Siistiysviikonloppu

Oijoi, olipahan jännin viikonloppu ikinä.

Urakoin läpi kahdet soittelut, jotka menivät molemmat ihan erinomaisesti. Sen ihka ensimmäisen kerran ohella yhdet parhaista ikinä, ah.

Perjantain Indiaaniklubilla oli väkeä ihan kivasti. Sami Anttilan laulaja-lauluntekijä-live meni vähän ohi, mutta Suomi-spesiaalimme levytarjonta kolahti hurjasti ainakin itselle. 60- ja 70-lukujen käännösiskelmästä en tahdo saada itse tarpeekseni ja samoja olisi kiva päästä soittelemaan pian uudestaankin. Pieniä teemaklubiajatuksia onkin jo virinnyt. Ensi kerralla Inkkareita on luvassa vasta marraskuun 13. päivä, jolloin luvassa on... kyllä, ruotsalaista musiikkia. Siis ihh!

Tässä vielä itseni ja Kultaintopiin yhteinen perjantain soittolista.

Pirkko Mannola - Maailman paras levy
Monica Aspelund ja Four Cats - Katso, kenguru loikkaa
Jouko ja Kosti - Muisto vain jää
Fredi - Rakkauden sinfonia
Seikkailija - Danny
Vicky Rosti - Näinkö meille aina täällä käy
Kai Hyttinen - Naiset
Markku Aro - Rakkautta vain
Vicky Rosti - Kun Chicago kuoli
Pepe & the Paradise - Aamu
Carola ja Lasse Mårtenson - Mä lähden stadiin
Tapani Kansa - Eloise
Eini - Yes sir, alkaa polttaa
Arto Sotavalta - Päivät kuin unta
Rauli Badding Somerjoki - Valot
Jig-saw - Ujo poika
Kai Hyttinen - Nosta lippu salkoon
Pepe Willberg - Rasvis mä oon
Lemonator - California
Giant Robot - Dancehall Dominator
Magenta Skycode - Go Outside Again
Tigerbombs - That's My Score
Regina - Tapaa minut aamulla
Cats on Fire - Tears in Your Cup
Pintandwefall - Jail
Pepe Deluxé - Supersound
Uusi Fantasia - Lattialla taas
Risto - Pupu Tupuna
Karkkiautomaatti - Susan
Viola - Sad Eyed Disco Dancers
Wojciech - Ilotulta
Burning Hearts - Various Lives

Tanssijatkot Dorkassa ja lautapelijatkot Kuninkaankadulla. Oli kivaa. Lauantaipäiväinen sydämen keventäminen teki hyvää myös. Futureshorts jäi lopulta väliin, kun kiire pukkasi päälle – oli kuulemma kylmää.

Lauantai-ilta toi tullessaan sitten Hang the DJ!:n, jossa olen viime vuodet ramppaillut ja tamppaillut kuuntelijan roolissa. Niinpä omaa soitteludebyyttiä sai vähän jännittää – mutta ihan turhaan, ah. Soitto kulki ihan mainiosti ja eventti ylipäänsä oli näin eri roolissa tarkasteltunakin yksi parhaista! Klubi oli loppuunmyytynä ja hyvällä jonolla varustettu jo puolenyön aikaan ja tanssilattia täynnä puoli kahdestatoista loppuun asti. Oih! Kun yleisö söi vielä suoraan soittajakolmikkomme käsistä, oli fiilis kyllä mitä mainioin.



Meitsi! Kuvakiitos Sakari Karipurolle.

Itse soitin ainakin seuraavat biisit. Aika perus, mutta hyvis.

Magenta Skycode - People
Atlas Sound - Walkabout
Tennis - Marathon
Apples in Stereo - Dance Floor
Passion Pit - Dreams
M83 - Graveyard Girl
Wild Nothing - Chinatown
Best Coast - Boyfriend
Calvin Harris - Ready for the Weekend
Matt & Kim - Daylight
the Smiths - There Is a Light That Never Goes Out
VEGA - No Reasons
the Radio Dept. - Heaven's on Fire
Annie - Heartbeat
French Films - Golden Sea
Tigerbombs - 1000 Sparks
Two Door Cinema Club - Undercover Martyn
Lo-Fi-Fnk - Want U
Mark Ronson f. Amy Winehouse - Valerie
Róisín Murphy - Overpowered
Caribou - Odessa
Vampire Weekend - A-Punk
Beastie Boys - Sabotage
Cornershop - Brimful of Asha (Norman Cook Remix)
Ladyhawke - My Delirium
the Drums - Forever and Ever Amen
Cee-Lo Green - Fuck You
the Strokes - Last Nite

