Jos blogini pitäisi tiivistää pariin hassuun bändiin, mitkä ne olisivat?
Arvatenkin The Drums – oikeasti, kuinka monta kertaa olen eilisen joulukalenteribiisin kuunnellut tänään tyhjällä toimistolla – the Smiths, Belle and Sebastian, the Shins, Radio Dept. ja the Sound of Arrows.
Ulkomaisten aktien kohdalla hajontaa näyttää olevan, mutta Suomi-bändeistä puhuttaessa 'Sparksilla on yksi ylitse muiden.
Pintandwefallin kolmas täyspitkä julkaistaan tammikuun 19. päivä – ja mikä parasta, cd:n ja digin lisäksi myös vinyylinä! Time Is Rights for Romans, Babyn ensimmäinen irroitus on King of All the Animals ja uunituore video näyttää aika kovasti yhtyeeltä itseltään.
Biisin otsikkovalinta on vähintäänkin jännä, King of All the Animals kun on siis nimeltään aiemmat levyt tuottaneen Pepe "Tigerbombs" Troublen yhden albumin mittainen sivuprojekti. Tulevalla levyllä tuotantovastuu on siirtynyt I Was a Teenage Satan Worshipperin Pasi Viitaselle, mikä heittää ilmoille varovaisen kysymysmerkin – edellisillä levyillä (ja etenkin esikoisella) kun nimenomaan ne TB-henkiset jutut olivat aivan ehdottomin juttu. Ei sillä, että IWATSW-soundissakaan varsinaisesti mitään väärää olisi.
Joo moi, oon popnörtti.
Romansiin suhtaudun kuitenkin isolla jännityksellä. Pinttien julkaisut ovat olleet vähän laskusuuntaisia; täydellisen esikoisalbumin jälkeen maxi piti sisällään vielä yhden isoimmista lemppareista, kakkosjulkaisu oli hyvä, mutta turhan hajanainen ja viimekesäinen ep jo melkein syystäkin ilmaiseksi jaettu. Ensimmäinen irroitus lupaa kuitenkin hyvää, päässä kun tuo on tiuhaan ensikuuntelun jälkeen soinut – ja jokaiselta raidalta luvassa oleva video aiheuttaa intoilua sekin.
Liveparhautta (ja taidenäyttelyä!) puolestaan on Tampereella taas helmikuun alussa, jei. 'Sparks sydän Pintit, ei siitä mihinkään pääse.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pintandwefall. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pintandwefall. Näytä kaikki tekstit
16. joulukuuta 2010
19. kesäkuuta 2010
Lauantai: Jukka Ässä ja Pintandwefall
Viime viikolla kolahti. Ensin mailiin ja sitten mieleen.
Tapahtumaketjun aiheuttaja oli Jukka Ässä, jonka takana olevat tyypit ovat tuttuja vähän joka puolelta – esims Tigerbombsista, Tapesista, Laurilasta ja Digitaalimiehistä. Pirkanmaan indieallstars, siis.
Siltä tuotanto kuulostaakin – ihan valtavan hyviä biisejä on kasassa heti useampia. Erityisesti kolahtavat Sanat ja Avaruus (niin biiseinä kuin elementteinäkin, eh), eivätkä videolliset raidatkaan jää hullummiksi.
Kennel Helsingin tuotantoa oleva kuvallisuus näyttää melkoisen siistiltä. Uusi maa puolestaan kuulostaa Suomen Kings of Conveniencelta. Vitsin hyvää.
Uusi suosikki kyllä tämä.
Ja suosikeilla jatketaan; supermainio Pintandwefall julkaisi kesän alkuun ep:n – mutta harmittavasti vain latausmuodossa. Olin siinä ymmärryksessä, että tuon oli ainakin alkuun tarkoitus olla maksullinen, mutta viikolla seitsemän kappaleen paketti ilmestyi vapaaseen jakoon Pinttien kotisivuille. Jee! Hyöritään!
Ekalla kuuntelukerralla Roy, Peter, Mike and Ken, Baby -ep oli kuitenkin vähän nääh. Uusilla yrityksilläkin on tullut selväksi, ettei paketista yhtä huikeita raitoja löydy kuin mielettömältä Wow! What Was That, Baby? -debyytiltä, joskin yhtyeen tyyli erityisesti sovituksissa on toki muuttunutkin aika vahvasti.
Aika kivalta on paketti ruvennut kuitenkin hiljalleen kuulostamaan. Doughnuts rokkaa – ja haluaisin muistaa, mikä Blur-biisi tuosta riffistä mieleen tulee. Duck Duck on perustasoa kivempi, simppeli nykäisy ja Panic Attackin lauluharmoniapätkät ihastuttavat melkein yhtä hurjasti kuin Jailin aikoinaan. Eli kannattaa ladata!
Ep tuntuu ihan selkeästi välipalalta, mutta toivottavasti uutta, entiseen tapaan hiotumpaa materiaaliakin on tulossa. Ihan lempibändejä edelleen – ja tasaisen oiva ulkomusiikillinen muistutus siitä, että on olemassa niitä valtavan kivojakin tyttöjä, eikä mitään pelkkiä roosamurtoja. Elävän elämän ulkopuolella siis.
--
Day 29 - A song from your childhood
Muksut - Liisankadulla
Jatketaan päivän kotimaista teemaa myös haasteen verran.
Kotonakotona kuunneltiin silloin ysärin alkupuolella aika vähän musiikkia. Tai niin ainakin muistan. Lastenlaulujen ja satunnaisten Beatlesien lisäksi äänessä oli kuitenkin monesti vasurifolkkia, erityisesti Muksujen toimesta.
