Näytetään tekstit, joissa on tunniste Phoenix. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Phoenix. Näytä kaikki tekstit

11. lokakuuta 2010

Selviämätön lokakuu

Viime vuoden isoin juttu oli Phoenix. Silloin elokuun ensimmäisen päivän postaus sai otsikokseen "Selvitty heinäkuu", vaikka totuus oli jotain muuta. En ehkä kuitenkaan selvinnyt heinäkuusta ikinä.

Selviäminen, ainakin noin pitkällä tähtäimellä, vaatisi onnistuakseen asioiden selvittämistä, joka ei tunnetusti ole vahvimpia puoliani. On helpompaa lakaista ikävät jutut mattojen alle, polttaa siltoja ja yrittää unohtaa.

Kuluneen kuukauden aikana olen alkanut puhumaan aika paljon enemmän ja ennenkaikkea suorempaan kuin aiemmin. Tulokset ovat vaihdelleet – paikoin olen onnistunut puhdistamaan ilmaa, mutta vastaavasti olen onnistunut suututtamaan ainakin yhden tärkeän ihmisen.

Tai suuttumaan itse.

En ole varma enää.

Onneksi on edelleen Phoenix (ja söpöt eläinvideot, propsit Turkuun).



Tuo kolhaisee aika osuvasti.

"They say love ain't nothing but a sore
I don't even know what love is
Too many tears have had to fall
Don't you know I'm so tired of it all
I have known terror dizzy spells
Finding out the secrets words won't tell
Whatever it is it can't be named
There's a part of my world that' s fading away"


Mutta.

"If I ever feel better
Remind me to spend some good time with you
You can give me your number
When it's all over I'll let you know"


En tosin tiedä, kenen tämä pitäisi sanoa.

Olen hukassa, auta.

25. maaliskuuta 2010

Torstai: Phoenix – Live in Sydney

Vaikka viime vuosina minusta onkin kuoriutunut keikkaihminen henkeen ja vereen, en yleensä innostu hirveästi livetaltioinneista. Yksittäisiä keikkavideoita on joskus ihan hauska katsella, mutta kokonaisia livelevyjä en ole tähän mennessä juuri vaivautunut kuuntelemaan.

Jos joku sääntöön tekee kuitenkin poikkeuksen, on se tietysti viime vuoden ykkösbändi ja jo kymmenettä kertaa blogauteltava Phoenix, joka toissapäivänä julkaisi Sydneyssä nauhoitetun keikan maailman parhaan Wolfgang Amadeus Phoenix -albumin esityksestä. Kun en ole bändiä toistaiseksi päässyt lavalla näkemään, tarjoaa kotisivuilla ilmaisjaossa oleva paketti parasta mahdollista vastinetta.

Ja Phoenixin kohdalla liveilykin siis toimii. Tunnelma välittyy hienosti ja biisit kuulostavat pääsääntöisesti erittäin hyviltä – ihan kuin alkuperäisellä albumillakin. Puhkikuuntelemani Girlfriend kärsii kertosäkeen överibassoudesta, mutta esimerkiksi Armistice nousee lavalla entistä ylevämmäksi. 1901 tuntuu huikeudessaankin vähän typistetyltä. Se ylimääräinen kertsi yleisön edessä on joskus ihan sallittua, hei.



Jumalaisin kappale on kuitenkin – yllätys yllätys – livelevynkin avaava Lisztomania. Riffistä innostuvan yleisön kiljahduksista ei voi olla saamatta kylmiä väreitä ja yhteislaulua on vaikea jättää huomiota. Lisztomania saattaa ihan oikeasti olla koko pophistorian viiden parhaan kappaleen joukossa.



Samaan hehkutukseen voisi vielä liittää myös lapsikuoroversioinnin samaisesta raidasta. Vaikka äänenlaatu on mitä on ja kuoroilutkin tuppaan yleensä passaamaan, onnistuu PS22 magnetisoimaan.



Viime kesänähän tämä olisi jo pitänyt nähdä, mutta silti niin kovasti toivoisin tulevissa buukkauksissa ranskikset bongaavani. Parhaus, nimesi on Phoenix.

// Phoenix MySpacessa
// Live in Sydney -albumi wearephoenix.com:issa
// Wolfgang Amadeus Phoenix -albumi Spotifyssa

30. joulukuuta 2009

2009: laulut (10-1)

10. the Drums - I Felt Stupid

Vuoden tulokkaan repertuaarissa ei ole yhtään erinomaista heikompaa raitaa – mutta I Felt Stupid nousee tuostakin joukosta ykköseksi. Leni Riefenstahl -henkisestä, tuoreesta musiikkivideosta diggailua myös.