Pyyntöjen sateleminen oli kivaa sekin, kun ei sitä ole aiemmin tullut juuri koettua. Toiveet tosin vaihtelivat aika huolella. Kanye Westiä (joo emmää), dubstepiä (ei ny ehkä täällä), Jukka Poikaa (no ei), Franz Ferdinandia (joo ehkä), Ladyhawkea (tietty), Mark Ronsonia (käyks Valerie?), Smithsiä (no ku soitettiin jo kaks, mutta kyllä sitä vielä tulee), Radio Deptiä (no ku soitettiin jo kaks, tulisit vähän aikasemmin hei) Tigerbombsin 1000 Sparks (ihh!), "hyvää dancea" (öh no VEGAa), Spandau Balletia (häh) ja – herranjumala – Animal Collectivea! AnCo jäi lopulta soittelematta, kun ei se nyt oikein mihinkään sopinut. Harmittaa. Pahoittelut. Mutta arvostukset yllättävästä pyynnöstä.

Mutta huikein ilta kyllä melkeinpä ikinä. Tanssittaminen oli kivaa ja läppärin takana heiluminenkin lähes yhtä hikistä hommaa kuin lattialla olo. Yksi mie luen sun blogia tuli kuultua myös, mikä on aina yhtä kivaa.

Sunnuntai sujahti peräkonttikirppiksen, pitkän kävelyn ja kokkailun merkeissä vähän liian nopeasti. Illalla stalkkailin sosiaalisessa mediassa diskoilijoita, etenkin yhtä ehkä-lukijaa. Suljetut profiilit tekevät kuitenkin elämästä paikoin turhan vaikeaa.

Ei ole helppoa, ei. Kivaa onneksi, aina joskus.

Päässä soi:



// Indiaaniklubi #16 (Suomi-spesiaali) / Oh Man + Kultaintopii -soittolista Spotifyssa
// Hang the DJ! 250910 / Oh Man -soittolista Spotifyssa

Sunnuntai: LCD Soundsystem

LCD Soundsystem on semmoinen juttu, jonka pitäisi olla hirveän tuttu ja josta pitäisi olla aina valtavan innoissaan. Jotenkin vain en ole ikinä onnistunut James Murphyn yhden miehen bändiin perehtymään – ulkoa muistan vain sen Daft Punk Is Playing at My House -biisin.



Ehkäpä kolmannen albumin julkaisun kynnyksellä voisi LCD:hen uppoutua. Ainakin ensisingle Drunk Girls kuulostaa korviini aika lupaavalta; hyvät soundit ja yleismeininki, jota voisi kuvata vaikkapa sanalla groovaava. Uusi levy ilmestyy siis toukokuun lopulla, lupaan siihen mennessä kuunnella aiempaakin tuotantoa vähän enemmän.



Eilisilta sujahti Klubin Hang the DJ!:ssä, jossa bänditoiminnasta vastasi hypepilvessä leijuva Shine 2009. Jos 90-luvun musiikillisista suuntauksista pitäisi valita se yksi, jonka nykypastissointi tuntuisi potentiaaliseen suosioon nähden isoimmalta paradoksilta, voisi pehmoilukahvilahouse olla se varmin vaihtoehto. Niin vain kaksikko tuntuu kuitenkin iskevän läpi, eikä kuulosta ollenkaan huonommalta – erityisesti vahvasti Neil Tennantin henkinen vokalisointi miellytti. Vain kuuden (?) biisin mittainen keikkasetti jätti kuitenkin vähän tyhjän olon; vaikka biisit kuulostivat yksittäisinä otoksina erinomaisen hyviltä, tuntui jokainen raita olevan vain valokopio edellisestä. Samat toistuvat elementit – biisin sisällä muuttumaton rentoilurumpulooppi, atmosfäärisynat, vahvahko basso ja ne vokaalit – tuntuivat toistuvan kerta toisensa jälkeen enemmän tai vähemmän identtisenä. Hyvältä kuulostavaa, mutta vähän tylsää siis. Saapa nähdä, vakuuttaisiko akti Jyrockissa enempi.