Mainioimmista biiseistä useampi on päätynyt pysyvään rooliin mielen sopukoissa. Erityinen suosikki lapsena oli Liisankadulla, joka kuulostaakin sopivasti lastenlaululta. Loistavinta.
--
Tänään olisi luvassa taas Indiaaniklubin soittelut, pitkästä aikaa vähän orpona tosin. Kohta voisikin ryhtyä jo biisivalkkailuun.
// Jukka Ässä MySpacessa
// Pintandwefall MySpacessa
// Roy, Peter, Mike and Ken, Baby -ep ladattavissa kotisivuilla
Tapahtumaketjun aiheuttaja oli Jukka Ässä, jonka takana olevat tyypit ovat tuttuja vähän joka puolelta – esims Tigerbombsista, Tapesista, Laurilasta ja Digitaalimiehistä. Pirkanmaan indieallstars, siis.
Siltä tuotanto kuulostaakin – ihan valtavan hyviä biisejä on kasassa heti useampia. Erityisesti kolahtavat Sanat ja Avaruus (niin biiseinä kuin elementteinäkin, eh), eivätkä videolliset raidatkaan jää hullummiksi.
Kennel Helsingin tuotantoa oleva kuvallisuus näyttää melkoisen siistiltä. Uusi maa puolestaan kuulostaa Suomen Kings of Conveniencelta. Vitsin hyvää.
Uusi suosikki kyllä tämä.
Ja suosikeilla jatketaan; supermainio Pintandwefall julkaisi kesän alkuun ep:n – mutta harmittavasti vain latausmuodossa. Olin siinä ymmärryksessä, että tuon oli ainakin alkuun tarkoitus olla maksullinen, mutta viikolla seitsemän kappaleen paketti ilmestyi vapaaseen jakoon Pinttien kotisivuille. Jee! Hyöritään!
Ekalla kuuntelukerralla Roy, Peter, Mike and Ken, Baby -ep oli kuitenkin vähän nääh. Uusilla yrityksilläkin on tullut selväksi, ettei paketista yhtä huikeita raitoja löydy kuin mielettömältä Wow! What Was That, Baby? -debyytiltä, joskin yhtyeen tyyli erityisesti sovituksissa on toki muuttunutkin aika vahvasti.
Aika kivalta on paketti ruvennut kuitenkin hiljalleen kuulostamaan. Doughnuts rokkaa – ja haluaisin muistaa, mikä Blur-biisi tuosta riffistä mieleen tulee. Duck Duck on perustasoa kivempi, simppeli nykäisy ja Panic Attackin lauluharmoniapätkät ihastuttavat melkein yhtä hurjasti kuin Jailin aikoinaan. Eli kannattaa ladata!
Ep tuntuu ihan selkeästi välipalalta, mutta toivottavasti uutta, entiseen tapaan hiotumpaa materiaaliakin on tulossa. Ihan lempibändejä edelleen – ja tasaisen oiva ulkomusiikillinen muistutus siitä, että on olemassa niitä valtavan kivojakin tyttöjä, eikä mitään pelkkiä roosamurtoja. Elävän elämän ulkopuolella siis.
--
Day 29 - A song from your childhood
Muksut - Liisankadulla
Jatketaan päivän kotimaista teemaa myös haasteen verran.
Kotonakotona kuunneltiin silloin ysärin alkupuolella aika vähän musiikkia. Tai niin ainakin muistan. Lastenlaulujen ja satunnaisten Beatlesien lisäksi äänessä oli kuitenkin monesti vasurifolkkia, erityisesti Muksujen toimesta.
Mainioimmista biiseistä useampi on päätynyt pysyvään rooliin mielen sopukoissa. Erityinen suosikki lapsena oli Liisankadulla, joka kuulostaakin sopivasti lastenlaululta. Loistavinta.
--
Tänään olisi luvassa taas Indiaaniklubin soittelut, pitkästä aikaa vähän orpona tosin. Kohta voisikin ryhtyä jo biisivalkkailuun.
// Jukka Ässä MySpacessa
// Pintandwefall MySpacessa
// Roy, Peter, Mike and Ken, Baby -ep ladattavissa kotisivuilla
15. maaliskuuta 2010
Onks tää kohtaloo?
Viikonloppu oli taas sen verran kiireinen, että kirjoittelemaan ei vain ennättänyt. Vaan koitetaanpas nyt.
Perjantai sujahti ohi Tampere Film Festivalin yhteydessä järjestetyn Indiaaniklubin soittotehtävissä. Aika hyvin sujahtikin; soitto kulki ja väkeä riitti puolilleöin asti ihan mainiosti, illan mukaiseen soundtrack-teemaan en tosin saanutkaan hirveän montaa biisiä istumaan. Lopun hiipumisen takia soittolista jäi vähän vajaaksi ja useampi lainaseiska jäikin harmittavasti soittamatta. Seuraava eventti on vielä vähän hämärän peitossa, tässä keväällä kuitenkin.