9. the Sound of Arrows - Into the Clouds

Varsin ruotsalaisen vuoden ihanin ylläri on paluu lapsuuteen. Yhtye, jonka jokaista liikettä seuraan juuri nyt aika tiukasti. (+ ne haki myspacessa kiertuekiipparistia ja näin unta että meikä siihen valkattiin)



8. Bat for Lashes - Daniel

Vähän hyvä.



7. Matt & Kim - Daylight

Ja synariffi '09. Vuoden lempparivideo myös, ai ai tuota Kimiä. Kuluneen kahdentoista kuukauden ehkäpä eniten ihh biisi, aiheuttaa pientä hyppimistä.



6. the Raveonettes - Last Dance

Hurjan hienon ja tasaisen albumin ensimmäinen irroitus. Sopivan kasari, sopivan pehmo ja täydellisen ihana noin niinku muutenki.



5. Dan Black - Symphonies

Indie-anthem '09. Huima.



4. Röyksopp - Happy Up Here

Uuden albumin ensimmäinen single ei antanut kokonaisuudesta loppujen lopuksi kovin kattavaa kuvaa ja tuli kuunneltua alkukeväästä niin puhki kuin mp3:n vain kuunnella voi. Parliaments-kierrätyksineen kaikkineen ihan erinomaisen hyvä joka tapauksessa.



3. Girls - Lust for Life

Se kappale, jonka ajaksi on aina pakko jättää kaikki muu ja vain kuunnella.



2. Grizzly Bear - Two Weeks

Beach Boys -pastissointia ei voi paremmin tehdä. Ihastus ensi kuulemalta.



1. Phoenix - Lisztomania

Vuoden yhtye, vuoden levy ja vuoden laulu. Bridge aiheuttaa tajuttoman kuuntelumääränkin jälkeen huimat kylmät väreet. Mahtavimmista kasarileffoista leikattu musiikkivideo on täydellinen.

Kappale, joka on saanut minut päättyneen vuoden aikana hymyilemään useammin kuin mikään muu asia.



// Laulut 30-21
// Laulut 20-11
// Vuoden biisit Spotifyssa

2009: laulut (30-21)

30. Phoenix - Girlfriend

Phoenixin vuosi oli usean kappaleen summa. Girlfriend on itselläni vuoden eniten kuunneltu kappale – albumiversio on muuten vielä hienoisesti parempi.



29. Monsters of Folk - Dear God (Sincerely M.O.F.)

Folkin superbändi pisti ilmoille hyvän albumin. Avausraita on ykkönen.



28. Here We Go Magic - Fangela

Newyorkilaisaktin täyspitkä on vielä kuulematta, mutta Fangela lupaa paljon. Maaginen biisi, eh.



27. DatA - Rapture

Synariffien luvatun vuoden yksi kovimmista tekeleistä, tunteilla turboahdettu Rapture on oikeasti ihan mielettömän hyvä kappale.



26. Zebra & Snake - Colours

Laihahkon suomalaisedustuksen yllätysnimi teki ehkä tiukimman raidan Pohjanlahden tällä puolen. Ikinä, siis.



25. the Big Pink - Dominos

Flow-missaus harmittaa vieläkin – etenkin kun Lily Allenin the Fear ei listalleni yltänyt. Vähän juntista kertosäesanoituksesta huolimatta ehdottoman kovis biisi.



24. the xx - VCR

xx:n albumi jäi lopulta omassa kuuntelussani vähän vaimeaksi. Useampi loistoraita kuitenkin löytyy; tJaMC-henkinen VCR kovimpana suosikkinani.



23. Basement Jaxx - Raindrops

Vanhojen suosikkien uusi tuleminen oli ainakin yhden kappaleen verran aika erittäin ok.



22. Camera Obscura - French Navy

Skottiyhtye osaa avata albuminsa; French Navy on jälleen aika mykistävä startti muutenkin mainiolle levylle.



21. the Pains of Being Pure at Heart - Stay Alive

Useammasta mainiosta raitavaihtoehdosta Stay Alive osoittautui lopulta voittajaksi. Oodi kadotetulle nuoruudelle.



