Siistiysviikonloppu

Oijoi, olipahan jännin viikonloppu ikinä.

Urakoin läpi kahdet soittelut, jotka menivät molemmat ihan erinomaisesti. Sen ihka ensimmäisen kerran ohella yhdet parhaista ikinä, ah.

Perjantain Indiaaniklubilla oli väkeä ihan kivasti. Sami Anttilan laulaja-lauluntekijä-live meni vähän ohi, mutta Suomi-spesiaalimme levytarjonta kolahti hurjasti ainakin itselle. 60- ja 70-lukujen käännösiskelmästä en tahdo saada itse tarpeekseni ja samoja olisi kiva päästä soittelemaan pian uudestaankin. Pieniä teemaklubiajatuksia onkin jo virinnyt. Ensi kerralla Inkkareita on luvassa vasta marraskuun 13. päivä, jolloin luvassa on... kyllä, ruotsalaista musiikkia. Siis ihh!

Tässä vielä itseni ja Kultaintopiin yhteinen perjantain soittolista.

Pirkko Mannola - Maailman paras levy
Monica Aspelund ja Four Cats - Katso, kenguru loikkaa
Jouko ja Kosti - Muisto vain jää
Fredi - Rakkauden sinfonia
Seikkailija - Danny
Vicky Rosti - Näinkö meille aina täällä käy
Kai Hyttinen - Naiset
Markku Aro - Rakkautta vain
Vicky Rosti - Kun Chicago kuoli
Pepe & the Paradise - Aamu
Carola ja Lasse Mårtenson - Mä lähden stadiin
Tapani Kansa - Eloise
Eini - Yes sir, alkaa polttaa
Arto Sotavalta - Päivät kuin unta
Rauli Badding Somerjoki - Valot
Jig-saw - Ujo poika
Kai Hyttinen - Nosta lippu salkoon
Pepe Willberg - Rasvis mä oon
Lemonator - California
Giant Robot - Dancehall Dominator
Magenta Skycode - Go Outside Again
Tigerbombs - That's My Score
Regina - Tapaa minut aamulla
Cats on Fire - Tears in Your Cup
Pintandwefall - Jail
Pepe Deluxé - Supersound
Uusi Fantasia - Lattialla taas
Risto - Pupu Tupuna
Karkkiautomaatti - Susan
Viola - Sad Eyed Disco Dancers
Wojciech - Ilotulta
Burning Hearts - Various Lives

Tanssijatkot Dorkassa ja lautapelijatkot Kuninkaankadulla. Oli kivaa. Lauantaipäiväinen sydämen keventäminen teki hyvää myös. Futureshorts jäi lopulta väliin, kun kiire pukkasi päälle – oli kuulemma kylmää.

Lauantai-ilta toi tullessaan sitten Hang the DJ!:n, jossa olen viime vuodet ramppaillut ja tamppaillut kuuntelijan roolissa. Niinpä omaa soitteludebyyttiä sai vähän jännittää – mutta ihan turhaan, ah. Soitto kulki ihan mainiosti ja eventti ylipäänsä oli näin eri roolissa tarkasteltunakin yksi parhaista! Klubi oli loppuunmyytynä ja hyvällä jonolla varustettu jo puolenyön aikaan ja tanssilattia täynnä puoli kahdestatoista loppuun asti. Oih! Kun yleisö söi vielä suoraan soittajakolmikkomme käsistä, oli fiilis kyllä mitä mainioin.



Meitsi! Kuvakiitos Sakari Karipurolle.

Itse soitin ainakin seuraavat biisit. Aika perus, mutta hyvis.

Magenta Skycode - People
Atlas Sound - Walkabout
Tennis - Marathon
Apples in Stereo - Dance Floor
Passion Pit - Dreams
M83 - Graveyard Girl
Wild Nothing - Chinatown
Best Coast - Boyfriend
Calvin Harris - Ready for the Weekend
Matt & Kim - Daylight
the Smiths - There Is a Light That Never Goes Out
VEGA - No Reasons
the Radio Dept. - Heaven's on Fire
Annie - Heartbeat
French Films - Golden Sea
Tigerbombs - 1000 Sparks
Two Door Cinema Club - Undercover Martyn
Lo-Fi-Fnk - Want U
Mark Ronson f. Amy Winehouse - Valerie
Róisín Murphy - Overpowered
Caribou - Odessa
Vampire Weekend - A-Punk
Beastie Boys - Sabotage
Cornershop - Brimful of Asha (Norman Cook Remix)
Ladyhawke - My Delirium
the Drums - Forever and Ever Amen
Cee-Lo Green - Fuck You
the Strokes - Last Nite

Pyyntöjen sateleminen oli kivaa sekin, kun ei sitä ole aiemmin tullut juuri koettua. Toiveet tosin vaihtelivat aika huolella. Kanye Westiä (joo emmää), dubstepiä (ei ny ehkä täällä), Jukka Poikaa (no ei), Franz Ferdinandia (joo ehkä), Ladyhawkea (tietty), Mark Ronsonia (käyks Valerie?), Smithsiä (no ku soitettiin jo kaks, mutta kyllä sitä vielä tulee), Radio Deptiä (no ku soitettiin jo kaks, tulisit vähän aikasemmin hei) Tigerbombsin 1000 Sparks (ihh!), "hyvää dancea" (öh no VEGAa), Spandau Balletia (häh) ja – herranjumala – Animal Collectivea! AnCo jäi lopulta soittelematta, kun ei se nyt oikein mihinkään sopinut. Harmittaa. Pahoittelut. Mutta arvostukset yllättävästä pyynnöstä.

