Minä: There She Goes

Jotkut jutut ovat muuttuneet sisäänrakennetuiksi.

Olen onnistunut ehdollistamaan itseni populaarikulttuurin normeihin ihanan saumattomasti. Niinpä aktiivista ajattelua ei tarvita, kun viimeisen vuoden aikana olen julkisiin kulkuvälineisiin saattamisen jälkeen saanut päässäni soimaan automaattisesti the La'sin There She Goes -nimisen poptäydellisyyden.

Ja tiedättekö; se tuntuu aika hyvältä.



Listaintoilijanakin kammoan ajatusta, jossa joutuisin rankkaamaan esimerkiksi viisi parasta popkappaletta ikinä. There She Goes olisi listalle kuitenkin pakko saada.

Liverpoolilaisyhtyeen ainoaksi jäänyt hitti kahden vuosikymmenen takaa on pääni lisäksi soinut myös paitsi Nick Hornbyn Fever Pitch -kirjan ensimmäisessä ja paremmassa filmatisoinnissa, myös Gilmore Girlsin ihan ekan jakson ihan ekassa kohtauksessa.

Ei kai siis ihmekään.

There she goes
There she goes again
Racing through my brain
And I just can't contain
This feeling that remains

There she blows
There she blows again
Pulsing through my vein
And I just can't contain
This feeling that remains

There she goes, there she goes again
She calls my name, pulls my train
No-one else could heal my pain
And I just can't contain
This feeling that remains

There she goes
There she goes again
Chasing down my lane
And I just can't contain
This feeling that remains

Minä: Belle & Sebastian

Jotkut jutut ovat niin isoja, etteivät sanat riitä alkuunkaan.

Belle & Sebastian paljastui tänään kiinnitetyksi Ruisrockiin. Vaikkei festari sinällään ihan hirveästi kiinnostaisikaan ja elättelen toiveita yhtyeen buukkailusta myös seuraavan viikonlopun Meltiin, vietin aamupäivän innosta täristen, kykenemättömänä keskittymään mihinkään muuhun. Muutamassa vuodessa yhtyeestä on tullut minulle se kaikkein isoin, kaunein ja tärkein – se, johon turvaudun maailman tuntuessa pahalta ja se, jonka kaivan esiin parhaimpina hetkinä. Se, josta löydän loputtomasti lainattavaa ja kerrottavaa ja se, josta tykkäämistä on silti vaikea edes pukea sanoiksi.

Jos musiikkia on mahdollista rakastaa kuin toista ihmistä, en epäröi kohteeni kohdalla. Jokainen levy on osa minua.



Oh, love of mine, would you condescend to help me?
'Cause I'm stupid and blind
And desperation is the devil's work,
it is the folly of a boy's empty mind
Oh, and now I'm feeling dangerous,
riding on city buses for a hobby is sad



We lay on the bed there
Kissing just for practice
Could we please be objective?
'Cause the other boys are queuing up behind us



Pretty girl says "Hi...
What's the worst job you've had?
What do you read?
What's driving you mad?"



I know you were historical from all the books I've read
But I thought you could be bluffing
And with this chance I've missed I feel remiss
It's days and months before I see you again



You're just a storyteller
You're not trying to escape responsibility
If we believe you then you're successful
But you don't make claims of verity



If you're single, but looking out
You must raise your prayer to a shout
Another partner must be found
Someone to take your life beyond
Another TV "I Love 1999"
Just one more box of cheapo wine



There are people going lonely, and they'll stay
Lonely far into the year
Because you make them think its fashionable
And fashionably you'll say
"All is equal in love and war"



I always loved you
You always had a lot of style
I'd hate to see you on the pile
Of 'nearly-made-it' s
You've got the essence, dear
If I could have a second skin
I'd probably dress up in you

Minä: the Crash

Jotkut jutut ovat niin tärkeitä, että sen oikeasti ymmärtää vasta niiden poistuttua.

Kesällä 2001 huomasin olevani popnörtti. Loppupuolella kavereita nähdessäni totesin viettäneeni koko kesän sen yhden ihanan Laurenin kanssa – ja kun sain osakseni hämmentyneitä katseita, jouduin punastellen sopertamaan tarkoittaneeni tietenkin sitä Lauren Caught My Eye -biisiä. En usko ihmisten oikein ymmärtäneen.



Pet Sounds -viittailua myöten läpikotaisen täydellistä videota edelsi tietysti jo se the Crashin kaikkein hienoin kappale. Komeimman suomalaisen pop-biisin muistan kuulleeni ensimmäisen kerran Radio Mafian tv-mainoksessa ehkä '98.