// Laulut 20-11
// Laulut 10-1
// Vuoden biisit Spotifyssa

29. joulukuuta 2009

2009: levyt (10-1)

10. Neon Indian - Psychic Chasms

Kesän ja alkusyksyn eniten ylistämäni uusi juttu muotoutui varsin kiitettäväksi paketiksi esikoisalbumillaan. Samannimisestä ep:stä turvotettu albumi on tämäkin niin 2009, vaikka eri tavalla. Kiteytyköön koko chillwave-vuosi nyt tähän yhteen artistiin.



9. jj - n° 2

Yhden kulmat kurtussa -kuuntelun jälkeen täysi ihastuminen; mysteeriyhtye jj:n ensimmäinen täyspitkä tasapainoilee huikeuden ja korniuden välillä ja on oikeasti aika mieletön. Göteborg on osoittautunut lempimusiikin mekaksi.



8. Empire of the Sun - Walking on a Dream

Walking on a Dreamin a-puoli räjäyttää pään ja olisi sellaisenaan maailman paras ep ikinä. Vaisumpi b-puoli toimii kyllä sekin ja yhtälö näyttääkin lähes pelkkää plussaa. Vuoden toiseksi eniten hyppytanssittu yhtye ja kaikkien aikojen masentavimman aprillipilan aihe.



7. Discovery - LP

Vampire Weekend ja Ra Ra Riot -yhtyeiden jäsenten muodostama kaksikko jäi lopulta suurelle yleisölle valitettavan huomaamattomaksi. Muutaman kuuntelukerran jälkeen täydellisesti uponnut esikoinen on siisteyden ja kömpelöyden imelä duetto. Levy ansaitsisi paikkansa listalla jo pelkästään Osaka Loop Line -raidan synavallilla, mutta kun Jackson 5 -coverkin on vielä aika lailla parhautta, ei tästä voi loppujen lopuksi kuin pitää ihan täysillä.



6. Miike Snow - s/t

Äärimmäisen tasainen, laadukas ja viilattu kokonaisuus joka on ennen kaikkea ylistyslaulu muodolle. Jo semmoisenaan ihan huikea.



5. Röyksopp - Junior

Yhtyeen kolmonen on paitsi upea kokonaisuus itsessäänkin, auttoi se myös nostamaan edellisen the Understanding -lätyn arvostusta omissa korvissani. Hauska, hieno, hölmö ja siisti on yhtä kuin Röyksopp. Nuoruuden suosikkien kolmas tuleminen oli enemmän kuin täysosuma.



4. the Pains of Being Pure at Heart - s/t

Puolittainen sokko-ostos osoittautui riittävän tahkoamisen jälkeen silkaksi hienoudeksi. Niin ihanan melodramaattista ja ylitsepursuavaa tunnetta, ettei ihastumatta vain osaa olla. Shoegaze-vaikutteet olivat niitä tämän vuoden kovimpia juttuja myös.



3. the Drums - Summertime!

Huiman musiikkivuoden huimin tulokas. Ep-statuksestaankin huolimatta Summertime! on kärkikahinoissa – seitsemän biisin kokonaisuus on tarttuvinta koskaan. Sopivasti uutta, sopivasti lainattua ja ihan älyttömän hyviä kappaleita. The Drums on noussut nopeasti suosikkiyhtyeideni joukkoon.



2. the Raveonettes - In and Out of Control

Vanhan semilempparin uusi tuleminen on lähes täydellinen pop-albumi. Jesus and Mary Chain ja the Velvet Underground -pastissointi viimeiseen asti hiottuun purkkaan yhdistettynä muodostavat komean kombon. Yhdessätoista raidassa on lähes yhtä monta potentiaalista sukupolviklassikkoa.



1. Phoenix - Wolfgang Amadeus Phoenix

Phoenix oli se yhtye, joka julkaisi yhden kivan albumin ja kaksi mainiota singleä vuosituhannen alussa ja jonka laulaja käväisi vetämässä vokaalit yhden klassikkoleffan tunnariin. Sitä seurasi kaksi korkeimmillaankin kädenlämpöistä albumikokonaisuutta, eikä kukaan neloslevyä enää luultavimmin odottanut.

Wolfgang Amadeus Phoenix tuli nurkan takaa ja on oikeasti ihan täydellinen levy. Indiepopin Pet Sounds on klassikko jo nyt. Vuoden levy.



