Sunnuntai oli kiva; puistoilin, kävelin, söin jätskiä, rusketuin, uin, tein kasvispiirakkaa ja löysin ehkä maailman parhaimman piilopaikan. Sinne pian toistekin.
Heinäkuun eka pyhäpäivä kuulostaa...
Airin remiksaamalta MGMT:ltä.
Wild Nothingilta.
Au Revoir Simonelta.
Mutta ei kuitenkaan vielä ihan tämän kesän parhaalta kappaleelta.
Jotain siis puuttuu – ja tiedänkin kyllä mitä. En vain jaksaisi aina laskea päiviä.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste MGMT. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste MGMT. Näytä kaikki tekstit
4. heinäkuuta 2010
21. kesäkuuta 2010
Häähumuinkkari
Viikonlopun työkiireissä hääseurailu jäi ihan liian vähälle. Onneksi tiskijukkaillessa voi huoletta harrastaa popnörtteilyä ja omaa kivaa, hih.
Niinpä lauantain Indiaaniklubilla soittolistaan oli ujutettu symbolinen kädenojennus / lentosuukko / onnenrutistus länsinaapureiden suuntaan:
the Kinks - Victoria:
+
Bat for Lashes - Daniel
=
MGMT - It's Working
Ja soittolista vielä kokonaisuudessaan:
Memory Tapes - Green Knight
Gotye - Learnalilgivinanlovin
Portugal. the Man - the Sun
Generationals - When They Fight, They Fight
the Kinks - Victoria
Bat for Lashes - Daniel
MGMT - It's Working
Delphic - Doubt
Girls - Lust for Life
Mark Ronson w/ Amy Winehouse - Valerie
the Supremes - the Happening
Caribou - Odessa
Javelin - Oh! Centra
Foster the People - Pumped Up Kicks
Cults - Go Outside
the Radio Dept. - Never Follow Suit
TV Off - Music Machine (Eero Johannes remix)
Delorean - Simple Graces
KA SO RE - Bunnies (Helsinki 78-82 remix)
VEGA - No Reasons
Lo-Fi-Fnk - Steppin' Out
Rubik - Wasteland (RAC remix)
Hot Chip - Brothers
Gypsy and the Cat - Time to Wander (Joan of Arc remix)
Kele - Tenderoni
Olihan aika kiva viikonloppu! Jo pian onneksi taas, eikös.
// Indiaaniklubi #14 / Oh Man -soittolista Spotifyssa
Niinpä lauantain Indiaaniklubilla soittolistaan oli ujutettu symbolinen kädenojennus / lentosuukko / onnenrutistus länsinaapureiden suuntaan:
the Kinks - Victoria:
+
Bat for Lashes - Daniel
=
MGMT - It's Working
Ja soittolista vielä kokonaisuudessaan:
Memory Tapes - Green Knight
Gotye - Learnalilgivinanlovin
Portugal. the Man - the Sun
Generationals - When They Fight, They Fight
the Kinks - Victoria
Bat for Lashes - Daniel
MGMT - It's Working
Delphic - Doubt
Girls - Lust for Life
Mark Ronson w/ Amy Winehouse - Valerie
the Supremes - the Happening
Caribou - Odessa
Javelin - Oh! Centra
Foster the People - Pumped Up Kicks
Cults - Go Outside
the Radio Dept. - Never Follow Suit
TV Off - Music Machine (Eero Johannes remix)
Delorean - Simple Graces
KA SO RE - Bunnies (Helsinki 78-82 remix)
VEGA - No Reasons
Lo-Fi-Fnk - Steppin' Out
Rubik - Wasteland (RAC remix)
Hot Chip - Brothers
Gypsy and the Cat - Time to Wander (Joan of Arc remix)
Kele - Tenderoni
Olihan aika kiva viikonloppu! Jo pian onneksi taas, eikös.
// Indiaaniklubi #14 / Oh Man -soittolista Spotifyssa
19. huhtikuuta 2010
Maanantai: Caribou
Karibu on suomeksi peura ja swahiliksi tervetuloa. Kanadassa Caribou on tänään viidennen studioalbuminsa julkaissut Daniel Victor Snaith.
Yhden miehen yhtye on itselleni entuudestaan tuttu vain nimenä – Cariboua ennen muuten otsikolla Manitoba – mutta erinäiset keskusteluforumit ovat uudesta tulemisesta valuttaneet kuolaa jo tovin. Ja mikäpäs siinä; ennakkomaistiaisena tammikuussa ilmestynyt avausraita Odessa vakuutti itsenikin jo ensikuuntelulla. Mieletön biisi!
Mergen ja City Slangin julkaisema uusi albumi Swim löytyy paitsi Spotifysta, myös Soundcloudista – joten streamailemaan ei tarvitse mennä tällä erää 'Sparksia kauemmaksi.
