Näytetään tekstit, joissa on tunniste La's. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste La's. Näytä kaikki tekstit

11. huhtikuuta 2010

Minä: There She Goes

Jotkut jutut ovat muuttuneet sisäänrakennetuiksi.

Olen onnistunut ehdollistamaan itseni populaarikulttuurin normeihin ihanan saumattomasti. Niinpä aktiivista ajattelua ei tarvita, kun viimeisen vuoden aikana olen julkisiin kulkuvälineisiin saattamisen jälkeen saanut päässäni soimaan automaattisesti the La'sin There She Goes -nimisen poptäydellisyyden.

Ja tiedättekö; se tuntuu aika hyvältä.



Listaintoilijanakin kammoan ajatusta, jossa joutuisin rankkaamaan esimerkiksi viisi parasta popkappaletta ikinä. There She Goes olisi listalle kuitenkin pakko saada.

Liverpoolilaisyhtyeen ainoaksi jäänyt hitti kahden vuosikymmenen takaa on pääni lisäksi soinut myös paitsi Nick Hornbyn Fever Pitch -kirjan ensimmäisessä ja paremmassa filmatisoinnissa, myös Gilmore Girlsin ihan ekan jakson ihan ekassa kohtauksessa.

Ei kai siis ihmekään.

There she goes
There she goes again
Racing through my brain
And I just can't contain
This feeling that remains

There she blows
There she blows again
Pulsing through my vein
And I just can't contain
This feeling that remains

There she goes, there she goes again
She calls my name, pulls my train
No-one else could heal my pain
And I just can't contain
This feeling that remains

There she goes
There she goes again
Chasing down my lane
And I just can't contain
This feeling that remains