No mutta, tämmöisen nyylikattauksen tarjoilin:
Jon Kennedy - 110% Proof
Massive Attack - Karmacoma
RJD2 - Smoke & Mirrors
Eero Johannes - Mantik
the Cinematic Orchestra - Work It! (the Man with a Movie Camera)
Kraftwerk - the Man Machine
Prince - I Would Die 4 U
New Order - Dreams Never End
the Sound of Arrows - Into the Clouds (Fear of Tigers Remix)
Discovery - Carby
Shirley Bassey - Diamonds Are Forever
the New Christy Minstrels - These Boots Are Made for Walking
Of Montreal - Disconnect the Dots
the Beach Boys - Do You Wanna Dance
Vampire Weekend - Campus
the Monkees - Theme from the Monkees
Simon & Garfunkel - Mrs. Robinson
Fruit Bats - Legs of Bees
Magenta Skycode - Escaping Outdoors
Mumford & Sons - the Cave
the Pains of Being Pure at Heart - Young Adult Friction
the Cure - Grinding Halt
Bloc Party - Banquet
David Bowie - Suffragette City
the Beatles - Twist and Shout
the Velvet Underground - I'm Waiting for the Man
Villa Nah - Remains of Love
Zebra & Snake - the Colours (Misf*ts Remix)
the Smiths - Heaven Knows I'm Miserable Now
the Shins - Turn on Me
Leffailut itsessään jäivät valitettavan vähälle kun keskityin pääasiassa musiikkiin. Niinpä lauantaina hytkyttiinkin Klubilla filkkariyötunnelmissa, viihdyttäjinä Jaakko & Jay, Pintandwefall ja Op:l Bastards. Viivelähdön myötä toki jo aiemmin nähty avausakti jäi tällä kertaa osaltani vajaan biisin mittaiseksi, sitä samaa ja kivaahan se oli kuin ennenkin. Muuttunut ei onneksi ollut Pintti-nelikkokaan, vaan se sama energisyys ja välittömyys olivat yhä yhtä läsnä kuin ennenkin. Muutama uusi biisi ei vielä ihan täysin vakuuttanut – aineksia kyllä oli, mutta lopputulokset olivat vielä vähän raakileita. Yhtyeen soundeja ei voi vieläkään olla ihailematta ja niinpä aboutkaksivuotispäiväni bändin kanssa oli taas yhtä täydellinen kuin se ihka ensimmäinen kokemus Telakallakin '08.
Op:l Bastards sen sijaan jäi vähän vaisuksi. Aika tajuttomasta ihmispaljoudesta kärsinyt eventti ei saanut siirtymään enää tanssilattialle, mutta ihan täysin ei muukaan yleisö näyttänyt kauempaa katsottuna syttyvän. Muutaman vuoden takainen Flow-kokemus oli upea, mutta tällä kertaa lopputulos oli vähän turhankin jumittava – ehkäpä Bastardseille se kesäöinen Helsinki sitten vaan sopi huomattavasti maaliskuista Tampereen Klubia paremmin. Scorpius toki toimi – mutta aika huonosti saavatkin asiat mennä etteikö toimisi.
Kuninkaankadun tarinallisuusnarkkis ja kohtaloisti kuitenkin heräsi talviuniltaan lopulta eilistä Sokoksen soittolistaa kuullessaan. Reino huvitti jo itsessään, mutta kun seuranneen Dusty Springfield -raidan suomenkielisen vastineen lyrikointi muistui mieleen, ei ajoituksen osuvuudelle voinut olla hymyilemättä.
Jotkut jutut.
// Indiaaniklubi #11 / Oh Man -soittolista Spotifyssa
Perjantai sujahti ohi Tampere Film Festivalin yhteydessä järjestetyn Indiaaniklubin soittotehtävissä. Aika hyvin sujahtikin; soitto kulki ja väkeä riitti puolilleöin asti ihan mainiosti, illan mukaiseen soundtrack-teemaan en tosin saanutkaan hirveän montaa biisiä istumaan. Lopun hiipumisen takia soittolista jäi vähän vajaaksi ja useampi lainaseiska jäikin harmittavasti soittamatta. Seuraava eventti on vielä vähän hämärän peitossa, tässä keväällä kuitenkin.
No mutta, tämmöisen nyylikattauksen tarjoilin:
Jon Kennedy - 110% Proof
Massive Attack - Karmacoma
RJD2 - Smoke & Mirrors
Eero Johannes - Mantik
the Cinematic Orchestra - Work It! (the Man with a Movie Camera)
Kraftwerk - the Man Machine
Prince - I Would Die 4 U
New Order - Dreams Never End
the Sound of Arrows - Into the Clouds (Fear of Tigers Remix)
Discovery - Carby
Shirley Bassey - Diamonds Are Forever
the New Christy Minstrels - These Boots Are Made for Walking
Of Montreal - Disconnect the Dots
the Beach Boys - Do You Wanna Dance
Vampire Weekend - Campus
the Monkees - Theme from the Monkees
Simon & Garfunkel - Mrs. Robinson
Fruit Bats - Legs of Bees
Magenta Skycode - Escaping Outdoors
Mumford & Sons - the Cave
the Pains of Being Pure at Heart - Young Adult Friction
the Cure - Grinding Halt
Bloc Party - Banquet
David Bowie - Suffragette City
the Beatles - Twist and Shout
the Velvet Underground - I'm Waiting for the Man
Villa Nah - Remains of Love
Zebra & Snake - the Colours (Misf*ts Remix)
the Smiths - Heaven Knows I'm Miserable Now
the Shins - Turn on Me
Leffailut itsessään jäivät valitettavan vähälle kun keskityin pääasiassa musiikkiin. Niinpä lauantaina hytkyttiinkin Klubilla filkkariyötunnelmissa, viihdyttäjinä Jaakko & Jay, Pintandwefall ja Op:l Bastards. Viivelähdön myötä toki jo aiemmin nähty avausakti jäi tällä kertaa osaltani vajaan biisin mittaiseksi, sitä samaa ja kivaahan se oli kuin ennenkin. Muuttunut ei onneksi ollut Pintti-nelikkokaan, vaan se sama energisyys ja välittömyys olivat yhä yhtä läsnä kuin ennenkin. Muutama uusi biisi ei vielä ihan täysin vakuuttanut – aineksia kyllä oli, mutta lopputulokset olivat vielä vähän raakileita. Yhtyeen soundeja ei voi vieläkään olla ihailematta ja niinpä aboutkaksivuotispäiväni bändin kanssa oli taas yhtä täydellinen kuin se ihka ensimmäinen kokemus Telakallakin '08.