Caribou - Swim (via Soundcloud)
Kokeellisen elektronisen musiikin, silkan noisen, jyräävien rumpulooppien ja indie-vaikutteiden hybridi toimii kokonaisuutena hypnotisoivasti. Swim lamaannuttaa, mutta hyvällä tavalla. Raita toisensa jälkeen pitää sen verran tehokkaasti otteessaan, että hattua olisi pakko nostaa – mikäli kuuntelulta malttaisi. Eh. Kielellisyyteen panostuskin tuottaa hankaluuksia.
Jos alkuvuoden julkaisijoista Four Tet ja Bonobo ovat kolahtaneet, saa semikokeileva ja semirentoileva tykkäilyvitja Caribousta kolmannen jäsenensä. Lempiraidaksi Odessan ohella nousevat pisin kappale Bowls ja nopeampi Leave House. Koukuttavaa, tyylikästä jumitusta.
Napataan vielä retroilumielessä muutaman vuoden vanhempi biisi; edellisen Andorra-levyn Melody Day ei kuulosta hassummalta sekään.
--
Day 01 - Your favorite song
MGMT - Time to Pretend
Perjantain postauksen kommenttiboksiin oli eksynyt Anonyymi toive kolmenkymmenen päivän biisipoimintameemistä. Tehtävä vaikutti sen verran hauskalta ja ennen kaikkea haastavalta, että lähden koittamaan.
Ensimmäinen kohta on tietysti se ihan mahdottomin. Lempibiisi! Voisin valita viisi, kymmenen tai sata, mutta yhteen puristaminen tuntuu tyystin mahdottomalta.
Vaan koitetaan. Perjantain junamatkaa kulutin uuden ja vanhan MGMT:n kanssa. Vanhempi levy on viime aikoina ollut pienemmällä kuuntelulla, mutta kun avausraita Time to Pretend taas ryhtyi kuplien soimaan, oli tunne aivan huumaava. Saattaa ihan oikeasti olla se minun lempikappaleeni ikinä. Sukupolvilaulu vähintäänkin, kuten olen aiemminkin julistanut.
--
// Caribou MySpacessa
// Swim-albumi Spotifyssa
Yhden miehen yhtye on itselleni entuudestaan tuttu vain nimenä – Cariboua ennen muuten otsikolla Manitoba – mutta erinäiset keskusteluforumit ovat uudesta tulemisesta valuttaneet kuolaa jo tovin. Ja mikäpäs siinä; ennakkomaistiaisena tammikuussa ilmestynyt avausraita Odessa vakuutti itsenikin jo ensikuuntelulla. Mieletön biisi!
Mergen ja City Slangin julkaisema uusi albumi Swim löytyy paitsi Spotifysta, myös Soundcloudista – joten streamailemaan ei tarvitse mennä tällä erää 'Sparksia kauemmaksi.
Caribou - Swim (via Soundcloud)
Kokeellisen elektronisen musiikin, silkan noisen, jyräävien rumpulooppien ja indie-vaikutteiden hybridi toimii kokonaisuutena hypnotisoivasti. Swim lamaannuttaa, mutta hyvällä tavalla. Raita toisensa jälkeen pitää sen verran tehokkaasti otteessaan, että hattua olisi pakko nostaa – mikäli kuuntelulta malttaisi. Eh. Kielellisyyteen panostuskin tuottaa hankaluuksia.
Jos alkuvuoden julkaisijoista Four Tet ja Bonobo ovat kolahtaneet, saa semikokeileva ja semirentoileva tykkäilyvitja Caribousta kolmannen jäsenensä. Lempiraidaksi Odessan ohella nousevat pisin kappale Bowls ja nopeampi Leave House. Koukuttavaa, tyylikästä jumitusta.
Napataan vielä retroilumielessä muutaman vuoden vanhempi biisi; edellisen Andorra-levyn Melody Day ei kuulosta hassummalta sekään.
--
Day 01 - Your favorite song
MGMT - Time to Pretend
Perjantain postauksen kommenttiboksiin oli eksynyt Anonyymi toive kolmenkymmenen päivän biisipoimintameemistä. Tehtävä vaikutti sen verran hauskalta ja ennen kaikkea haastavalta, että lähden koittamaan.
Ensimmäinen kohta on tietysti se ihan mahdottomin. Lempibiisi! Voisin valita viisi, kymmenen tai sata, mutta yhteen puristaminen tuntuu tyystin mahdottomalta.
Vaan koitetaan. Perjantain junamatkaa kulutin uuden ja vanhan MGMT:n kanssa. Vanhempi levy on viime aikoina ollut pienemmällä kuuntelulla, mutta kun avausraita Time to Pretend taas ryhtyi kuplien soimaan, oli tunne aivan huumaava. Saattaa ihan oikeasti olla se minun lempikappaleeni ikinä. Sukupolvilaulu vähintäänkin, kuten olen aiemminkin julistanut.