Mutta huikein ilta kyllä melkeinpä ikinä. Tanssittaminen oli kivaa ja läppärin takana heiluminenkin lähes yhtä hikistä hommaa kuin lattialla olo. Yksi mie luen sun blogia tuli kuultua myös, mikä on aina yhtä kivaa.

Sunnuntai sujahti peräkonttikirppiksen, pitkän kävelyn ja kokkailun merkeissä vähän liian nopeasti. Illalla stalkkailin sosiaalisessa mediassa diskoilijoita, etenkin yhtä ehkä-lukijaa. Suljetut profiilit tekevät kuitenkin elämästä paikoin turhan vaikeaa.

Ei ole helppoa, ei. Kivaa onneksi, aina joskus.

Päässä soi:



// Indiaaniklubi #16 (Suomi-spesiaali) / Oh Man + Kultaintopii -soittolista Spotifyssa
// Hang the DJ! 250910 / Oh Man -soittolista Spotifyssa

Lauantai: Julian Casablancas

Historiani musiikin kuuntelijana on lyhyt ja epätasainen. Aloitin aktiivisen harrastelun vasta lukioiässä, kun tykästyin ensin jo vähän vanhentuneeseen britpoppiin ja Ninja Tune -julkaisuihin, joiden parissa vietinkin aika loputtomasti aikaa. Pitkäaikaiseksi muodostuneen elämäntilannemuutoksen aikana musiikin kuuntelu ja tekeminen jäivät turhan pieneen rooliin, mutta seuraavan vaihteen jälkeen aikaa levyille taas löytyikin. Viimeinen pari vuotta onkin ollut sitten täynnä löytämistä, kokeilemista ja ihastumista.

Maalla kasvaminen ja suhteellisen internetitön nuoruus eivät uusiin bändeihin tutustuttaneet ihan hurjimmissa määrin ja niinpä semmoisiin yhtyeisiin kuten the Strokesiin olen oppinut vähän jälkijunassa. Ensimmäisen kerran muistaakseni kakkoslevy Room on Firen aikaan – joten Is This It -debyytistä ei sitten tullut sitä makuni kulmakiveä, joka toisessa tapauksessa olisi ollut ihan mahdollista; täydellisyys kun ei siitä kuitenkaan kovin kaukana ole. Levystä siis, ei mausta.



Tässä nykyisessa kompensointivaiheessani tartun uusiin julkaisuihin hanakammin, joten sooloilemaan lähtenyt the Strokes -pääjehu Julian Casablancas on ollut Phrazes for the Young -albumillaan kuuntelussa heti tuoreeltaan. 11th Dimension -biisiä ehdin jossain aiemmassa postauksessa jo kritisoimaan vähän tasapaksuksi, mutta muutama lisäkuuntelu teki ihmeitä ja nyt olen siihen äärimmäisen tykästynyt. Niin kuin nyt yleensäkin, tuntuu albumikokonaisuus ensimmäisillä kuuntelukerroilla jäävän taas turhan paljon sen ennakkomaistiaisen jalkoihin. Hyvältä se silti kuulostaa; Strokesiin suhteutettuna sopivan täyteläiseltä sekoitukselta tuttua ja jotain uutta.





Phrazes for the Young ei oletettavasti tule sulattelullakaan nousemaan ihan vuoden lempparialbumikseni, mutta mainio ja tasainen kokonaisuus se silti on. Lyhyellä levyllä kaikki biisit ovat mieluisia ja paketti onkin ehdottomasti kuuntelun arvoinen.

Katselun arvoinen uudelleensuosittelu on puolestaan Lars and the Real Girl, jonka visitoineiden vanhempieni seurassa eilen tapittelin. Aika ihhh, joskaan ei toivottavasti turhan tarkka muotokuva omasta lähitulevaisuudestani. Kulttiyhtye Talking Headsiin olen tutustunut oikeastaan vasta viime aikoina, joten elokuvassa esiintynyt kasaripehmoilu This Must Be the Place (Naive Melody) oli aika mainio bonusihanuus.



Meinasin lopettaa tähän, mutta tubesta löytyikin vielä biisin MGMT-cover kuuden (!) vuoden takaa. Sitä uutta levyä odotellessa:



// Julian Casablancas MySpacessa
// Phrazes for the Young -albumi 3VOOR12:ssa