Ehdin näkemään yhtyeen livenä vain kolme kertaa. Ensimmäinen oli ekalla festarikokemuksellani, Provinssissa '02. Myöhemmin vastaan kävellyttä Samulia uskaltauduin jopa ujosti keikasta kiittämään.



Seuraavan kerran näin tyypit YO-talolla, syksyllä 2005. New Yorkin then one day, you rocked Tampere -muotoon vaihtunut värssy hymyilyttää edelleen joka kerta kun biisin kuulen.



The Crashissa oli kaikki kohdallaan. Maan huimimmat biisinkirjoitustaidot, soundit, tyyli, uskomattoman hienot videot ja sympaattisin meininki purivat itseeni alusta asti. Harmikseni olen oikeastaan vasta viimeisen vuoden aikana hoksannut yhtyeen olevan kuitenkin ehkä se kaikkein isoin suosikkini, se joka kuvaa minua kaikkein parhaiten.

Neljästä hyvästä albumista suosikkejani ovat huiman vahva Wildlife (tjeu: Phoebe) ja ihanan älytön Melodrama (tjeu: What If I Meet You). Jälkimmäisen ykkössinglen, Still Aliven kuulin ensimmäisen kerran Lapinjärvi-aikanani syksyllä '03. Tanssikohtausaddiktin oli helppo ihastua vähän myöhemmin videoonkin.



The Crash onnistuu edelleen herättämään lähes jokaisella biisillään hirveän määrän tunteita. Viimeiseksi jäänyt keikkamuistoni Provinssista '09 ei olisi voinut olla yhtään parempi; sopivimmassa mahdollisessa seurassa, satapäisen tyttölauman keskellä törröttäessäni nauroin, itkin, hypin ja heiluin enemmän kuin missään koskaan ikinä. Olo tuntui samalta kuin seitsemäntoistavuotiaanakin.



Stayn aikana puristin merkitsevästi kättä. Niin kuin nyt vain popnörtit tekevät.

Where are you gonna go when the night is over?
What are we gonna do when it's time to go?
And what am I gonna do with you?
'Cause we've only got a song by a wonder boy band
We've got a chance, the one dance to understand
That god made Duran Duran for this

So baby don't you turn away
Don't turn away
Baby when you turn away
I'll fade away
Baby don't you turn away
I just wanna hear you say "stay"
Don't you leave me alone this way

'Cause you've got a lonely heart telling from the eyelines
And I've got a lonely heart telling from the tie
So I'm gonna wait for you tonight
But we've only got a song by a wonder boy band
We've got a chance, the one dance to understand
That god made Duran Duran for this

So baby don't you turn away
Don't turn away
Baby when you turn away
I'll fade away
Baby don't you turn away
I just wanna hear you say "stay"
Don't you leave me alone this way

Hey, what are you gonna do?
'Cause I wanna wait for you
What are we gonna say when the time is right?

Baby don't you turn away
Don't turn away
Baby when you turn away
I'll fade away
Baby don't you turn away
I just wanna hear you say "stay"
I just wanna hear you say "stay"
Don't you leave me alone this way

Minä: the Royal Tenenbaums

Jotkut jutut jakavat mielipiteet. Joidenkin pienienkin juttujen kohdalla mielipiteillä on oikeasti väliä.

Wes Anderson on paitsi tuleva lankoni, myös lempiohjaajieni kolmen kärjessä. Ohjaajan kaikki työt ovat äärimmäisen huoliteltuja, täysin muotovetoisia, sisäänpäinlämpiäviä ja yleisönsä jakavia. Itse intohimoisimmin ihastuneena tekisi mieli sanoa, että Andersonin elokuvissa on kyse niiden tajuamisesta – mutta niissä ei ihan oikeasti ole. Kaikki ovat äärimmäisen helppoja ja suoraviivaisia.

The Royal Tenenbaumsissa on kohdallaan niin monta asiaa, ettei se voi olla minulle muuta kuin äärimmäisen tärkeä. Täydelliset kuvat, täydelliset värit, Futura, kaksi Wilsonia, Alec Baldwin lukijana, Gwyneth Paltrow aivan järkyttävän kauniina, huima soundtrack ja muutama mieletön kohtaus.

Sen dramaattisimman ohella huimin on Nicon sävyttämä hetki.



Kohtaus, joka kertoo aika paljon.