--
// Caribou MySpacessa
// Swim-albumi Spotifyssa
22. maaliskuuta 2010
Maanantai: MGMT
Vuoden 2010 käsittämättömän odotettujen levyjen trilogia täydentyy virallisesti huhtikuun 13. päivä, kun alkuvuoden puhkitahkotut Contra ja One Life Stand saavat seurakseen MGMT:n Congratulationsin. Allekirjoittaneen riemuksi ja levy-yhtiön harmiksi albumi vuoti verkkoon kuitenkin viikonloppuna ja yhtyeen puolelta reagoitiin mainioimmin pistämällä biisit whoismgmt.com:iin streamattaviksi. Linkiteltäviä videoita ei juuri ole, joten älkää säikkykö tekstin pituutta vaan suunnatkaa suoraan kuuntelupaikkaan. Ja kuulkaa siis!
Jo etukäteen oli tiedossa, että Congratulations tulee olemaan hyvin erilainen levy kuin Oracular Spectacular -debyytti. Niinpä taannoin etukäteen esiteltyihin kappaleisiin Flash Delirium ja Congratulations tuli suhtauduttua mahdollisimman avoimin mielin, ikään kuin pettymyksen mahdollisuudenkin kieltäen. Eikä niin käynytkään.
Koko albumin kuuntelun jälkeen olo on ollut kummallinen. Toisaalta levy kuulostaa aivan älyttömän hyvältä – soundit ovat kohdallaan, biisit toimivat ja kaikki on niin älyttömän siistiä että melkein päähän sattuu, mutta kuitenkin joku tuntuu jäävän puuttumaan.
Se jokin on se yksi Time to Pretend, Kids, the Youth, Weekend Wars tai Electric Feel. Se yksi kappale, joka saa palaamaan ääreensä kerta toisensa jälkeen ja mieluiten tahkoamaan Kuninkaankadun tanssimattoa loputtomasti puhki. Popkaavaorientoituneisuuteni on jo diagnosoitu sairaus ja levyn singlettömyysratkaisut olivat etukäteen hyvin tiedossa, mutta silti odotin ensimmäiset kuuntelut koko ajan vain sitä yhtä kaikkien aikojen – tai ainakin kevään 2010 – popkappaletta. Niin hyvä kuin albumi kokonaisuudessaan onkin, ei sitä yhtä kappaletta vain löydy. Läheltä piti -vetoja on kuitenkin useita.
Olisi silti väärin sanoa olevansa varsinaisesti pettynyt. Albumi toimii erityisesti kokonaisuutena aivan fantastisen hyvin (en usko että olen aiemmin blogissani käyttänyt tuota sanavalintaa enkä usko että se minkään muun yhteyteen sopisi yhtä osuvasti) ja levy on helppo laittaa rullaamaan uudestaan ja uudestaan, upota yhä syvemmälle popmusiikin, psykedelian ja iki-ihanien substanssien yhteiseen aikaansaannokseen. Ongelma onkin ehkä omissa kuuntelutottumuksissani; viimeisen parin vuoden aikana olen muuttunut albumi-ihmisestä singleintoilijaksi – sohvakuuntelijasta indiediskoajaksi. Congratulations on kokonaisuutena niin hyvä, että sen haluaisi vain paketoida yhteen täydelliseen kolmen minuutin pakettiin ja työntää kuultavaksi jokaisessa mahdollisessa yhteydessä.
Edelliseen levyyn verrattuna soundeissa on karsittu elektronisuudesta ja murhaavan hyvät synariffit loistavat poissaolollaan. Erinomaisen maituvia ovat vastaavasti pienet klassisen musiikin vaikutteet sinne tänne ripoteltuina; esimerkiksi avauskappale It's Workingin ja kaksitoistaminuuttisen Siberian Breaksin kevyet barokkipopelementit ovat enemmän kuin paikallaan. Olen aika äärimmäisen huono vertailemaan tuotoksia tai artisteja joihinkin toisiin, mutta parin ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen itselläni oli hirveän vahva assosiaatio Congratulationsin ja David Bowien välillä. Fiilis heräsi heti ensimmäistä kertaa nimikappaletta kuunnellessani ja tuntui kokonaisuuden kohdalla vain vahvistuvan. Albumi voisi olla Bowien psykedeliakauden toinen tuleminen neljän vuosikymmenen tauon jälkeen – vaikkapa esimerkiksi the Flaming Lipsin tuottamana.
Kokonaisuudessaan Congratulations on albumi, josta voi ihan oikeasti puhua jo nimikkeellä tulevaisuuden klassikko. Se on rohkea, mutta ei itsetarkoituksellisen outo. Se laajentaa käsitystä kaksikon huikeista kyvyistä, mutta jättää odottamaan seuraavaa. Kaksi hyvin erilaista levyä on takana ja korvat kääntyvät väkisinkin malttamattomina kohti seuraavaa – kiertelemättä ja kaartelematta on helppo sanoa, että niin vain toivoisin MGMT:n olevan seuraavalla kerralla taas piirun verran enemmän pop. Siihen asti tanssilattialla pärjätään vielä debyytinkin irroituksilla.
