Lisäksi voisin valittaa pidemmänkin hetken myös levyn visuaalisesta annista. Tyyppien tyyli on vektorilakuineen kaikkineen miellyttänyt aiemmin aika hurjasti eikä muovailuvahailukaan voi yleensä mennä kovin pahasti metsään. Köppäiseen 3D-matskuun heikoilla photaritaidoilla yhdistettynä kuitenkin näköjään voi – jos joku levynkansi on ikinä ollut halvan ja kymmenen vuotta vanhan näköinen niin tämä. Taittokin on oikeasti aika heikkoa ja kaiken kruunaa aina yhtä freesi nurkasta taittunut tarra. Kontrasti siihen samaisen levypussin hannulelauri-vinyyliin ei voisi olla juuri mittavampi.
Kaiken lisäksi nyt sängylle istuessani repäisin peukalonmentävän aukon housujen haaroväliin, argh.
No, sitten siihen musiikkiin. Music Machine -nimikappaletta on tullut kuunneltua jo useampi tovi ennen viikko sitten ilmestynyttä ep:tä ja videonkin ehdin täällä jakamaan jo yli puoli vuotta sitten. Väkisinkin tulee pohdittua että joko se trendeillä lastattu juna ehti menemään – biisi kuulostaa kyllä edelleen aika tuoreelta, mutta miksei julkaisua puskettu ulos jo ajat sitten? Etenkin kun kyseessä on tyyppien oma, vastaperustettu Eels in My Pants -label. Suomalainen hitaus tuntuu näkyvän myös pikkubändien julkaisukynnyksessä, mikä on aika älyttömän harmittavaa. Oikein hyvähän tuo biisi on silti toki edelleen ja videokin jaksaa miellyttää.
Kaikki angstailu katoaa kuitenkin tipotiehensä kakkosraidan kohdalla. 'Sparksin Eero Johannes -jumalointi ei tule näköjään kovin äkkiä päätökseensä, kun kehumieni Metropol-visutusten lisäksi Music Machine -remiksaus on oikeasti ihan täydellisen ihana. Kiva, helppo ja hauska – jos ep olisi julkaistu siinä formaatissa missä olisi pitänytkin, olisi kakkosraita meikäläisellä aika hurjan ahkerassa dj-käytössäkin. KA SO RE -remiksailu samaisesta raidasta on oikein hyvä myös, astetta enempi peruskamaa – mutta erityisesti loppua kohden kovin herkullista sellaista.
Aiemmin kuulematon Boogieman-raita tarjoillaan kolmena eri versiona. Saran ja Markun oma remiksaus on kivatsu, vaikka vähän renkutukseksi meneekin. Semmoista hyperaktiivista Yo Gabba Gabba! -lastensarjafiilistä, teemojensakin puolesta niinku. Entuudestaan oudon 501:n näkemys on vähän hämärämpi ja oikein toimiva. Sharkslayerin jyräävämpi, dub-elementeistä ammentava remix on puolestaan yhtä aikaa rasittava ja tylsä.
Kaikin puoli ep on ihan toimiva, mutta puolentoista vuoden odotteluun nähden silti jonkinlainen pettymys. Odottelen edelleen kovasti sitä täyspitkää, mainioita kappaleita kaksikolla kun on vinot pinot odottamassa.
// TV OFF MySpacessa