Flow '10: ensimmäiset kiinnitykset

Tänään piti kirjoitella jostain muuusta, mutta aamumurojen väärään kurkkuun menemisen aihe tuntuu oleelliselta jaettavalta myös täällä.

Siispä: Flow Festival julkaisi tänään ensimmäisen osan kiinnityksistään. Lista ei ole pelkästään hyvä; se on niin hyvä, että se pesee lattiaa mennen tullen viime vuoden pääosin kädenlämpöisillä kiinnityksillä. Niin hyvä, että odotan seuraavaksi meneväni ala-asteen historiankokeeseen – ilman housuja.

Ennakkokonsertin esiintyjä tuli tietoon jo aiemmin; LCD Soundsystem kiinnostaa toistaiseksi itseäni eniten sen takia, että se kiinnostaa kaikkia muita. Vasta ilmestynyt albumi ei ole vielä kuuntelussani ollut. Ehkäpä tähänkin alkaa innostus pian nousta.



M.I.A.:n kohdalla olo on vähän kuin edellä mainitussa. Hassulta tuntuu se, että muistan elävästi kun viime vuonna metrolla Kalasatamaan mentäessä tunsin pakottavan halun saada kuulla Pull up the Peoplen ja pakko se olikin iPodista esiin kaivaa.



Samoin ennakkoon oli tiedossa Marina and the Diamonds, joka ei parin tykkäillyn biisin jälkeen ole enää hirveästi innostanut. Ulver tuntuu omituiselta kiinnitykseltä ja Major Lazer ei-niin-omalta-teekupilta. Airin suhteen tykkäilyä, vaikka Flow'n suhteen se jotenkin erikoiselta vedolta tuntuikin.



Mutta sitten tähän aamuun. Siihen hetkeen kun leuka loksahti auki, eikä ole ylös enää noussut.

The xx.



Jónsi. (Miksi listauksessa muuten roikutetaan tuota Sigur Rósia perässä? Onhan tämä ihan soolokeikka, eikä joku combo? Toki sekin kelpaisi.)



Four Tet.



The Radio Dept.



Beach House.



The Drums.



Surfer Blood.



Girls.



Husky Rescue.



Hannulelauri.



Villa Nah.



+ muutamia vieraita nimiä. Tällä kertaa poikkeuksellisesti suurin osa artisteista on paitsi mukavan tuoreita, myös jo itselleni tuttuja – ja siis hirmuisen kovia.

Flow '10 on niin 'Sparksia, ettei se tunnu missään määrin enää todelliselta. Kun Facebookissa minua varoiteltiin vielä jostain isosta ja omasta artististani, on olo tässä vaiheessa aika lailla puulla päähän lyöty.

Joku oli muuten eksynyt blogiini googlettelemalla hakusanayhdistelmää "French Horn Rebellion + Flow Festival"...

Diggailua ja arvostusta artistien valkkaajien suuntaan. Jos kaipaatte apua vielä parissa poiminnassa, olen käytettävissänne.

// Flow Festival

Sunnuntai: LCD Soundsystem

LCD Soundsystem on semmoinen juttu, jonka pitäisi olla hirveän tuttu ja josta pitäisi olla aina valtavan innoissaan. Jotenkin vain en ole ikinä onnistunut James Murphyn yhden miehen bändiin perehtymään – ulkoa muistan vain sen Daft Punk Is Playing at My House -biisin.



Ehkäpä kolmannen albumin julkaisun kynnyksellä voisi LCD:hen uppoutua. Ainakin ensisingle Drunk Girls kuulostaa korviini aika lupaavalta; hyvät soundit ja yleismeininki, jota voisi kuvata vaikkapa sanalla groovaava. Uusi levy ilmestyy siis toukokuun lopulla, lupaan siihen mennessä kuunnella aiempaakin tuotantoa vähän enemmän.



Eilisilta sujahti Klubin Hang the DJ!:ssä, jossa bänditoiminnasta vastasi hypepilvessä leijuva Shine 2009. Jos 90-luvun musiikillisista suuntauksista pitäisi valita se yksi, jonka nykypastissointi tuntuisi potentiaaliseen suosioon nähden isoimmalta paradoksilta, voisi pehmoilukahvilahouse olla se varmin vaihtoehto. Niin vain kaksikko tuntuu kuitenkin iskevän läpi, eikä kuulosta ollenkaan huonommalta – erityisesti vahvasti Neil Tennantin henkinen vokalisointi miellytti. Vain kuuden (?) biisin mittainen keikkasetti jätti kuitenkin vähän tyhjän olon; vaikka biisit kuulostivat yksittäisinä otoksina erinomaisen hyviltä, tuntui jokainen raita olevan vain valokopio edellisestä. Samat toistuvat elementit – biisin sisällä muuttumaton rentoilurumpulooppi, atmosfäärisynat, vahvahko basso ja ne vokaalit – tuntuivat toistuvan kerta toisensa jälkeen enemmän tai vähemmän identtisenä. Hyvältä kuulostavaa, mutta vähän tylsää siis. Saapa nähdä, vakuuttaisiko akti Jyrockissa enempi.