// Levyt 20-11
// Vuoden levyt esimerkkibiiseillä Spotifyssa

11. joulukuuta 2009

Synttäriys

Täytän tänään kaksikymmentäviisi vuotta. Vaikka viime aikoja onkin leimannut vahva alakulo, tuntuu syntymäpäivä olleen yllättäen se kaivattu piristysruiske. Lapsellista, kyllä – mutta on ollut aika mainion mukavaa vastaanottaa onnentoivotteluja. Vanhempani ja siskoni kävivät eilen ja tänään pikaisella visiitillä ja lahjoivatkin kivoimmin + kovin design-henkisesti. Kaiken lisäksi jään yhtä muuta yllätyspakettia odottelemaan vielä ensi viikolle, aika jei siis.

Kulunut vuosi on ollut yksi isoimmista tähän mennessä. Kahdentoista kuukauden aikana olen ehtinyt muuttamaan keskustaan, kirjoittamaan opinnäytetyöni, valmistumaan medianomiksi, irtisanoutumaan, perustamaan oman yrityksen ja jossain vaiheessa vielä rakastumaankin. Päänsisäinen vuoristorata on tullut tutuksi; olen ollut paikoin valtavan iloinen ja innostunut – ja toisaalta välillä pitkät pätkät masentuneempi kuin koskaan aiemmin. Olen moninkertaistanut sosiaalisuuteni ja saanut useamman hyvän uuden ystävän – ja toisaalta tuntenut oloni liian usein loputtoman yksinäiseksi. Kuten musiikissa, on dynamiikka toki hyvästä myös elämässä, ja vaikka stressiä, ahdistusta ja harmauttakin on vuodessa ollut yllin kyllin, olen koko kahdenteenkymmenenteenviidenteen ikävuoteeni melkoisen tyytyväinen.

Kaksi pientä uutta asiaa, jotka ovat onnistuneet tuottamaan yllättävänkin paljon riemua liittyvät tietenkin musiikkiin. Blogikirjoittelusta on alkutahmeuden jälkeen muodostunut täydellinen kanava musiikilla pätemiseen ja ajatusten käsittelyyn – lähes päivittäinen kirjoittelusessio on antanut paljon. Toinen ilahduttava sivujuonne on dj-harrastus, joka on kehittynyt yhdestä varovaisesta kokeilusta ihan säännölliseksi viihteeksi, joskin edelleen sopivan pienimuotoiseksi. Kummastakaan en luopuisi enää kirveelläkään.

Kulunut ikävuosi kiteytyy aika täydellisesti viiteen raitaan (ja yksi jää vielä odottamaan vähäksi aikaa) – näistä erityisesti ensimmäiseen. Ehkäpä vielä vuosikymmentenkin jälkeen muistan kyseisiä kappaleita kuullessani millaista oli olla kaksikymmentäneljä.

MGMT - Time to Pretend



the Jesus and Mary Chain - Just Like Honey



Markus Krunegård - Jag Är en Vampyr



Phoenix - Girlfriend



Magenta Skycode - Luvher Oh Hater

Tänään oli hyvä päivä. Toivottavasti vire jatkuu huomenna – silloin onkin luvassa sitä soittelua taas Indiaaniklubilla, vieläpä vinyyleillä. Jos Tampere on lokaatio, suosittelen pistäytymään.

8. joulukuuta 2009

Tiistai: a take-away show

Satuinpa törmäämään tämmöiseen jo vähän vanhaankin (2006-) kivuuteen.

La Blogotheque -blogin / -webzinen a take-away show (un concert a emporter) -sarjassa ei ole kysymys pyörän keksimisestä uudelleen: napataan vaan hyviä bändejä soittelemaan biisejään kaduille, kuvataan esitykset ja jaetaan ne edelleen mahdollisemman autenttisessa ja leikkaamattomassa muodossa, virheineen kaikkineen. Videoita selaillessa tajuaa, että kun se lempparibiisin viimeistelty tuotanto ja täyteläiset sovitukset on riisuttu, onnistuu jäljelle jäävä osuus parhaimmillaan kiteyttämään kappaleen hienouden. Aika itsestäänselvää toki – olihan se 90-luvun MTV:n väsähtänyt unplugged-ilmiökin tätä, mutta nyt kaikki toimii jotenkin vaan vielä vähän aidommin. Ja intensiivisemmin, koitapa vaan olla taputtamatta muiden vähän hölmistyneiden tavisten tavoin. Itse ainakin ihastuin tämän ansiosta useampaan lauluun (ja Thomas Marsiin) taas vielä entistäkin enemmän.

Phoenixia siis nyt ensin.



Bloc Party ja pikkuinen ramppikuume.



En pahemmin harrasta vieraille tytöille juttelemista baarissa, mutta tiskiin synien kanssa nojailevaa Au Revoir Simone -kolmikkoa en voisi varmaan vastustaa.