Op:l Bastards sen sijaan jäi vähän vaisuksi. Aika tajuttomasta ihmispaljoudesta kärsinyt eventti ei saanut siirtymään enää tanssilattialle, mutta ihan täysin ei muukaan yleisö näyttänyt kauempaa katsottuna syttyvän. Muutaman vuoden takainen Flow-kokemus oli upea, mutta tällä kertaa lopputulos oli vähän turhankin jumittava – ehkäpä Bastardseille se kesäöinen Helsinki sitten vaan sopi huomattavasti maaliskuista Tampereen Klubia paremmin. Scorpius toki toimi – mutta aika huonosti saavatkin asiat mennä etteikö toimisi.
Kuninkaankadun tarinallisuusnarkkis ja kohtaloisti kuitenkin heräsi talviuniltaan lopulta eilistä Sokoksen soittolistaa kuullessaan. Reino huvitti jo itsessään, mutta kun seuranneen Dusty Springfield -raidan suomenkielisen vastineen lyrikointi muistui mieleen, ei ajoituksen osuvuudelle voinut olla hymyilemättä.
Jotkut jutut.
// Indiaaniklubi #11 / Oh Man -soittolista Spotifyssa
27. tammikuuta 2010
Keskiviikko: First Aid Kit
Vaikka vuoden mittaan olenkin useamman folk-vivahteisen jutun 'sparksiin poiminut, en ole loppujen lopuksi mitenkään isosti sensuuntainen ihminen. Läppärin taustakuvaquotenani on kyllä ehkä Woody Guthrieen viittaava "this machine kills fascists" ja ylävartaloani koristaa kirjoitushetkelläkin Iron & Wine -paita, mutta enimmäkseen pidän kuitenkin vain semmoisesta nätistä indie-folkista, jossa pääpaino on ensimmäisellä määreellä. Tyttöfolkista. Pehmopossufolkista.
Aika ilahduttavaa semmoista on ruotsalainen First Aid Kit, jonka tämänviikkoinen pitkäsoittodebyytti the Big Black and the Blue on aika herkkua. Klaran ja Johannan (siis ihh) muodostama kaksikko tarjoilee tyylipuhdasta, yksinkertaista ja parhaimmillaan valtavan lumoavaa folkkailua, jossa huomion varastavat erityisesti mahtavan vahvat lauluäänet ja menneen maailman harmoniat.
Suosikkibiisiksi on helppo poimia huiman vahva kakkosraita Hard Believer.
Tasaisessa kokonaisuudessa on monta helmeä. Edellistä Drunken Trees -ep:tä en ole ehtinyt vielä kokonaisuudessaan kuulemaan, mutta You're Not Coming Home Tonight on ainakin aika mainious. En, två, tre, fyra –
Viimeiseksi palanpainikkeeksi vielä kaksikon ilmeisimmin maineeseen syössyt cover Fleet Foxesin Tiger Mountain Peasant Songista. Eipä kalpene videokameranauhoituksenakaan juuri alkuperäiselle, ei. Livenäkin ilmeisen mainio yhtye on mahdollista bongailla Tavastialla 25. maaliskuuta yhdessä Matti Johannes Koivun kanssa.
Söpöimmistä tytöistä puheenollen; Suomen superein Pintandwefall heitti eilen ilmoille mukarankkuudessaan ihanan videon jo reippaan vuoden takaisesta Jail-biisistään. Yksi lemppareistani, ehdottomasti – sekä bändi että biisi. Tätä livenäkin pitkästä aikaa Klubilla maaliskuun 13. päivä, jei!
// First Aid Kit MySpacessa
// the Big Black and the Blue -albumi Spotifyssa
Aika ilahduttavaa semmoista on ruotsalainen First Aid Kit, jonka tämänviikkoinen pitkäsoittodebyytti the Big Black and the Blue on aika herkkua. Klaran ja Johannan (siis ihh) muodostama kaksikko tarjoilee tyylipuhdasta, yksinkertaista ja parhaimmillaan valtavan lumoavaa folkkailua, jossa huomion varastavat erityisesti mahtavan vahvat lauluäänet ja menneen maailman harmoniat.
Suosikkibiisiksi on helppo poimia huiman vahva kakkosraita Hard Believer.
Tasaisessa kokonaisuudessa on monta helmeä. Edellistä Drunken Trees -ep:tä en ole ehtinyt vielä kokonaisuudessaan kuulemaan, mutta You're Not Coming Home Tonight on ainakin aika mainious. En, två, tre, fyra –
Viimeiseksi palanpainikkeeksi vielä kaksikon ilmeisimmin maineeseen syössyt cover Fleet Foxesin Tiger Mountain Peasant Songista. Eipä kalpene videokameranauhoituksenakaan juuri alkuperäiselle, ei. Livenäkin ilmeisen mainio yhtye on mahdollista bongailla Tavastialla 25. maaliskuuta yhdessä Matti Johannes Koivun kanssa.
Söpöimmistä tytöistä puheenollen; Suomen superein Pintandwefall heitti eilen ilmoille mukarankkuudessaan ihanan videon jo reippaan vuoden takaisesta Jail-biisistään. Yksi lemppareistani, ehdottomasti – sekä bändi että biisi. Tätä livenäkin pitkästä aikaa Klubilla maaliskuun 13. päivä, jei!