Hang the DJ! -tyypeille puolestaan tekisi mieli esittää toive biisirepertuaarin päivittämisestä. Vaikka muutamia suhteellisia uutuuksiakin mukaan mahtui, oli olo tanssilattian reunalla vähintäänkin '08. Vastaavasti iloinen ylläri oli kuitenkin Basement Jaxxin Where's Your Head at? -klassikko – nuoruusvuosien suursuosikki. Jee jee.



Loppuillassa hämmennyin kotimatkalla vastaantulleen morsiusparin miesedustajan sielunveljeyttä tihkuvasta katsekontaktista. Ehkä sisäinen hengenheimolaisuus on vielä kuitenkin vähän turhan aikaista, hei tyyppi hei.

// LCD Soundsystem MySpacessa
// Shine 2009 MySpacessa

Kuulomisia

Mew veti mielen sen verran tyhjäksi, että menneen keikkaviikon antien puiminen on jäänyt vähän myöhään. Jotain pientä nyt kuitenkin.

Torstaina Telakoituivat Puumaja ja Immanu El. Puumaja on pitänyt tarkistaa jo aiemminkin, mutta myöhäinen tuttavuuskin oli aika postiivinen. Lyhyt setti tarjoili kasan miellyttävyyksiä, joskin soundeissa oli pientä ongelmaa – esimerkiksi toisesta yhteydestä stalkkaillun torvensoittajan puhallukset eivät kuuluneet sitten yhtään. Tämän voisin katsella kuitenkin toistekin – jospas tuon syksyisen Meriselityksiä-lätynkin saisi jossain vaiheessa läpi koiteltua. Immanu El oli sen sijaan aika pettymys, vähän mitäänsanomatonta nättien poikien post-rockia, jossa genrelle osaisin pistää itsekin melkoiset lainausmerkit, vaikken minkäänlainen harrastaja olekaan. Kyllähän sen nyt kuunteli, mutta vähän kelloa katsellen. T-paidat ja kassit näyttivät aika kivoilta, valoja näin käytettävän Telakalla nyt oikeasti ensimmäisen kerran. Onneksi tämä ei nyt sitten ollut se eka keikka ikinä, eiksni? Hih.

Perjantaina tsekkailin Rumassa Future Shortsit. Muutama erinomainen lyhäri tuli taas nähtyä, esimerkiksi vaikkapa taas tovin kuluttua (henkilökohtaisesti vähän harmittavalla tavalla) ajankohtainen Florence + the Machine, jonka Dog Days Are Over -biisin pohjalta Keith McCarthy on ohjannut the Ganzfeld Procedure -nimisen pätkän. Kylmät väreet -varoitustarra tähän.



Huiman hyvis oli myös Eric Testroeten This Is Japan, jossa yhdistellään kasa Japani-stillejä LCD Soundsystem -ääniraitaan. Pari kanssakatsojaa taisi kommentoida tylsäksi, itse olin tietenkin innoissani vanhoja muistelemassa. Tuonne taas, pian.



Loppuillan soitteluista vastasivat Klubin saatanallisessa illassa Nightsatan ja I Was a Teenage Satan Worshipper. Nighsatania näin vain muutaman biisin ihan hyvillä mielin – hevi kun ei lopulta hirveästi kiinnosta eikä kliseillä vetäminen aukea niin hyvin, joten tulin kuolanneeksi eniten analogisynien perään. IWATSW oli sen sijaan pitkästä aikaa koettuna aika mainio, ne vanhemmat biisit eritoten. Yhtye on edelleen vähän semmoinen hankalasti lokeroitava, mutta erityisesti livenä alati kivaa katseltavaa. Digg digg. Hang the DJ! oli taas toki totutun pakkohyvä.