PS. Viikonloppuna tuli nähtyä Jyväskylän suunnalla Tanssiteatteri Krampin Dracula, joka oli aivan mainioin musikaali. Tuttu Nosferatu-tarina piti otteessaan erityisesti erinomaisten tanssikohtausten ja tunnelman sekä upean lavastuksen ja puvustuksen avulla. Harrastelijateatteritasoonkin nähden aivan äärimmäisen komea saavutus; ainoastaan ehkä musiikkipuolen sovituksiin olisin voinut kaivata jotain vähän epäkonventionaalisempaakin sävytystä (vrt. Tomorrow, in a Year). Dracula pyörii Säynätsalossa vielä pari viikkoa, suosittelen kovasti!
// MGMT MySpacessa
// Congratulations-albumi whoismgmt.com:issa
Jo etukäteen oli tiedossa, että Congratulations tulee olemaan hyvin erilainen levy kuin Oracular Spectacular -debyytti. Niinpä taannoin etukäteen esiteltyihin kappaleisiin Flash Delirium ja Congratulations tuli suhtauduttua mahdollisimman avoimin mielin, ikään kuin pettymyksen mahdollisuudenkin kieltäen. Eikä niin käynytkään.
Koko albumin kuuntelun jälkeen olo on ollut kummallinen. Toisaalta levy kuulostaa aivan älyttömän hyvältä – soundit ovat kohdallaan, biisit toimivat ja kaikki on niin älyttömän siistiä että melkein päähän sattuu, mutta kuitenkin joku tuntuu jäävän puuttumaan.
Se jokin on se yksi Time to Pretend, Kids, the Youth, Weekend Wars tai Electric Feel. Se yksi kappale, joka saa palaamaan ääreensä kerta toisensa jälkeen ja mieluiten tahkoamaan Kuninkaankadun tanssimattoa loputtomasti puhki. Popkaavaorientoituneisuuteni on jo diagnosoitu sairaus ja levyn singlettömyysratkaisut olivat etukäteen hyvin tiedossa, mutta silti odotin ensimmäiset kuuntelut koko ajan vain sitä yhtä kaikkien aikojen – tai ainakin kevään 2010 – popkappaletta. Niin hyvä kuin albumi kokonaisuudessaan onkin, ei sitä yhtä kappaletta vain löydy. Läheltä piti -vetoja on kuitenkin useita.
Olisi silti väärin sanoa olevansa varsinaisesti pettynyt. Albumi toimii erityisesti kokonaisuutena aivan fantastisen hyvin (en usko että olen aiemmin blogissani käyttänyt tuota sanavalintaa enkä usko että se minkään muun yhteyteen sopisi yhtä osuvasti) ja levy on helppo laittaa rullaamaan uudestaan ja uudestaan, upota yhä syvemmälle popmusiikin, psykedelian ja iki-ihanien substanssien yhteiseen aikaansaannokseen. Ongelma onkin ehkä omissa kuuntelutottumuksissani; viimeisen parin vuoden aikana olen muuttunut albumi-ihmisestä singleintoilijaksi – sohvakuuntelijasta indiediskoajaksi. Congratulations on kokonaisuutena niin hyvä, että sen haluaisi vain paketoida yhteen täydelliseen kolmen minuutin pakettiin ja työntää kuultavaksi jokaisessa mahdollisessa yhteydessä.
Edelliseen levyyn verrattuna soundeissa on karsittu elektronisuudesta ja murhaavan hyvät synariffit loistavat poissaolollaan. Erinomaisen maituvia ovat vastaavasti pienet klassisen musiikin vaikutteet sinne tänne ripoteltuina; esimerkiksi avauskappale It's Workingin ja kaksitoistaminuuttisen Siberian Breaksin kevyet barokkipopelementit ovat enemmän kuin paikallaan. Olen aika äärimmäisen huono vertailemaan tuotoksia tai artisteja joihinkin toisiin, mutta parin ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen itselläni oli hirveän vahva assosiaatio Congratulationsin ja David Bowien välillä. Fiilis heräsi heti ensimmäistä kertaa nimikappaletta kuunnellessani ja tuntui kokonaisuuden kohdalla vain vahvistuvan. Albumi voisi olla Bowien psykedeliakauden toinen tuleminen neljän vuosikymmenen tauon jälkeen – vaikkapa esimerkiksi the Flaming Lipsin tuottamana.
Kokonaisuudessaan Congratulations on albumi, josta voi ihan oikeasti puhua jo nimikkeellä tulevaisuuden klassikko. Se on rohkea, mutta ei itsetarkoituksellisen outo. Se laajentaa käsitystä kaksikon huikeista kyvyistä, mutta jättää odottamaan seuraavaa. Kaksi hyvin erilaista levyä on takana ja korvat kääntyvät väkisinkin malttamattomina kohti seuraavaa – kiertelemättä ja kaartelematta on helppo sanoa, että niin vain toivoisin MGMT:n olevan seuraavalla kerralla taas piirun verran enemmän pop. Siihen asti tanssilattialla pärjätään vielä debyytinkin irroituksilla.