// First Aid Kit MySpacessa
// the Big Black and the Blue -albumi Spotifyssa
29. joulukuuta 2009
2009: levyt (20-11)
20. Pintandwefall - Hong Kong, Baby!
Pinttien kakkosalbumi on monipuolisempi ja -ulotteisempi kuin Wow! What Was That, Baby? -esikoinen, mutta ei pakettina kuitenkaan ihan yhtä tiukka. Tasainen, laadukas kokonaisuus ja laulunkirjoitustaidot ovat edelleen ihan huipussaan. Tigerbombsin Pepe Troublen tuotantojälki on samoin yhä hirmuisen nautittavaa.
19. Passion Pit - Manners
Listan todennäköisin albumi, jota ei tule enää parin vuoden kuluttua kuunneltua – mutta Passion Pitin esikois-lp on siitä huolimatta varsin maistuva paketti. Pari erinomaista raitaa (vaikka mielettömin Sleepyhead löytyikin jo edellisvuoden Chunk of Change -ep:ltä) ja niin 2009-soundit. Pakkodiggailu. Tällä paikalla olisi voinut olla myös Calvin Harrisin Ready for the Weekend, entten tentten siis.
18. Jenny Wilson - Hardships!
Kevään suursuosikki jäi loppuvuonna vähemmälle kuuntelulle, turhaan. Mainio, tasainen kokonaisuus vei artistin uudelle tasolle ja oli ruotsalaiset naiset -ilmiön toiseksi kirkkain helmi.
17. Animal Collective - Merriweather Post Pavilion
Kova – muttei kuitenkaan kovin. Animal Collectivesta tuli tällä levyllä se bändi, joten myöhempiä kuunteluja on sävyttänyt tietty vastareaktiokin. Oikein hyvä levy joka tapauksessa.
16. Grizzly Bear - Veckatimest
Spoilattakoon jo nyt, että GB:n huima Two Weeks on vuoden biisieni kärkikahinoissa – tuskin ylläri. Vaikka albumilta useampi muukin kohokohta löytyy, ei se kokonaisuutena nouse ihan samalle tasolle. Korkealle kylläkin.
15. Fever Ray - s/t
Jennyäkin korkeammalle nosti riman siis the Knife -vokalisti Karin Dreijer Andersenin hämärä sooloiluproggis Fever Ray. Huima esikoisalbumi ei tipahda erikoisuudessaan itsetarkoituksellisen väärälle puolelle, vaan pysyy tiukasti kasassa. Oma keikkavuoteni oli loppujen lopuksi sen verran laimea, etten jaksanut niitä ruveta enää listaamaan – mutta Fever Rayn maaliskuinen Tavastia-kokemus olisi ollut kolmen isoimman joukossa.
14. Camera Obscura - My Maudlin Career
Ensimmäisillä kuuntekerroilla koettu epävarmuus paikoittaisen tilankäytön överiksivetämisen ja turhankin tasaisuuden suhteen hälveni myöhemmässä vaiheessa. Edellisen Let's Get Out of This Country -albumin tasoinen taidonnäyte. Huikeus.
13. Charlotte Gainsbourg - IRM
Odotettu Beck-kollaborointi oli onnistunut. Kappaleiden tyylillisen epätasaisuuden vastapainoksi useampi raita on enemmän kuin hyvä ja ylittää laadukkuudellaan paikoin 5:55-debyytinkin.
12. Real Estate - s/t
Loppuvuoden löytö osoittautui äärimmäisen tykkäiltäväksi. Komea ja kaunis albumi. "Hipster surf rock", ah.
11. Regina - Puutarhatrilogia
Tasaisen vahva albumisarja täydentyi keväällä kolmannella osalla, jossa entuudestaan tutut elementit yhdistyivät entistä tyylikkäämmin. Pinttien ohella luullakseni eniten keikoilla tänä vuonna kokemani yhtye on myös livenä ihan erinomainen.
// Levyt 10-1
// Vuoden levyt esimerkkibiiseillä Spotifyssa
Pinttien kakkosalbumi on monipuolisempi ja -ulotteisempi kuin Wow! What Was That, Baby? -esikoinen, mutta ei pakettina kuitenkaan ihan yhtä tiukka. Tasainen, laadukas kokonaisuus ja laulunkirjoitustaidot ovat edelleen ihan huipussaan. Tigerbombsin Pepe Troublen tuotantojälki on samoin yhä hirmuisen nautittavaa.
19. Passion Pit - Manners
Listan todennäköisin albumi, jota ei tule enää parin vuoden kuluttua kuunneltua – mutta Passion Pitin esikois-lp on siitä huolimatta varsin maistuva paketti. Pari erinomaista raitaa (vaikka mielettömin Sleepyhead löytyikin jo edellisvuoden Chunk of Change -ep:ltä) ja niin 2009-soundit. Pakkodiggailu. Tällä paikalla olisi voinut olla myös Calvin Harrisin Ready for the Weekend, entten tentten siis.
18. Jenny Wilson - Hardships!
Kevään suursuosikki jäi loppuvuonna vähemmälle kuuntelulle, turhaan. Mainio, tasainen kokonaisuus vei artistin uudelle tasolle ja oli ruotsalaiset naiset -ilmiön toiseksi kirkkain helmi.
17. Animal Collective - Merriweather Post Pavilion
Kova – muttei kuitenkaan kovin. Animal Collectivesta tuli tällä levyllä se bändi, joten myöhempiä kuunteluja on sävyttänyt tietty vastareaktiokin. Oikein hyvä levy joka tapauksessa.