Lauantaina neljäs peräkkäinen pakkasessatalsimispäivä tuntui jo vähän haasteelliselta, mutta onneksi olin tällä kertaa enemmän raahattavan roolissa. Ja hyvä niin, oikein mukavaa oli Liekki taas nähdä, vaikkei taukoakaan ehtinyt edellisestä kerrasta kertyä kuin muutamia kuukausia. Uudet biisit toimivat aika oivasti ja vanhat olivat ihan parhautta, taas. Ainoastaan yliväsähtäneet spiikit ärsyttivät – eikä Päijännekään kuulostanut kovin hyvältä livenä, jos nyt totta puhutaan. Hyvis keikka silti.

Olisin pistänyt viimeksi mainitun loppuun, mutta menköön sitten myöskin kuultu Kauan Kauan Sitten, joka oli vastaavasti aika toimiva. Uudempi Liekki on vaan vähän ongelmallista siihen vanhempaan nähden; taisin viimeksikin sanoa sen iskelmävivahteen olevan tätä nykyä jo vähän turhan selkeä. Allaolevassa erityisesti.



Ja siis häh, soittaako ne Pienokaista enää ollenkaan? Ehkäpä siihen on kyllästynyt sitten jo yhtyeen lisäksi yleisökin.

Mutkuemmäävaan.

Viikonloppuisuus

Näin toissayönä unta, että ystävästäni oli tullut poptähti. "Kriitikoiden rakastama ja yleisön palvoma" universio oli musiikillisesti ja vähän ulkokuorellisestikin jostain Little Bootsin ja Ellie Gouldingin välimaastosta – itse biisejä en tosin valitettavasti muista.

Herätessä tuntui hassulta, taas.

Viikonloppu oli ainakin pariin edelliseen nähden suhteellisen aktiivinen. Perjantaina kävin pienen tauon jälkeen keikalla ja katsastin Telakalla 80th Disorderin ja the Alibiesin. Ensimmäinen, "kolmen tähden demobändi Kemiöstä" oli ihan tyydyttävää, vahvasti esikuviensa henkistä post-punk- / indiejuttua. Joy Division kuului ja näkyi, samoin the Cure, Editors, Interpol ja parissa biisissä myös alkuaikojen New Order. Vasta levyn julkaissut the Alibies puolestaan otti vähän aikaa käynnistyessään, mutta sai Telakan loppua kohden poikkeuksellisenkin tiukasti otteeseensa. Biiseissä kuuluivat vahvasti synapop-vaikutteet niin 80- kuin 90-luvuiltakin ja lopputulos oli ainakin jonkun biisin kohdalla vähän kevennettyä versiota juuri nyt kovassa huudossa olevasta Hurtsista.

Lauantain Hang the DJ!:ssä korostin entisestäänkin suoraviivaista siluettiani tanssimalla perseeni pois. Tampereen kotoisimmassa diskossa ei ole tarvinnut aiemminkaan juuri murjotella ja hauskaa oli nytkin. Jatkoilin kivan ihmisen, teen ja Shinsin parissa lähemmäs seitsemää, joten sunnuntain ylösnousemus venähti aina kahteen asti. Kun päivä on kulunut vain lähinnä television ja levyjen parissa, ei olo ole turhan aikaansaanut – teeleipiä sentään leivoin, yllätys yllätys.

En ole eilen tai tänään jaksanut juurikaan perehtyä uuteen musiikkiin, vaan olen tyytynyt toistelemaan kuluneiden päivien, viikkojen ja kuukausien suosikkeja – Beach Housea, the Shinsiä ja vampyyrejä nyt erityisesti. Erityisen obsessoitunut olen ollut viime päivinä vasta vähän aikaa sitten linkittelemääni Ra Ra Riot -raitaan Can You Tell, joka sanoo aika paljon.



Enimmäkseen olen kuitenkin tahkonnut viikonlopun aikana Officea. Kolmannesta tuotantokaudesta kommentointi sai minut tarttumaan taas vaihteeksi kakkoskauteen, joka sen seuraavan ohella tarjoaa sarjaa parhaimmillaan. Office tuntuu osuvan edelleen jokaisella käänteellään ja olenkin siksi pohdiskellut oikean, ei-oikean ja väärän välisiä ristiriitoja. Elämä ei ehkä mene aina kuten amerikkalainen sitcom, mutta erityisesti pienet jutut aiheuttavat alati kummastusta.

Niin kuin ne unet poptähdistäkin.