PS. Viikonloppuna tuli nähtyä Jyväskylän suunnalla Tanssiteatteri Krampin Dracula, joka oli aivan mainioin musikaali. Tuttu Nosferatu-tarina piti otteessaan erityisesti erinomaisten tanssikohtausten ja tunnelman sekä upean lavastuksen ja puvustuksen avulla. Harrastelijateatteritasoonkin nähden aivan äärimmäisen komea saavutus; ainoastaan ehkä musiikkipuolen sovituksiin olisin voinut kaivata jotain vähän epäkonventionaalisempaakin sävytystä (vrt. Tomorrow, in a Year). Dracula pyörii Säynätsalossa vielä pari viikkoa, suosittelen kovasti!
// MGMT MySpacessa
// Congratulations-albumi whoismgmt.com:issa
10. maaliskuuta 2010
Keskiviikko: Bye Bye Bicycle
Moi oon Jyri ja tykkään ruotsalaisesta musiikista.
Samasta aihepiiristä kirjoitteli tänään myös AndygoesdowntoChinatown, mutta itse ajattelin puuttua taas yhteen ihan mainioon Göteborg-aktiin. Facebookin feedeistä bongaamani (kiitti!) Bye Bye Bicycle herätti välittömästi kiinnostuksen ja kuin kohtalon johdatuksesta löytyi inboxista seuraavaksi Suomen-kiertueesta viestivä postaus. Tätä siis huhtikuun puolessavälissä Pietarsaaressa, Helsingissä, Tampereella ja viimeiseksi Jyväskylän Jyrockissa, jonka muut esiintyjät ilmoitetaan perjantaina.
Yhtyeen Compass-debyytti julkaistiin jo viime syksynä, mutta niin vain tähän asti oli koko bändi ehtinyt menemään itseltäni ohi. Viimeistään nyt on kuitenkin hyvä ja helppo antautua yhtyeen indiediskosoundien vietäväksi.
MySpacen vaikutelistan merkintä Manchester 2 Motown kuvaa aika osuvasti yhtyeen soundia. Bonjour Recordingsin julkaisema Compass on kokonaisuudessaan taas yksi kiva ja helposti soimaan poimittava levy – ei maailman paras, mutta juuri semmoinen jonka kuuntelusta tuntuu tulevan aika hyvä mieli.
PS:nä vielä eilisen uutisia; ehdithän jo kuulemaan uudet MGMT-biisit? Vaativat pientä kypsyttelyä, mutta ovat molemmat ihan huippuja.
// Bye Bye Bicycle MySpacessa
// Compass-albumi Spotifyssa
// MGMT MySpacessa
Samasta aihepiiristä kirjoitteli tänään myös AndygoesdowntoChinatown, mutta itse ajattelin puuttua taas yhteen ihan mainioon Göteborg-aktiin. Facebookin feedeistä bongaamani (kiitti!) Bye Bye Bicycle herätti välittömästi kiinnostuksen ja kuin kohtalon johdatuksesta löytyi inboxista seuraavaksi Suomen-kiertueesta viestivä postaus. Tätä siis huhtikuun puolessavälissä Pietarsaaressa, Helsingissä, Tampereella ja viimeiseksi Jyväskylän Jyrockissa, jonka muut esiintyjät ilmoitetaan perjantaina.
Yhtyeen Compass-debyytti julkaistiin jo viime syksynä, mutta niin vain tähän asti oli koko bändi ehtinyt menemään itseltäni ohi. Viimeistään nyt on kuitenkin hyvä ja helppo antautua yhtyeen indiediskosoundien vietäväksi.
MySpacen vaikutelistan merkintä Manchester 2 Motown kuvaa aika osuvasti yhtyeen soundia. Bonjour Recordingsin julkaisema Compass on kokonaisuudessaan taas yksi kiva ja helposti soimaan poimittava levy – ei maailman paras, mutta juuri semmoinen jonka kuuntelusta tuntuu tulevan aika hyvä mieli.
PS:nä vielä eilisen uutisia; ehdithän jo kuulemaan uudet MGMT-biisit? Vaativat pientä kypsyttelyä, mutta ovat molemmat ihan huippuja.
// Bye Bye Bicycle MySpacessa
// Compass-albumi Spotifyssa
// MGMT MySpacessa
11. helmikuuta 2010
Viikonloppuhype
Elän nykyään vain viikonloppuisin. Vampyyriviikonloppuisin.
Tänään jännittää vähän enemmän kuin tavallisesti, siksipä on hyvä etkoilla tuttujen ja teemaan sopivien viisujen merkeissä.
I'm leaving Monday
It's better than Sunday
It's better than Sunday
I'm feeling younger
It's better than wiser
It's better than wiser
Nii. Ihh.
Tänään jännittää vähän enemmän kuin tavallisesti, siksipä on hyvä etkoilla tuttujen ja teemaan sopivien viisujen merkeissä.