16. Grizzly Bear - Veckatimest
Spoilattakoon jo nyt, että GB:n huima Two Weeks on vuoden biisieni kärkikahinoissa – tuskin ylläri. Vaikka albumilta useampi muukin kohokohta löytyy, ei se kokonaisuutena nouse ihan samalle tasolle. Korkealle kylläkin.
15. Fever Ray - s/t
Jennyäkin korkeammalle nosti riman siis the Knife -vokalisti Karin Dreijer Andersenin hämärä sooloiluproggis Fever Ray. Huima esikoisalbumi ei tipahda erikoisuudessaan itsetarkoituksellisen väärälle puolelle, vaan pysyy tiukasti kasassa. Oma keikkavuoteni oli loppujen lopuksi sen verran laimea, etten jaksanut niitä ruveta enää listaamaan – mutta Fever Rayn maaliskuinen Tavastia-kokemus olisi ollut kolmen isoimman joukossa.
14. Camera Obscura - My Maudlin Career
Ensimmäisillä kuuntekerroilla koettu epävarmuus paikoittaisen tilankäytön överiksivetämisen ja turhankin tasaisuuden suhteen hälveni myöhemmässä vaiheessa. Edellisen Let's Get Out of This Country -albumin tasoinen taidonnäyte. Huikeus.
13. Charlotte Gainsbourg - IRM
Odotettu Beck-kollaborointi oli onnistunut. Kappaleiden tyylillisen epätasaisuuden vastapainoksi useampi raita on enemmän kuin hyvä ja ylittää laadukkuudellaan paikoin 5:55-debyytinkin.
12. Real Estate - s/t
Loppuvuoden löytö osoittautui äärimmäisen tykkäiltäväksi. Komea ja kaunis albumi. "Hipster surf rock", ah.
11. Regina - Puutarhatrilogia
Tasaisen vahva albumisarja täydentyi keväällä kolmannella osalla, jossa entuudestaan tutut elementit yhdistyivät entistä tyylikkäämmin. Pinttien ohella luullakseni eniten keikoilla tänä vuonna kokemani yhtye on myös livenä ihan erinomainen.
// Levyt 10-1
// Vuoden levyt esimerkkibiiseillä Spotifyssa
9. marraskuuta 2009
Maanantai: Here Comes Your Man
Tänään...
... sain käsiini vihdoin sen jo pidemmän tovin odottamani Magenta Skycoden seiskatuuman. Platassa valiteltiin että ei ole tietoa milloin saavat lähetystä, mutta Swampista löytyi useampikin kappale. Hinta oli kyllä suolaisin mitä olen uudesta seiskasta maksanut, kahdeksan euroa kirpaisi pikkuisen. Rajattu painos tottakai, mutta kumminkin. Kaikki 529 kappaletta on varustettu erilaisilla käsin taiteilluilla kansilla, mutta DIY-hengessä ollaan menty ehkä valitettavasti siitä aidan matalimmalta kohdalta – verrattuna nyt vaikkapa siihen Pintandwefallin rajattuun Maxi Baby -12":n, jonka jokaisen kannet tytöt ovat itse tussanneet ja joka on siten yksi oman hyllyni lemppareista. Mutta niin, We're Going to Climb on tosiaan aika hyvä biisi ja Escaping Outdoors oikeasti ihan mieletön. Molemmat biisit löytyvät MySpacesta, samoin kuin tieto siitä, että seuraavan kerran nähdään sitten joulukuun kolmas päivä (kera Diggareiden, jei).
... innostuin kokkailemaan, mikä on nykyään ihan liian harvinaista. Totesin edellisellä kerralla, ettei soijakastikkeen ja -rouheen yhdistäminen olekaan yllättäen veren kaivamista nenästä, vaan melkeinpä taivaissa siunattu liitto. Ruokailu uusimman Curb Your Enthusiasmin parissa ei ollut hullumpaa sekään, jakso kun oli aivan huippu.
... rakastuin Pixiesiin – tai pikemminkin ehkä yhteen kappaleeseen – ja jouduin häpeämään sitä edelleen niin kovin ohutta popmusiikin tuntemustani. Siis no, tietynlaiseksi pop geekiksi ohutta ainakin. Mutta viittaillaan nyt johonkin muuhun taas sitten sen verran, että jos joskus päädyn karaokeoimaan, on katalogista paras löytyä Here Comes Your Man.
... ostin ensimmäisen joululahjan. Hirveän montaa ei siten puutukaan.
... turhauduin Radio Helsinkiin. En tiedä onko kanava mennyt viime vuosina reippaasti huonompaan suuntaan vai alkaako aika vain kultailla muistojani, mutta nykyään siinä tahtoo ärsyttää vähän kaikki. Mainoksia on koko ajan ja biisit ovat melko lailla samoja päivästä toiseen (tai tunnista, kuten tänään tuli Love Will Tear Us Apartin kohdalla huomattua) – eli se mainostettu soittolistattomuus ei takaa oikeastaan mitään. Sinänsä on hölmöä valittaa, kun suurin osa niistä biiseistä on semmoisia joita täälläkin olen hetkeä aiemmin hehkuttanut ja joista pidän toki edelleen, mutta radiolta kaipaisin kuitenkin myös itselleni uusien biisien kuulemista.
... uhmasin postilakkoa. Vaikkei sitä enää olisikaan.
