Torstai: the Knife

Jokaisen taidekoululaisen ehdottomin pakkobändi on ruotsalainen the Knife. Kolmen studiolevyn ja yhden soundtrackin mittainen diskografia sai tänään täydennystä levyllä, jossa on vähintäänkin kiinnostava konsepti; Tomorrow in a Year on Charles Darwiniin ja Lajien synty -teokseen pohjautuva, tanskalaiselle Hotel Pro Forma -perforyhmälle tehty elektro-ooppera.



Kun ihan totta puhutaan, oli ensimmäinen reaktio albumin ideasta vähän että äh. Muutaman biisin jälkeen lopulta ymmärsin, ettei kyseessä tosiaan ole tavallinen pop-levy – niinkään tavallinen kuin mitä the Knife on aiemmin tehnyt – eikä sitä pidä semmoisena ajatellakaan. Ilmiselvää, tietysti, mutta konsepti osoittautui itselleni harvinaisenkin hankalasti sisäistettäväksi. En ole yhtään oopperaa vielä kokenut ja vaikkei Tomorrow in a Year siinäkään yhteydessä liene ainakaan klippien perusteella sitä ihan tavanomaisinta kaurapuuroa, on sitä kontekstista irroitettuna varmasti vielä vähän toivottomampaa arvioida. Jos mieli on kuitenkin avoin, kannattaa levy koitella läpi, siistejä juttuja kun seasta löytyy – yhdentoista minuutin mittaisesta Colouring of Pigeons -ennakkomaistiaisesta erityisesti.



Vähintäänkin samoissa sfääreissä artsuilevat albumiyhteistyökaverit Mt. Sims ja Planningtorock eivät ole itselleni entuudestaan tuttuja, eivätkä nyt ensivaikutelmien perusteella ihan takuuvarmimpia indiepop-pojan leikkikavereita olekaan. Jälkimmäinen ehkä vähän enempi, oudon pelottavahko When Are You Gonna Start miellytti ainakin jonkin verran.



Karinin ja Olofin aiempi tuotanto sen sijaan onkin tuttua ja suositeltavaa. Ensimmäisen Fever Ray -projektia tuli viime vuonna hehkutettua täälläkin useaan otteeseen.



Vanhat puukkohippasrallit maistuvat kuitenkin yhä edelleen herkuimmalta. Ui ui ja ui.







// the Knife MySpacessa
// Tomorrow in a Year -albumi ostettavissa ja kuunneltavissa theknife.netissä

Tiistai: Fever Ray

Koitin kääntää empatiamasentuneisen tiistaini kivemmaksi Tavastialla, mutta artistivalinta ei ollut tarkoitukseen ehkä paras mahdollinen. Svarte Greinerin "akustinen doom" - eli käytännössä valitettavan tylsä ambient ei lämppärinä iskenyt sitten alkuunkaan, mutta itse Fever Ray olikin kyllä varsin mainio. Ah, mitä synkistelyä!


S/t-debyyttialbumi on soinut spotifyssani aika reippaasti alkuvuoden, mutta ihan lemppariksini ei tämä projekti vielä yllä. Kuten aiemmin hehkuttamallani Jenny Wilsonin Hardships!-levyllä, on Karinillakin rytmiikkapuoli aivan valloittavaa, mutta kokonaisuus jää paikoin vähän tylsäksi. Tavaramerkkinen lauluääni ei pääse kaikkine pitchshiftauskikkoineen täysin oikeuksiinsa ja erityisesti melodiaosastolla levy on jopa valitettavan valju. Live-esitys oli tosin aivan mainio paketti erityisesti mahtavan valopuolensa ansiosta (LASEREITA! PEILEJÄ!) ja tunnelmallisuudessaan Tavastian-keikka menikin listojeni kärkipäähän. Siltikin nautin Karinista yhä mieluummin the Knifen tai Röyksoppin uutukaisen parissa.

// Svarte Greiner MySpacessa
// Fever Ray MySpacessa
// Fever Ray -albumi Spotifyssa