I'm leaving Monday
It's better than Sunday
It's better than Sunday
I'm feeling younger
It's better than wiser
It's better than wiser
Nii. Ihh.
11. joulukuuta 2009
Synttäriys
Täytän tänään kaksikymmentäviisi vuotta. Vaikka viime aikoja onkin leimannut vahva alakulo, tuntuu syntymäpäivä olleen yllättäen se kaivattu piristysruiske. Lapsellista, kyllä – mutta on ollut aika mainion mukavaa vastaanottaa onnentoivotteluja. Vanhempani ja siskoni kävivät eilen ja tänään pikaisella visiitillä ja lahjoivatkin kivoimmin + kovin design-henkisesti. Kaiken lisäksi jään yhtä muuta yllätyspakettia odottelemaan vielä ensi viikolle, aika jei siis.
Kulunut vuosi on ollut yksi isoimmista tähän mennessä. Kahdentoista kuukauden aikana olen ehtinyt muuttamaan keskustaan, kirjoittamaan opinnäytetyöni, valmistumaan medianomiksi, irtisanoutumaan, perustamaan oman yrityksen ja jossain vaiheessa vielä rakastumaankin. Päänsisäinen vuoristorata on tullut tutuksi; olen ollut paikoin valtavan iloinen ja innostunut – ja toisaalta välillä pitkät pätkät masentuneempi kuin koskaan aiemmin. Olen moninkertaistanut sosiaalisuuteni ja saanut useamman hyvän uuden ystävän – ja toisaalta tuntenut oloni liian usein loputtoman yksinäiseksi. Kuten musiikissa, on dynamiikka toki hyvästä myös elämässä, ja vaikka stressiä, ahdistusta ja harmauttakin on vuodessa ollut yllin kyllin, olen koko kahdenteenkymmenenteenviidenteen ikävuoteeni melkoisen tyytyväinen.
Kaksi pientä uutta asiaa, jotka ovat onnistuneet tuottamaan yllättävänkin paljon riemua liittyvät tietenkin musiikkiin. Blogikirjoittelusta on alkutahmeuden jälkeen muodostunut täydellinen kanava musiikilla pätemiseen ja ajatusten käsittelyyn – lähes päivittäinen kirjoittelusessio on antanut paljon. Toinen ilahduttava sivujuonne on dj-harrastus, joka on kehittynyt yhdestä varovaisesta kokeilusta ihan säännölliseksi viihteeksi, joskin edelleen sopivan pienimuotoiseksi. Kummastakaan en luopuisi enää kirveelläkään.
Kulunut ikävuosi kiteytyy aika täydellisesti viiteen raitaan (ja yksi jää vielä odottamaan vähäksi aikaa) – näistä erityisesti ensimmäiseen. Ehkäpä vielä vuosikymmentenkin jälkeen muistan kyseisiä kappaleita kuullessani millaista oli olla kaksikymmentäneljä.
MGMT - Time to Pretend
the Jesus and Mary Chain - Just Like Honey
Markus Krunegård - Jag Är en Vampyr
Phoenix - Girlfriend
Magenta Skycode - Luvher Oh Hater
Tänään oli hyvä päivä. Toivottavasti vire jatkuu huomenna – silloin onkin luvassa sitä soittelua taas Indiaaniklubilla, vieläpä vinyyleillä. Jos Tampere on lokaatio, suosittelen pistäytymään.
Kulunut vuosi on ollut yksi isoimmista tähän mennessä. Kahdentoista kuukauden aikana olen ehtinyt muuttamaan keskustaan, kirjoittamaan opinnäytetyöni, valmistumaan medianomiksi, irtisanoutumaan, perustamaan oman yrityksen ja jossain vaiheessa vielä rakastumaankin. Päänsisäinen vuoristorata on tullut tutuksi; olen ollut paikoin valtavan iloinen ja innostunut – ja toisaalta välillä pitkät pätkät masentuneempi kuin koskaan aiemmin. Olen moninkertaistanut sosiaalisuuteni ja saanut useamman hyvän uuden ystävän – ja toisaalta tuntenut oloni liian usein loputtoman yksinäiseksi. Kuten musiikissa, on dynamiikka toki hyvästä myös elämässä, ja vaikka stressiä, ahdistusta ja harmauttakin on vuodessa ollut yllin kyllin, olen koko kahdenteenkymmenenteenviidenteen ikävuoteeni melkoisen tyytyväinen.
Kaksi pientä uutta asiaa, jotka ovat onnistuneet tuottamaan yllättävänkin paljon riemua liittyvät tietenkin musiikkiin. Blogikirjoittelusta on alkutahmeuden jälkeen muodostunut täydellinen kanava musiikilla pätemiseen ja ajatusten käsittelyyn – lähes päivittäinen kirjoittelusessio on antanut paljon. Toinen ilahduttava sivujuonne on dj-harrastus, joka on kehittynyt yhdestä varovaisesta kokeilusta ihan säännölliseksi viihteeksi, joskin edelleen sopivan pienimuotoiseksi. Kummastakaan en luopuisi enää kirveelläkään.