Guillemots et la musique pop. Un cœur.



Otoksia löytyy saitilta yhteensä satakunta, kannattaa selailla.

Koin vähän oudon, vähän mukavan ja vähän pelottavankin hetken, kun eilisillan How I Met Your Mother -jakso piti sisällään Grizzly Bearin sen kappaleen. Jos sarja, jakso tai esitysajankohta olisi ollut mikä tahansa muu, niin olisin tyytynyt varmaan vain hymähtämään – nyt jotkut korkeammat voimat tuntuvat haluavan sanoa tuolla jotain, ehkä. Toistamiseen.

// takeawayshows.com

28. lokakuuta 2009

Keskiviikko: Phoenix – taas

Hii och hej.

Klubilla olisi tänään Anna Järvinen ja Vuk, mutta päätin nyt sitten kuitenkin ehkä jättää sen väliin. Koska a) liput maksoivatkin vähän enemmän kuin mitä luulin (15 euroa) ja rahasta on taas vähän pulaa, kiitos yrittäjyyden b) Vuk tuli nähtyä Flow'ssa ja ei tosiaan kiinnostanut oikein yhtään c) Anna kiinnostaisikin sitten taas aika älyttömästi, mutta kerran aiemmin olen sen onneksi edes nähnyt d) telkkarista tulee Top Chef, ihhh e) en onnistunut saamaan keikkaseuraa ja olen taas vähän nihkeä lähtemään yksin. Pitäisi ruveta taas kiskomaan itseään niskasta kun ei se yksin ramppailu ennenkään kuolemaksi ollut. Ja kuitenkin huomenna harmittaa passaus, piru vie. Muutama tunti vielä aikaa kääntää takkia.

No, jotain muuta ajateltavaa nyt.

Olen ehtinyt kirjoittelemaan tätä blogia vasta reilun puoli vuotta – ja siitäkin aktiivisesti vasta muutaman kuukauden – mutta muutamien yhtyeiden kyseenalaistamaton palvonta taitaa paistaa jo läpi.

Ranskisakti Phoenix teki alkukesän Wolfgang Amadeus Phoenix -albumillaan nimensä mukaisen tempun ja pisti ilmoille paremman levyn kuin kukaan varmasti osasi odottaa. Niinpä Kuninkaankadullakin on hypitty Girlfriendin kanssa ja Lisztomanian vallassa melkoisen tiuhaan. Pitkäsoiton tuore kakkoslevy viidellätoista remiksauksellaan on ennättänyt Spotifyhinkin ja pariin otteeseen olen versioinnit ehtinyt kuuntelemaan. Suurimmaksi osaksi remiksaukset ovat jääneet valitettaviksi pettymyksiksi ja erityisesti ne nimeikkämmät ja eniten odottamani (YACHT, Two Door Cinema Club, Passion Pit, Friendly Fires ja Animal Collectivekin) ovat olleet vähän niin ja näin. Erinomaisesti toimivat kuitenkin the Softpackin nyrjähtänyt ja Chairliftin hissuttelevampi coveri sekä a Fight For Loven ja 25 Hours a Dayn kollaboraatio.



Sivulauseesta voisi poimia muuten Chairliftin, jota en näköjään ole muistanut 'sparksissa hehkuttaa – keväinen Does You Inspire You on samoin yksi tämän vuoden kivoimmista julkaisuista. Ja Bruises ihan tajuton söpöilybiisi, edelleen.



Takaisin Phoenixiin: jos albumien tahkoilusta uhkaa saavansa ainakin hetkellisesti tarpeekseen, voi seuraavaksi katsastaa yhtyeen omat lempparilevyt ja suurimmat vaikutteet. Musicvision Phoenix on äärimmäisen vangitseva ja ihanan leppoisa reilun tunnin dokkari, jossa poimitaan nyylejä ja kuunnellaan loistavia biisejä yhtyeen kommenttiraidalla varustettuna. Fiilistä on kerrakseen ja tuon seurassa viihdyinkin itse varsin mainiosti. Paria biisiä lukuunottamatta useimmat jutut olivat itselleni uusia ja ostoslista saikin ei-kaivattua täytettä etenkin siltä kaivatulta soul-osastolta.



Kävin eilen pitkästä aikaa – tai sitten ei edes kumminkaan niin pitkästä aikaa teatterissa. Ylioppilasteatterin Kohtaaminen älykkään naisen kanssa oli onneksi oikeasti aika hyvä. Erityisesti loppupuolen vähän turhankin katkerat sävyt tökkivät paikoin, mutta pitkästä kestostakin huolimatta esitys pysyi mukavasti kasassa. Tykkäilin kyl, vois käyä vähä useemminki.