// Magenta Skycode MySpacessa
... sain käsiini vihdoin sen jo pidemmän tovin odottamani Magenta Skycoden seiskatuuman. Platassa valiteltiin että ei ole tietoa milloin saavat lähetystä, mutta Swampista löytyi useampikin kappale. Hinta oli kyllä suolaisin mitä olen uudesta seiskasta maksanut, kahdeksan euroa kirpaisi pikkuisen. Rajattu painos tottakai, mutta kumminkin. Kaikki 529 kappaletta on varustettu erilaisilla käsin taiteilluilla kansilla, mutta DIY-hengessä ollaan menty ehkä valitettavasti siitä aidan matalimmalta kohdalta – verrattuna nyt vaikkapa siihen Pintandwefallin rajattuun Maxi Baby -12":n, jonka jokaisen kannet tytöt ovat itse tussanneet ja joka on siten yksi oman hyllyni lemppareista. Mutta niin, We're Going to Climb on tosiaan aika hyvä biisi ja Escaping Outdoors oikeasti ihan mieletön. Molemmat biisit löytyvät MySpacesta, samoin kuin tieto siitä, että seuraavan kerran nähdään sitten joulukuun kolmas päivä (kera Diggareiden, jei).
... innostuin kokkailemaan, mikä on nykyään ihan liian harvinaista. Totesin edellisellä kerralla, ettei soijakastikkeen ja -rouheen yhdistäminen olekaan yllättäen veren kaivamista nenästä, vaan melkeinpä taivaissa siunattu liitto. Ruokailu uusimman Curb Your Enthusiasmin parissa ei ollut hullumpaa sekään, jakso kun oli aivan huippu.
... rakastuin Pixiesiin – tai pikemminkin ehkä yhteen kappaleeseen – ja jouduin häpeämään sitä edelleen niin kovin ohutta popmusiikin tuntemustani. Siis no, tietynlaiseksi pop geekiksi ohutta ainakin. Mutta viittaillaan nyt johonkin muuhun taas sitten sen verran, että jos joskus päädyn karaokeoimaan, on katalogista paras löytyä Here Comes Your Man.
... ostin ensimmäisen joululahjan. Hirveän montaa ei siten puutukaan.
... turhauduin Radio Helsinkiin. En tiedä onko kanava mennyt viime vuosina reippaasti huonompaan suuntaan vai alkaako aika vain kultailla muistojani, mutta nykyään siinä tahtoo ärsyttää vähän kaikki. Mainoksia on koko ajan ja biisit ovat melko lailla samoja päivästä toiseen (tai tunnista, kuten tänään tuli Love Will Tear Us Apartin kohdalla huomattua) – eli se mainostettu soittolistattomuus ei takaa oikeastaan mitään. Sinänsä on hölmöä valittaa, kun suurin osa niistä biiseistä on semmoisia joita täälläkin olen hetkeä aiemmin hehkuttanut ja joista pidän toki edelleen, mutta radiolta kaipaisin kuitenkin myös itselleni uusien biisien kuulemista.
... uhmasin postilakkoa. Vaikkei sitä enää olisikaan.
// Magenta Skycode MySpacessa
15. huhtikuuta 2009
Kiirastorstai: Pintandwefall
Kiirastorstainen Klubi oli aika lailla ääriään myöten täynnä, mutta oli vaikeaa sanoa, johtuiko se Pintandwefallin tytsyistä, Hang the DJ! -klubista vai puoliltaöin alkaneista tummista tunneista. Joka tapauksessa meno oli kohdillaan, vaikkakin lämppärinä esiintynyt On Volcano jaksaa itseäni joka kerta omaperäisyyden puutteellaan ja tasapaksuudellaan tympäistä yhtä paljon. Suhteellisen kiinnostavat Credit ja Electrorate olivatkin harmillisesti peruneet, mutta onneksi on Pintit!
Pintandwefallin esikoisalbumi on jo ihan henkilökohtainen klassikko, mutta vähän monipuolisempaan kakkoseen menikin sitten jo enemmän aikaa päästä sisälle. Ei turhaan, sillä kyseessä on ihan erinomaisen kova lätty. Livenä yhtye on kaiken hypettämisenikin arvoinen ja tällä kertaa se ihkuinkin pinttari oli hyvällä fiiliksellä. Alan olemaan itse jo jäävi arvostelemaan, mutta kovasti tuntuu yhtye paranevan aina vaan keikka toisensa jälkeen. Seuraava kokemus tullee olemaan viimeistään Flow'ssa, mutta veikkaan pääseväni pienemmällä odottelulla.
// Pintandwefall MySpacessa
// On Volcano MySpacessa
Pintandwefallin esikoisalbumi on jo ihan henkilökohtainen klassikko, mutta vähän monipuolisempaan kakkoseen menikin sitten jo enemmän aikaa päästä sisälle. Ei turhaan, sillä kyseessä on ihan erinomaisen kova lätty. Livenä yhtye on kaiken hypettämisenikin arvoinen ja tällä kertaa se ihkuinkin pinttari oli hyvällä fiiliksellä. Alan olemaan itse jo jäävi arvostelemaan, mutta kovasti tuntuu yhtye paranevan aina vaan keikka toisensa jälkeen. Seuraava kokemus tullee olemaan viimeistään Flow'ssa, mutta veikkaan pääseväni pienemmällä odottelulla.
// Pintandwefall MySpacessa
// On Volcano MySpacessa
16. maaliskuuta 2009
Jälkimmäinen krapulapäivä: Playground Love
Mitä musiikkia soitettiin Tampereen ainoan elävän pojan tupaantuliaisjuhlissa? Ihan tarkkaa kirjaa ei tullut pidettyä, mutta levylautasella tarjoilin ainakin Pop Leviä, the Shinsiä, Beach Boysia, Pintandwefallia, Gary Numania, Reginaa, Empire of the Sunia, the Smithsiä, Jenny Wilsonia, Duran Durania, Pet Shop Boysia, Micragirlsiä, MGMT:tä ja Eero Johannesta. Kivaa musiikkia kivoille ihmisille - varsin mukavaa olisi päästä pian taas jotain vastaavaa järjestelemään. Viikottainen levyilta Kuninkaankadulla, anyone?