Kulunut ikävuosi kiteytyy aika täydellisesti viiteen raitaan (ja yksi jää vielä odottamaan vähäksi aikaa) – näistä erityisesti ensimmäiseen. Ehkäpä vielä vuosikymmentenkin jälkeen muistan kyseisiä kappaleita kuullessani millaista oli olla kaksikymmentäneljä.
MGMT - Time to Pretend
the Jesus and Mary Chain - Just Like Honey
Markus Krunegård - Jag Är en Vampyr
Phoenix - Girlfriend
Magenta Skycode - Luvher Oh Hater
Tänään oli hyvä päivä. Toivottavasti vire jatkuu huomenna – silloin onkin luvassa sitä soittelua taas Indiaaniklubilla, vieläpä vinyyleillä. Jos Tampere on lokaatio, suosittelen pistäytymään.
31. lokakuuta 2009
Lauantai: Julian Casablancas
Historiani musiikin kuuntelijana on lyhyt ja epätasainen. Aloitin aktiivisen harrastelun vasta lukioiässä, kun tykästyin ensin jo vähän vanhentuneeseen britpoppiin ja Ninja Tune -julkaisuihin, joiden parissa vietinkin aika loputtomasti aikaa. Pitkäaikaiseksi muodostuneen elämäntilannemuutoksen aikana musiikin kuuntelu ja tekeminen jäivät turhan pieneen rooliin, mutta seuraavan vaihteen jälkeen aikaa levyille taas löytyikin. Viimeinen pari vuotta onkin ollut sitten täynnä löytämistä, kokeilemista ja ihastumista.
Maalla kasvaminen ja suhteellisen internetitön nuoruus eivät uusiin bändeihin tutustuttaneet ihan hurjimmissa määrin ja niinpä semmoisiin yhtyeisiin kuten the Strokesiin olen oppinut vähän jälkijunassa. Ensimmäisen kerran muistaakseni kakkoslevy Room on Firen aikaan – joten Is This It -debyytistä ei sitten tullut sitä makuni kulmakiveä, joka toisessa tapauksessa olisi ollut ihan mahdollista; täydellisyys kun ei siitä kuitenkaan kovin kaukana ole. Levystä siis, ei mausta.
Tässä nykyisessa kompensointivaiheessani tartun uusiin julkaisuihin hanakammin, joten sooloilemaan lähtenyt the Strokes -pääjehu Julian Casablancas on ollut Phrazes for the Young -albumillaan kuuntelussa heti tuoreeltaan. 11th Dimension -biisiä ehdin jossain aiemmassa postauksessa jo kritisoimaan vähän tasapaksuksi, mutta muutama lisäkuuntelu teki ihmeitä ja nyt olen siihen äärimmäisen tykästynyt. Niin kuin nyt yleensäkin, tuntuu albumikokonaisuus ensimmäisillä kuuntelukerroilla jäävän taas turhan paljon sen ennakkomaistiaisen jalkoihin. Hyvältä se silti kuulostaa; Strokesiin suhteutettuna sopivan täyteläiseltä sekoitukselta tuttua ja jotain uutta.
Phrazes for the Young ei oletettavasti tule sulattelullakaan nousemaan ihan vuoden lempparialbumikseni, mutta mainio ja tasainen kokonaisuus se silti on. Lyhyellä levyllä kaikki biisit ovat mieluisia ja paketti onkin ehdottomasti kuuntelun arvoinen.
Katselun arvoinen uudelleensuosittelu on puolestaan Lars and the Real Girl, jonka visitoineiden vanhempieni seurassa eilen tapittelin. Aika ihhh, joskaan ei toivottavasti turhan tarkka muotokuva omasta lähitulevaisuudestani. Kulttiyhtye Talking Headsiin olen tutustunut oikeastaan vasta viime aikoina, joten elokuvassa esiintynyt kasaripehmoilu This Must Be the Place (Naive Melody) oli aika mainio bonusihanuus.
Meinasin lopettaa tähän, mutta tubesta löytyikin vielä biisin MGMT-cover kuuden (!) vuoden takaa. Sitä uutta levyä odotellessa:
// Julian Casablancas MySpacessa
// Phrazes for the Young -albumi 3VOOR12:ssa
Maalla kasvaminen ja suhteellisen internetitön nuoruus eivät uusiin bändeihin tutustuttaneet ihan hurjimmissa määrin ja niinpä semmoisiin yhtyeisiin kuten the Strokesiin olen oppinut vähän jälkijunassa. Ensimmäisen kerran muistaakseni kakkoslevy Room on Firen aikaan – joten Is This It -debyytistä ei sitten tullut sitä makuni kulmakiveä, joka toisessa tapauksessa olisi ollut ihan mahdollista; täydellisyys kun ei siitä kuitenkaan kovin kaukana ole. Levystä siis, ei mausta.
