Kylhän sie tiiät

Tuntuu siltä, että blogissa ja Tarinassa on lopulta kyse vain yhdestä hetkestä. Yhdestä hetkestä ja kahdesta ihmisestä.

Olen viime päivinä lueskellut vanhoja postauksia, mitä en yleensä juurikaan harrasta. On hassua huomata kaikki ne pienet viittaukset, jotka yleensä tagitetaan sanalla elämä ja jotka useimmat ymmärtävät jollain tavalla, mutta jotka se yksi ymmärtää siten kuin ne on sille yhdelle kirjoitettukin.

Kuukauden takaisen eron jälkeen huomasin olevani taas kerran Uskollisen äänentoiston Rob. Loin patterneja elämäni ihmisistä, some-stalkkailin ja tein listoja merkittävyyksistä. Kun tuota jatkoi tarpeeksi kauan, muistui mieleen ensin yksi Kappale ja seuraavaksi yksi Hetki. Ne, joita ei voi unohtaa, mutta joita voi olla muistelematta.

Joita olin muistelematta puolen vuoden ajan.

Muutamaa päivää ennen viimeisintä vuodenvaihdetta löysin Kappaleen. Sen, jonka ensikuuntelemalla tiesi olevan osa Tarinan ääniraitaa. Laulun, jonka unohdin – tai jota olin muistelematta – puoleen vuoteen, mutta joka oli yhden katkeramman virren ohella se joulukuun lopun obsessioraitani numero yksi. Sen, joka soi päässäni uudenvuodentansseissa viimeisillä hitailla, kun erehdyin liikkumaan epämukavasti jonkun humalassa sopertaneen randomtytön kanssa ja mietin jokaisella askeleella jotain muuta.

Sitten tapasin jonkun toisen ja olin hetken aikaa ihan onnellinen.

Kun viime päivinä olen kuunnellut kappaletta taas samanlaiseen yliannostustahtiin, on se mielessäni yhdistynyt aiempaan ajankohtaan. Yhteen kaukaiseen aamuyöhön.

Silloin – kuten yleensä aina – olin miettinyt koko illan, mitä haluaisin sanoa. Suun avaaminen tuntui mahdottomalta. Sydämen avaaminen siinä vaiheessa, kun ei ole aavistustakaan siitä, mitä toinen ajattelee, on pelottavin tunne ikinä – mutta kun sanat saa lopulta ulos, on tunne oikeastaan silmänräpäyksen ajan helpottunut.

Sitten ymmärtää, ettei ole osannut ajatella että se toinen voisi vastatakin jotain. Sitten jännittää.

Sanoin yhdeksän sanaa, joista kolme ensimmäistä oli kylhän sie tiiät.

Kuulin kuusi sanaa, joista kaksi ensimmäistä oli itse asiassa.

Sitten pidettiin kiinni pidempään kuin koskaan aiemmin.

Se oli Hetki. Se ei jäänyt ainoaksi, mutta isoimmaksi ja todellisimmaksi. Myöhemmät olivat vain heikkoja jälkikaikuja. Eikä mitään koskaan tapahtunut.

Mutta siinä missä elämä on vain loputtomien syklien piirileikkiä ja murhaajakin palaa aina rikospaikalle, on rikkinäistä levyä imitoiva mieli ruvennut pyörimään uuden hetken ympärillä.

Hetki 2.0.

Jos löydät itsesi aamuyöllä Kuninkaankadun edessä ja huomaat hermostuneen pojan kaivavan esille seuraavan kappaleen, tiedät ehkä mitä tehdä.



Minä tiedän.

Kylhän siekin, edelleen.

TGIFV

THANK GOD IT'S FRIDAY VIDEOS!

Here We Go Macigin esikoinen ei ollut ihan valmis paketti, mutta alkukesästä ilmestyvä kakkoslevy kiinnostaa jo nyt. Syynä Collector, raidallinen mainiota symppistweekaahailua.



Olen tutustunut the Black Keysiin vain parin yksittäisen raidan verran – shame on me. Toukokuussa ilmestyvä Brothers-pitkäsoitto vaikuttaa ainakin ensi-irroitus Tighten Upin perusteella ihan erinomaiselta.



Uutta Holy Fuckia, jee jee. Latin LP on ulkona toukokuun yhdestoista, avaussingle Latin America kiehtoo. Kiva bändi.



Memory Tapes tulee Suomeen, ui ui. Keikka on Kuudennella Linjalla 30.6. ja liput myynnissä maanantaina. Huippua, vaikka sisarprojekti Memory Cassettesta vielä enemmän tykkäänkin. Jos et o tyhmä ni tykkäät.



Vuodenvaihteen lemppari Penguin Prison ja uunituore single the Worse It Gets. Dj-herkkua!



Loppuun vielä uudehko raita Neon Indianilta, kun on unohtunut täällä jakaa. Aika erilaista, mutta ihan äärettömän hyvää. Itse asiassa paras raita tyypiltä tähän mennessä, vaikka en debyyttiäkään nyt varsinaisesti inhonnut. Nyrjähdysdiskomatskua tämäkin, saisko huomenna Hang the DJ!:ssä?



Ja TGIST. Ei malttaisi enää.

Lauantai: Penguin Prison

Penguin Prison on Chris Glover. Se on New Yorkista ja se on kavereita Girl Talkin ja Holy Ghost!:in kanssa. Se on remiksaillut Sébastien Tellieriä, Marina & the Diamondsia ja the Golden Siversiä. Sen ensimmäinen single Neon Goldille ilmestyi marraskuussa ja on aika oiva.

Seiskan a-puoli, Animal Animal:



Seiskan b-puoli, A Funny Thing:



Ihan käsittämätöntä parhautta on kuitenkin "tekis-mieli-sanoa-lemppareikseni" the Sound of Arrowsin remiksailu Animal Animalista. Heti kun pääsen hipsterindiediskoa järjestämään niin voi olla varma, että illan viimeiset kaulailut tapahtuvat tämän taustoittamana. Huh ja ihh.

// Penguin Prison MySpacessa
// Neon Gold Records