Edellisellä katsomiskerralla opin lisäksi mainioimman knopin, jolla saanen jatkossa kaltaiseni katsojaseuran kihertämään.

I've been out walking
I don't do too much talking
These days, these days.
These days I seem to think a lot
About the things that I forgot to do
And all the times I had the chance to.

I've stopped my rambling,
I don't do too much gambling
These days, these days.
These days I seem to think about
How all the changes came about my ways
And I wonder if I'll see another highway.

I had a lover,
I don't think I'll risk another
These days, these days.
And if I seem to be afraid
To live the life that I have made in song
It's just that I've been losing so long.
La la la la la, la la.

I've stopped my dreaming,
I won't do too much scheming
These days, these days.
These days I sit on corner stones
And count the time in quarter tones to ten.
Please don't confront me with my failures,
I had not forgotten them.

Minä: Kissing the Lipless

Jotkut jutut osuvat joskus turhankin hyvin.

Viime aikojeni isoin pakkomielle on kohdistunut the Shinsin upean Chutes Too Narrow -albumin avauskappaleeseen, jossa on kaikki osaset kohdallaan. Sopiva taustoitus blogin passiiviselle dialogille, jonka kaksisuuntaisuudesta en ole vieläkään ihan varma.



Tulevan indiepop-täytteisen elämänkertaelokuvani vuodenaikamontaasin (vrt. Notting Hill ja Ain't No Sunshine) ääniraita, ehkäpä. Seuraavaksi voisikin siirtyä castingiin.

Called to see
If your back was still aligned
And your sheets were growing grass
All on the corners of your bed
But you've got too much to wear
On your sleeves
It has too much to do with me
And secretly, I want to bury in the yard
The grey remains of a friendship scarred

You told us of your new life there
You've got someone coming around
Gluing tinsel to your crown
He's got you talking pretty loud
You berate, remember
Your ailing heart and your criminal eyes
You say you're still in love
If it's true, what can be done?
It's hard to leave all these moments behind

Called to see
If your back was still aligned
And your sheets were growing grass
All on the corners of your bed
But you've got too much to wear
On your sleeves
It has too much to do with me
And secretly, I want to bury in the yard
The grey remains of a friendship scarred

You tested your mettle
On doe's skin and petals
While kissing the lipless
Who bleed all the sweetness away

Minä: the Universal

Jotkut jutut ovat vuosien jälkeenkin ihan yhtä pysäyttäviä ja ihan yhtä tärkeitä.

Sain Blurin the Great Escape -albumin joululahjaksi siskoltani siinä viiden- / kuudentoista ikäisenä. Kokonaisuudesta tuli senaikainen lempilevyni, johon palaan yhä uudelleen.

Seuraavien kuukausien ajan kuuntelin aina viimeisenä ennen nukahtamista the Universalin. Joskus nykyäänkin.



This is the next century where the universal's free
You can find it anywhere, yes the future's been sold
Every night we're gone and to karaoke songs
How we like to sing along, though the words are wrong

It really really really could happen
Yes it really really really could happen
When the days they seem to fall through you
Just let them go

No one here is alone, satellites in every home
Yes the universal's here, here for everyone
Every paper that you read says tomorrow's your lucky day
Well here's your lucky day

It really really really could happen
Yes it really really really could happen
When the days they seem to fall through you
Just let them go

Minä: Birdy

Jotkut jutut tuntuvat edelleen kertovan minusta enemmän kuin itse osaan – opettelenhan vasta puhumaan ja kirjoittamaan.

Elin joskus ihmisen kanssa, joka ei oppinut tuntemaan minua kovin hyvin. 22-Pistepirkon Birdyn kuullessaan se kuitenkin sanoi minut siitä löytäneensä.

En kiistä.



Big Lupu oli myöskin ensimmäinen levy, jonka ostin ihan oikeasta levykaupasta – jo edesmenneestä Airon Musiikista Jyväskylässä.

Here comes my darling saying hello you
Hey why you look so worried, what's so wrong with you
I felt something evil lying in my room
It makes me really scared, don't you feel it too

I know, it don't really matter
Does it really matter
If we go insane, my darling
Do we always stick together
Does it really matter
If we go insane, my darling

You said you saw shooting on a market square
Since when i have been dull to see blood in everywhere
This time man was you uncle, you wonder what went wrong
He always looked so harmless walking on his own

I know, it don't really matter
Does it really matter
If we go insane, my darling
Do we always stick together
Does it really matter
If we go insane, my darling