// Phoenix MySpacessa
// Wolfgang Amadeus Phoenix -albumi Spotifyssa
// Chairlift MySpacessa
// Does You Inspire You -albumi Spotifyssa

2. lokakuuta 2009

Perjantaikierrätykset

Olen perjantaimaisen sopivasti taas vähän laiskahko - kirjoittelut jäävät vähiin ja keikkamahdollisuudetkin ykseydessäni passailin - mutta tuoreehkot poiminnat ovat sitäkin erinomaisempia. Tällä kertaa ei katsella videoita, vaan perjantai on vähän erilainen. Niinku remiksattu. Tai mashup. Tai cover. Tai jottai. Ainaki melkoisen phoenixesque.

♥ Emil & Friends - Girlfriend on Girlfriend (Phoenix vs Michael Jackson)

♥ the Hood Internet - Good Ol'Fashion Rump Shaker (Beastie Boys vs Matt & Kim)

♥ Phoenix - Love Like a Sunset (Animal Collective Remix)

♥ Florence + the Machine - You've Got the Love (the xx Remix)

♥ Phoenix - Playground Love (Air cover)

Superhyvä PNAU tarjoilee sivuillaan lyhyen aikaa mahdollisuutta remiksailla With You Forever ja Embrace -biisejään - saa nähdä jos näitä ennättäisi ja jos Live ei koko aikaa kaatuilisi. Katsellaanpa päivän päätökseksi vielä tuo paras tanssibiisi ikinä.

9. elokuuta 2009

Sunnuntai: Lisztomania

Elävässä elämässä - tai ainakin omassani - on ihan liian vähän tanssikohtauksia. Tuokio sitten ylistämäni Phoenixin Lisztomania-biisistä on sen virallisen, tylsähkön musiikkivideon lisäksi 80-luvun brat pack -teinileffoista leikelty fanivideo, joka saa ainakin toviksi hyvimmälle mielelle. Tanssijalkaa vipattaa ja -hammasta kolottaa, -lattialle tekisi mieli taas joskus päästä.



Katselin eilen ties kuinka monennen kerran yhden lempparileffoistani, Woody Allenin Match Pointin. Katselukerrasta toiseen joku tuossa itseäni viehättää aivan tavattomasti - samoin kuin aivan yhtä mainiossa Cassandra's Dream -sisarteoksessa.

1. elokuuta 2009

Selvitty heinäkuu: Phoenix

Mikä on maailman sympaattisin bändi? No Phoenixhan se.

Ranskan ihanimmat indiepopparit ovat tehneet ennen kuluvaa vuotta yhteensä kolme studiolevyä (United, Alphabetical ja It's Never Been Like That), joista kaikki ovat sisältäneet muutaman mainion biisin, mutta jääneet lopulta heikoiksi kokonaisuuksiksi. Vaikka yhtyeestä olen pitänytkin ensi kuulemasta asti, en ole varsinaiseksi faniksi itseäni vielä laskenut. Loppukeväästä ilmestynyt Wolfgang Amadeus Phoenix on muuttanut kuitenkin kaiken. Uusin lätty on ollut itselläni viimeisen viikon taukoamattomassa kuuntelussa. Kymmenen biisiä, jotka tiivistävät yhtyeen ihanuuden erinomaisesti. Vaikka kokonaisuus ensimmäisillä kerroilla tuntuikin turhan tasaiselta, paranee ja syvenee kuuntelukokemus jokaisella soittokerralla. Lempibiisini tällä hetkellä - paitsi tältä levyltä ja tältä yhtyeeltä, myös oikeastaan kaikista ikinä kuulemistani - on tokavika Girlfriend, jota kuuntelen taukoamatta. Ah elämän ironiaa, olen rakastunut Phoenixin Girlfriendiin.

Sinkkuirroitus Lisztomania on yhtyettä osuvimmillaan. Parit koneellisemmat remix-versiotkin (Classixx ja Der Die Das) toimivat hienosti, mutta alkuperäinen on vaan ihan paras. Tsek:



Wolfgang Amadeus Phoenix on tämän vuoden Pet Sounds ja Girlfriend tämän kesän God Only Knows. Popmusiikkia ihan parhaimmillaan.

// Phoenix MySpacessa
// Wolfgang Amadeus Phoenix Spotifyssa