Tässä nykyisessa kompensointivaiheessani tartun uusiin julkaisuihin hanakammin, joten sooloilemaan lähtenyt the Strokes -pääjehu Julian Casablancas on ollut Phrazes for the Young -albumillaan kuuntelussa heti tuoreeltaan. 11th Dimension -biisiä ehdin jossain aiemmassa postauksessa jo kritisoimaan vähän tasapaksuksi, mutta muutama lisäkuuntelu teki ihmeitä ja nyt olen siihen äärimmäisen tykästynyt. Niin kuin nyt yleensäkin, tuntuu albumikokonaisuus ensimmäisillä kuuntelukerroilla jäävän taas turhan paljon sen ennakkomaistiaisen jalkoihin. Hyvältä se silti kuulostaa; Strokesiin suhteutettuna sopivan täyteläiseltä sekoitukselta tuttua ja jotain uutta.
Phrazes for the Young ei oletettavasti tule sulattelullakaan nousemaan ihan vuoden lempparialbumikseni, mutta mainio ja tasainen kokonaisuus se silti on. Lyhyellä levyllä kaikki biisit ovat mieluisia ja paketti onkin ehdottomasti kuuntelun arvoinen.
Katselun arvoinen uudelleensuosittelu on puolestaan Lars and the Real Girl, jonka visitoineiden vanhempieni seurassa eilen tapittelin. Aika ihhh, joskaan ei toivottavasti turhan tarkka muotokuva omasta lähitulevaisuudestani. Kulttiyhtye Talking Headsiin olen tutustunut oikeastaan vasta viime aikoina, joten elokuvassa esiintynyt kasaripehmoilu This Must Be the Place (Naive Melody) oli aika mainio bonusihanuus.
Meinasin lopettaa tähän, mutta tubesta löytyikin vielä biisin MGMT-cover kuuden (!) vuoden takaa. Sitä uutta levyä odotellessa:
// Julian Casablancas MySpacessa
// Phrazes for the Young -albumi 3VOOR12:ssa
7. syyskuuta 2009
Maanantai: Without You
Kaikista kuluvan vuoden musiikkilöydöistä yksi mieluisimmista on ollut aussiduo Empire of the Sun. Vaikka Walking on a Dream -albumi onkin biisijärjestyksensä vuoksi kokonaisuutena epätasainen (aika lailla identtisesti MGMT:n Oracular Spectacularin tapaan), on sillä muutama melkoisen täydellinen biisi. Uusi videoirroitushidastelu Without You on visuaalisesti sopivasti samassa linjassa edellisten kanssa. Ultratyylikästä tai roskaa - tai molempia. Toimii kuitenkin taas hienosti.
16. maaliskuuta 2009
Jälkimmäinen krapulapäivä: Playground Love
Mitä musiikkia soitettiin Tampereen ainoan elävän pojan tupaantuliaisjuhlissa? Ihan tarkkaa kirjaa ei tullut pidettyä, mutta levylautasella tarjoilin ainakin Pop Leviä, the Shinsiä, Beach Boysia, Pintandwefallia, Gary Numania, Reginaa, Empire of the Sunia, the Smithsiä, Jenny Wilsonia, Duran Durania, Pet Shop Boysia, Micragirlsiä, MGMT:tä ja Eero Johannesta. Kivaa musiikkia kivoille ihmisille - varsin mukavaa olisi päästä pian taas jotain vastaavaa järjestelemään. Viikottainen levyilta Kuninkaankadulla, anyone?
Tupareista oli tarkoitus suunnata Klubille kuuntelemaan ruotsalaista elektropop-akti MFMB:tä, mutta harvennut joukkomme ehtikin paikalle vasta Hang the DJ!:n ajaksi. Eipä sillä etteikö kyseinen disko riemastuttaisi aina erinomaisen paljon - esimerkiksi jo etkoilla kuullun PSB-klassikko West End Girlsin muodossa. Ykkösbiisiksi jäi kuitenkin Airin iki-ihana Playground Love, jonka tahtiin oli parhautta tanssiskella kivoimman kaverin kanssa tiettävästi ekat viimeiset hitaani ikinä. Ei ole päässä soiminen sittemmin helpottanutkaan.
Tupareista oli tarkoitus suunnata Klubille kuuntelemaan ruotsalaista elektropop-akti MFMB:tä, mutta harvennut joukkomme ehtikin paikalle vasta Hang the DJ!:n ajaksi. Eipä sillä etteikö kyseinen disko riemastuttaisi aina erinomaisen paljon - esimerkiksi jo etkoilla kuullun PSB-klassikko West End Girlsin muodossa. Ykkösbiisiksi jäi kuitenkin Airin iki-ihana Playground Love, jonka tahtiin oli parhautta tanssiskella kivoimman kaverin kanssa tiettävästi ekat viimeiset hitaani ikinä. Ei ole päässä soiminen sittemmin helpottanutkaan.
Tilaa:
Kommentit (Atom)