Tupareista oli tarkoitus suunnata Klubille kuuntelemaan ruotsalaista elektropop-akti MFMB:tä, mutta harvennut joukkomme ehtikin paikalle vasta Hang the DJ!:n ajaksi. Eipä sillä etteikö kyseinen disko riemastuttaisi aina erinomaisen paljon - esimerkiksi jo etkoilla kuullun PSB-klassikko West End Girlsin muodossa. Ykkösbiisiksi jäi kuitenkin Airin iki-ihana Playground Love, jonka tahtiin oli parhautta tanssiskella kivoimman kaverin kanssa tiettävästi ekat viimeiset hitaani ikinä. Ei ole päässä soiminen sittemmin helpottanutkaan.
Tupareista oli tarkoitus suunnata Klubille kuuntelemaan ruotsalaista elektropop-akti MFMB:tä, mutta harvennut joukkomme ehtikin paikalle vasta Hang the DJ!:n ajaksi. Eipä sillä etteikö kyseinen disko riemastuttaisi aina erinomaisen paljon - esimerkiksi jo etkoilla kuullun PSB-klassikko West End Girlsin muodossa. Ykkösbiisiksi jäi kuitenkin Airin iki-ihana Playground Love, jonka tahtiin oli parhautta tanssiskella kivoimman kaverin kanssa tiettävästi ekat viimeiset hitaani ikinä. Ei ole päässä soiminen sittemmin helpottanutkaan.
14. helmikuuta 2009
Ystävänpäivä: Camera Obscura
Ystävänpäivä alkoi lievällä krapulalla ja ehdottoman suositeltavalla leffalla: Robert Aldrichin What Ever Happened To Baby Jane? (1962). Bette Davisin mainio roolityö groteskina nimihahmona ja pelottavan nyrjähtänyt tarina pitivät aamupäivän tehokkaasti otteessaan.
Ja kas; eilen eksyin siis vielä illaksi Telakalle ja Dorikseen, joista ensimmäisessä tuli nähtyä pari keikkaakin; ihastuttava Darling B, valitettavan tylsä Piski ja lisäksi livenä erinomaisen mukavasti toimivan Jaakko & Jayn pari kappaletta.
Ystävänpäivämusiikki ei valkkaannu kuitenkaan edellisiltä, vaan skotti-ihanuus Camera Obscuralta. Uusi, 4AD:n julkaisema My Maudlin Career -albumi ilmestyy huhtikuun 21. päivä, mutta nimikkobiisin voi käydä tarkastamassa jo nyt bändin kotisivuilta ja MySpacesta. Ennakkoluonnehdintojen mukaista synkempää sävyä ei ainakaan tästä maistiaisesta vielä löydy, vaan fiilis on hyvinkin edellisiltä julkaisuilta tuttua. Tila kuuluu melkoisen vahvasti, olisiko peräti ihan kirkossa äänitetty?
Loppuillan vietin supermukavan ystävän ja ainakin kotimaisella tasolla lempparibändini Pintandwefallin parissa. Ihan lupaavalta vaikuttava Credit ja käsittämättömän huono Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändi tuli yyoolla myös nähtyä. Pinttien soitto kulki taas ehkä paremmin kuin koskaan (ihana Angela Brownin rääyntä saa aina pomppimaan ja suosikkibiisini Jail oli kiva kuulla taas pitkästä aikaa livenä), mutta laulaja-kitaristi Dumb Pint oli jotenkin harmillisen suruissaan koko keikan. Hei Ninsku, oot ihku!
// Camera Obscura MySpacessa
// camera-obscura.net
Ja kas; eilen eksyin siis vielä illaksi Telakalle ja Dorikseen, joista ensimmäisessä tuli nähtyä pari keikkaakin; ihastuttava Darling B, valitettavan tylsä Piski ja lisäksi livenä erinomaisen mukavasti toimivan Jaakko & Jayn pari kappaletta.
Ystävänpäivämusiikki ei valkkaannu kuitenkaan edellisiltä, vaan skotti-ihanuus Camera Obscuralta. Uusi, 4AD:n julkaisema My Maudlin Career -albumi ilmestyy huhtikuun 21. päivä, mutta nimikkobiisin voi käydä tarkastamassa jo nyt bändin kotisivuilta ja MySpacesta. Ennakkoluonnehdintojen mukaista synkempää sävyä ei ainakaan tästä maistiaisesta vielä löydy, vaan fiilis on hyvinkin edellisiltä julkaisuilta tuttua. Tila kuuluu melkoisen vahvasti, olisiko peräti ihan kirkossa äänitetty?
Loppuillan vietin supermukavan ystävän ja ainakin kotimaisella tasolla lempparibändini Pintandwefallin parissa. Ihan lupaavalta vaikuttava Credit ja käsittämättömän huono Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändi tuli yyoolla myös nähtyä. Pinttien soitto kulki taas ehkä paremmin kuin koskaan (ihana Angela Brownin rääyntä saa aina pomppimaan ja suosikkibiisini Jail oli kiva kuulla taas pitkästä aikaa livenä), mutta laulaja-kitaristi Dumb Pint oli jotenkin harmillisen suruissaan koko keikan. Hei Ninsku, oot ihku!
// Camera Obscura MySpacessa
// camera-obscura.net
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)