Hang the DJ! -tyypeille puolestaan tekisi mieli esittää toive biisirepertuaarin päivittämisestä. Vaikka muutamia suhteellisia uutuuksiakin mukaan mahtui, oli olo tanssilattian reunalla vähintäänkin '08. Vastaavasti iloinen ylläri oli kuitenkin Basement Jaxxin Where's Your Head at? -klassikko – nuoruusvuosien suursuosikki. Jee jee.



Loppuillassa hämmennyin kotimatkalla vastaantulleen morsiusparin miesedustajan sielunveljeyttä tihkuvasta katsekontaktista. Ehkä sisäinen hengenheimolaisuus on vielä kuitenkin vähän turhan aikaista, hei tyyppi hei.

// LCD Soundsystem MySpacessa
// Shine 2009 MySpacessa

Kuulomisia

Mew veti mielen sen verran tyhjäksi, että menneen keikkaviikon antien puiminen on jäänyt vähän myöhään. Jotain pientä nyt kuitenkin.

Torstaina Telakoituivat Puumaja ja Immanu El. Puumaja on pitänyt tarkistaa jo aiemminkin, mutta myöhäinen tuttavuuskin oli aika postiivinen. Lyhyt setti tarjoili kasan miellyttävyyksiä, joskin soundeissa oli pientä ongelmaa – esimerkiksi toisesta yhteydestä stalkkaillun torvensoittajan puhallukset eivät kuuluneet sitten yhtään. Tämän voisin katsella kuitenkin toistekin – jospas tuon syksyisen Meriselityksiä-lätynkin saisi jossain vaiheessa läpi koiteltua. Immanu El oli sen sijaan aika pettymys, vähän mitäänsanomatonta nättien poikien post-rockia, jossa genrelle osaisin pistää itsekin melkoiset lainausmerkit, vaikken minkäänlainen harrastaja olekaan. Kyllähän sen nyt kuunteli, mutta vähän kelloa katsellen. T-paidat ja kassit näyttivät aika kivoilta, valoja näin käytettävän Telakalla nyt oikeasti ensimmäisen kerran. Onneksi tämä ei nyt sitten ollut se eka keikka ikinä, eiksni? Hih.

Perjantaina tsekkailin Rumassa Future Shortsit. Muutama erinomainen lyhäri tuli taas nähtyä, esimerkiksi vaikkapa taas tovin kuluttua (henkilökohtaisesti vähän harmittavalla tavalla) ajankohtainen Florence + the Machine, jonka Dog Days Are Over -biisin pohjalta Keith McCarthy on ohjannut the Ganzfeld Procedure -nimisen pätkän. Kylmät väreet -varoitustarra tähän.



Huiman hyvis oli myös Eric Testroeten This Is Japan, jossa yhdistellään kasa Japani-stillejä LCD Soundsystem -ääniraitaan. Pari kanssakatsojaa taisi kommentoida tylsäksi, itse olin tietenkin innoissani vanhoja muistelemassa. Tuonne taas, pian.



Loppuillan soitteluista vastasivat Klubin saatanallisessa illassa Nightsatan ja I Was a Teenage Satan Worshipper. Nighsatania näin vain muutaman biisin ihan hyvillä mielin – hevi kun ei lopulta hirveästi kiinnosta eikä kliseillä vetäminen aukea niin hyvin, joten tulin kuolanneeksi eniten analogisynien perään. IWATSW oli sen sijaan pitkästä aikaa koettuna aika mainio, ne vanhemmat biisit eritoten. Yhtye on edelleen vähän semmoinen hankalasti lokeroitava, mutta erityisesti livenä alati kivaa katseltavaa. Digg digg. Hang the DJ! oli taas toki totutun pakkohyvä.

Lauantaina neljäs peräkkäinen pakkasessatalsimispäivä tuntui jo vähän haasteelliselta, mutta onneksi olin tällä kertaa enemmän raahattavan roolissa. Ja hyvä niin, oikein mukavaa oli Liekki taas nähdä, vaikkei taukoakaan ehtinyt edellisestä kerrasta kertyä kuin muutamia kuukausia. Uudet biisit toimivat aika oivasti ja vanhat olivat ihan parhautta, taas. Ainoastaan yliväsähtäneet spiikit ärsyttivät – eikä Päijännekään kuulostanut kovin hyvältä livenä, jos nyt totta puhutaan. Hyvis keikka silti.

Olisin pistänyt viimeksi mainitun loppuun, mutta menköön sitten myöskin kuultu Kauan Kauan Sitten, joka oli vastaavasti aika toimiva. Uudempi Liekki on vaan vähän ongelmallista siihen vanhempaan nähden; taisin viimeksikin sanoa sen iskelmävivahteen olevan tätä nykyä jo vähän turhan selkeä. Allaolevassa erityisesti.



Ja siis häh, soittaako ne Pienokaista enää ollenkaan? Ehkäpä siihen on kyllästynyt sitten jo yhtyeen lisäksi yleisökin.

Mutkuemmäävaan.