Sunnuntaisatuilu

Seuraan suhteellisen vähän suomalaista musiikkimediaa – eli en kuuntele radiota juuri ollenkaan ja luen musiikkilehtiäkin vähän harvakseltaan – mutta satuin eilen kumminkin bongailemaan YleX:n ja Rumban kasaileman hehkutuslistan ensi vuoden kovimmista uusista bändeistä. Aika monta hyvää listalta löytyikin, joskaan uusia tuttavuuksia ei juuri nimeksi ollutkaan. Ilmeisesti median seuraamattomuus ei liene ainakaan blogiaikakaudella este hyvien juttujen löytämiselle.

Vähän laiska postaus nyt siis taas kun tässä yhä itseäni keräilen, mutta nämähän sillä listalla olivat ne kiinnostavimmat.

1. Le Corps Mince de Françoise – jotenkin tämä nimitys tässä vaiheessa tuntuu jo älyttömältä, kun LCMDF:n hehkutus on ollut aika maksimaalista jo keväästä '08 asti. Diggailen toki itse yhä ja odottelen sitä ensimmäistä Kitsuné-sinkkuakin. Kiteyttää tietyllä tavalla ajan soundin ihan pirun osuvasti, ihan kiva että sitä eurooppalaisella tasollakin hipsterkamaa Suomesta löytyy. Upouusi videokin on ihan jees.



2. Villa Nah onkin sitten jo vähän yllättävämpi poiminta. Bändi on ollut itselleni tuttu vasta Flow'n aikaisesta suosittelusta – kiitti vaan edelleen, heh – ja toimii kyllä oikein mainiosti. Jori Hulkkosen tuottajarooli tuli itselleni tässä vaiheena ihan uutisena. Täytyy tuo ensikko-ep jossain vaiheessa ehtiä poistamaan.

3. TTVO-edustusta, eli Jaakko & Jay, jei. Pari kertaa olen sattunut livenä näkemään ja niinhän se vain toimii pirun hyvin. Ei mikään lemppari, mutta mieluusti tulee aina katsastettua.

4. Delay Trees tuli Ämyrockin jatkoissa sateen takia passattua, joten keikka on yhä kokematta aina ensi viikon Lost in Musiciin asti. Pientä, nättiä, tykkäilen.



6. Läppäbändit on aina vähän niin ja näin, eikä Nightsatankaan nyt ihan hirveästi jaksa innostaa. Kivan kuuloisia synia juu, mutta aika metallittomana ihmisenä en muista hevielementeistä oikein mitään irti saa. Kyllähän tämänkin kerran katsoisi, liven voisi olettaa olevan ehkä jotain Jessen henkistä?

10. TV Offia olen ylistellyt edelliskesän Flow'sta lähtien ja tässäkin blogissa pariin otteeseen. Siistiä, symppistä, hyvää, yksinkertaista ja juuri sopivan viilattua. Kivaa katsottavaa livenä (eli erinomaisen söpö ja energinen laulaja ja synatyypillä sama söpö ja energinen Alesis Micron kuin itsellänikin) ja levy on edelleen kovassa odotuksessa.



11. Wedding Crashersiakin on itselleni suositeltu, mutta keikat olen jotenkin onnistunut aina missaamaan. Ihan sujuvaa kyl.

12. Se viime aikojen hehkutetuin (BISTEREOssakin vau) akti tuntuu olleen Zebra and Snake, jonka samoin pääsen ensi viikolla ekaa kertaa katsastamaan. Tykkään näin äänitetasollakin ns. ihan helvetisti.



Löysin itseni eilen taas Hang the DJ!:stä / -:ssä, kun tyypit viettivät klubinsa kolmivuotiskekkereitä. Regina-vetoisen EMOTIONS-kaksikon dj-setti oli vähän tympeä, mutta vakkarikolmikko taas totutun varma. HtDJ! on edelleen se lempparieventtini treellä, vaikka soittolistat ovatkin tuntuneet vähän jumittuneen paikoilleen – mutta kun niitä suosikkibiisejäni tulee edelleen laidan täydeltä, en osaa oikein valittaakaan.

Yksi niistä menee että dis dis d c c c a a a ais ais a ais. Semmosella sahalla, tiäkkö.

// Tulevaisuuden tusina YleX:n sivuilla