Huh hellettä.
Kesäpaniikki on hillittänyt hetkeksi, kun olen parina päivänä viihtynyt jo vähän tiuhempaan ulkona. Toissapäivänä olin pelaamassa jalkapalloa ensimmäisen kerran vuosiin, ja vaikka kunto kestikin välttävästi vain ekan vartin, oli pitkästä aikaa porukalla potkiminen hurjan kivaa.
Eilen puistoilin iltapäivästä lyhyen tovin, mutta tänään istuskelin arskassa jo kauemmin; kävin ostamassa piirustuslehtiön ja pari hyvää kynää ja piirtelin eteläpuistossa pitkän aikaa.
Summa summarum; kivojen juttujen tekeminen pitkästä aikaa on ehkä parasta.
Parasta tulee olemaan toivottavasti myös reippaan viikon päästä – kävin tänään pitkän pähkäilyn jälkeen ostamassa lipun Ruisrockin sunnuntaille. Varaa ei olisi yhtään, hirveän monia kehuja en ole aiemmista Ruisseista kuullut, takaisin ei Turusta pääse Tampereen suuntaan ilmeisesti kuin vasta kuudelta aamulla, eikä festariseuraakaan ole tällä kertaa tiedossa. Mutta kun tapahtumassa nyt vain on mukana se bändi, jonka missaamista en voisi kuitenkaan ikinä itselleni anteeksi antaa, suuntaan nokkani ensi sunnuntaina ihka ekaa kertaa Turkuun.
Jännittää!
Ruissille kiitos etukäteen siitä, että nämä tietyn, sanotaan nyt vaikka Sparks-profiilin bändit on kaikki pistetty samalle päivälle, eikä ripoteltu ympäri viikonloppua. Itseäni kiinnostaa yhteensä viisi nimeä, eli ei tavanomaisille Suomi-festareille ollenkaan huono päiväsaldo.
Joensuu 1685 on jo pariin otteeseen nähty, muttei vielä kertaakaan ulkona. Hölmöön aikaan, mutta potkaissee päivän ainakin mukavasti käyntiin.
Belle and Sebastianiin eivät sanat riitä. Yhtye värkkää parhaillaan uutta materiaalia, mutta itse toivoisin kuulemattomien biisien olevan aika minimissään. Minut löytää eturivistä, päänlevyinen hymy korvissa.
Midlakeen en ole tutustunut riittävästi, vaikka kaikkea hyvää olenkin kuullut. Tulee varmaan menemään kyllä jälkitäpinöissä vähän ohi.
Regina Spektor tuntuu slotissaan vähän loppuillan suosikin (ei siis Slashin, eh) lämppäriltä. Begin to Hope -levystä olen tykännyt aika paljon, ja odottelen aika mukavaa ja leppoisaa iltaistuskelukeikkaa.
Florence + the Machinen alkukevään vuolaasti kehutun Tavastian-keikan väliin jääminen kirpaisi, mutta festarikeikka tarjoaa helpotusta. Alkuun en jotenkin yhtyeestä täysillä innostunut, mutta niin vain on ruvennut miellyttämään koko ajan enemmän ja enemmän. Varmasti hieno päätös.
Nyt peukut pystyyn Argentiinan puolesta!