taas koettua keikkailua, kun Klubilta löytyivät ruotsalainen Emmon ja kotimainen Regina. Melkoisen suoraviivainen Emmon ei ollut ehkä keikkakunnoltaan ihan hioutunein täysosuma, mutta jätti odottamaan jatkoa. Lämppäriksi oikein hyvä, vaikkakin biisit tuntuvat kuulostavan paremmilta levyllä. Tai siis MySpacessa, eh.
Regina sitä vastoin on livebändinä aivan erinomainen. Näin kolmikon ensimmäisen kerran vasta viime syksynä (Monsters of popissa?) ja ihastuin tuon energian määrään. Biisit ovat aivan mainioita, ja vastikään hankkimani ensimmäinen Regina-lättyni, tuore Puutarhatrilogia-nyyli on soinutkin lautasellani tiuhaan. Suosin.
// Emmon MySpacessa
// Regina MySpacessa
Regina sitä vastoin on livebändinä aivan erinomainen. Näin kolmikon ensimmäisen kerran vasta viime syksynä (Monsters of popissa?) ja ihastuin tuon energian määrään. Biisit ovat aivan mainioita, ja vastikään hankkimani ensimmäinen Regina-lättyni, tuore Puutarhatrilogia-nyyli on soinutkin lautasellani tiuhaan. Suosin.
// Emmon MySpacessa
// Regina MySpacessa
16. maaliskuuta 2009
Jälkimmäinen krapulapäivä: Playground Love
Mitä musiikkia soitettiin Tampereen ainoan elävän pojan tupaantuliaisjuhlissa? Ihan tarkkaa kirjaa ei tullut pidettyä, mutta levylautasella tarjoilin ainakin Pop Leviä, the Shinsiä, Beach Boysia, Pintandwefallia, Gary Numania, Reginaa, Empire of the Sunia, the Smithsiä, Jenny Wilsonia, Duran Durania, Pet Shop Boysia, Micragirlsiä, MGMT:tä ja Eero Johannesta. Kivaa musiikkia kivoille ihmisille - varsin mukavaa olisi päästä pian taas jotain vastaavaa järjestelemään. Viikottainen levyilta Kuninkaankadulla, anyone?
Tupareista oli tarkoitus suunnata Klubille kuuntelemaan ruotsalaista elektropop-akti MFMB:tä, mutta harvennut joukkomme ehtikin paikalle vasta Hang the DJ!:n ajaksi. Eipä sillä etteikö kyseinen disko riemastuttaisi aina erinomaisen paljon - esimerkiksi jo etkoilla kuullun PSB-klassikko West End Girlsin muodossa. Ykkösbiisiksi jäi kuitenkin Airin iki-ihana Playground Love, jonka tahtiin oli parhautta tanssiskella kivoimman kaverin kanssa tiettävästi ekat viimeiset hitaani ikinä. Ei ole päässä soiminen sittemmin helpottanutkaan.
Tupareista oli tarkoitus suunnata Klubille kuuntelemaan ruotsalaista elektropop-akti MFMB:tä, mutta harvennut joukkomme ehtikin paikalle vasta Hang the DJ!:n ajaksi. Eipä sillä etteikö kyseinen disko riemastuttaisi aina erinomaisen paljon - esimerkiksi jo etkoilla kuullun PSB-klassikko West End Girlsin muodossa. Ykkösbiisiksi jäi kuitenkin Airin iki-ihana Playground Love, jonka tahtiin oli parhautta tanssiskella kivoimman kaverin kanssa tiettävästi ekat viimeiset hitaani ikinä. Ei ole päässä soiminen sittemmin helpottanutkaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)