Uusien kuumien levyjen tulva on juuri nyt lähestulkoon sietämätön – ajankäytön kannalta siis. Kuunneltavia, esiteltäviä ja kehuttavia julkaisuja odottaa listalla useampi, eikä asiaa auta ainakaan Beach House, jonka kakkosalbumi Teen Dream ilmestyi 3VOOR12:een viisi päivää ennen varsinaista julkaisua. Joten.
Hurjan hienoa singleä, Norwayta tuli fiilisteltyä jo loppusyksystä, eivätkä muutkaan yhdeksän raitaa osoittaudu pettymyksiksi – päinvastoin. Hissutteluksi ja hidasteluksi huiman intensiivinen kokonaisuus on aika valtavan nätti. Soundit ovat herkullisia ja biisitkin parhaimmillaan timanttisia, esimerkiksi Walk in the Parkin kertosäe suorastaan hykerryttää jokaisen korkeimman sävelensä kohdalla. Tunnetusti jutut, jotka hykerryttävät ovat aika hyviä.
Päätösraita Take Care on viimeinen askelma lumoutumiseen. Pidä huolta on juttu, jonka haluaisin sanoa aina lopuksi. Pidä huolta. Ihh.
Hurmaavin levy. Jos Teen Dream miellyttää, kannattaa edellinen Devotion tarkastaa ehdottomasti myös. Kehuttu esikoinen kalpenee mielestäni uutukaiselle, mutta on ehdottoman oiva itsekin. Jos et usko, koita Gilaa.
Tuleville illoille tullee kivoja juttuja, muutenkin kuin kirjoittelun merkeissä. Huomenna tarkoituksena olisi katsastaa the Alibies ja 80th Disorder Telakalla, lauantaina puolestaan tanssijalka voisi vipattaa dj-hirttäjäisten merkeissä Klubilla. Niinpä tänään taidankin vain löysäillä vaikkapa Flash Forwardin, porkkanakakun ja teetonkan parissa. Ja Beach Housen.
Olen ollut viime aikoina aika iloinen. Lasketaanko tammikuun loppu jo kevääksi? -han?
// Beach House MySpacessa
// Teen Dream -albumi Spotifyssa
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sub Pop. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sub Pop. Näytä kaikki tekstit
21. tammikuuta 2010
29. lokakuuta 2009
Torstai: Flight of the Conchords
Yhtenä kesän komediamaratonien osuutena pyyhälsin läpi Flight of the Conchordsin molemmat tuotantokaudet – joista ensimmäisen sitten huomasinkin näheeni kokonaisuudessaan jo kerran aiemmin. Toinen kausi ei yltänyt ihan ensimmäisen tasolle, mutta sama tavaton sympatia sarjassa säilyi ja kuului myös biiseissä. Toisen kauden parhaat musiikkiosuudet löytyvät nyt tuoreelta I Told You I Was Freaky -albumilta.
Yritin miettiä millä sanalla Flight of the Conchordsin voisi jotenkin alustaa, mutta huumorimusiikki ei loppujen lopuksi kuulosta mitenkään kauhean kuvaavalta. Joka tapauksessa yhtye onnistuu ehkäpä siinä vaikeimmassa lajissa parhaimmillaan erinomaisesti. Biisit toimivat samoin paitsi alkuperäisessä kontekstissaan, myös albumille siirrettynä. Uuden levyn timanttisen Hurt Feelings -aloituksen jälkeen taso laskee hitusen, mutta kokonaisuus pysyy silti mainiona. Henkilökohtainen kohokohtavalkkaukseni on We're Both in Love With a Sexy Lady, joka jaksaa naurattaa kerta toisensa jälkeen. Ja kuulostaa hyvältä.
Kun musiikkia tehdään hauskuuttavasta lähtökohdasta, on varsinainen musiikillisus lapsipuolen asemassa. FotC:n kohdalla näin ei onneksi ole, vaan kappaleet hirmuisesta genrevarioinnistaankin huolimatta toimivat hienosti myös tyystin ilman huumoriaspektia. Samassa tempussa on onnistunut myös brittien the Mighty Boosh, jonka mainiosta musiikkivalikoimasta pitäisi samoin olla albumikokonaisuutta tulossa jo piakkoinkin. Toistaiseksi kolmen tuotantokauden mittaisen sarjan naurut tulevat vähän enemmän kypsyttelemällä, mutta aina näin palaillessa viihdyttävät aivan yhtä paljon.
"Elements of the past and the future combine and make something not quite as good as either." Ah!
Kaipaisin jotain uutta komediasarjaa purkamaan tavattomaksi paisunutta syysahdistusta ja kaikki lempparini olen ravannut läpi jo turhankin moneen kertaan. Suosituksia?
Anyways, loppuun vielä lemppari-FotC. Älytöntä kuinka tuo Coco on niiiin söpö.
// Flight of the Conchords IMDB:ssä
// I Told You I Was Freaky -albumi Spotifyssa
// the Mighty Boosh IMDB:ssä
Yritin miettiä millä sanalla Flight of the Conchordsin voisi jotenkin alustaa, mutta huumorimusiikki ei loppujen lopuksi kuulosta mitenkään kauhean kuvaavalta. Joka tapauksessa yhtye onnistuu ehkäpä siinä vaikeimmassa lajissa parhaimmillaan erinomaisesti. Biisit toimivat samoin paitsi alkuperäisessä kontekstissaan, myös albumille siirrettynä. Uuden levyn timanttisen Hurt Feelings -aloituksen jälkeen taso laskee hitusen, mutta kokonaisuus pysyy silti mainiona. Henkilökohtainen kohokohtavalkkaukseni on We're Both in Love With a Sexy Lady, joka jaksaa naurattaa kerta toisensa jälkeen. Ja kuulostaa hyvältä.
Kun musiikkia tehdään hauskuuttavasta lähtökohdasta, on varsinainen musiikillisus lapsipuolen asemassa. FotC:n kohdalla näin ei onneksi ole, vaan kappaleet hirmuisesta genrevarioinnistaankin huolimatta toimivat hienosti myös tyystin ilman huumoriaspektia. Samassa tempussa on onnistunut myös brittien the Mighty Boosh, jonka mainiosta musiikkivalikoimasta pitäisi samoin olla albumikokonaisuutta tulossa jo piakkoinkin. Toistaiseksi kolmen tuotantokauden mittaisen sarjan naurut tulevat vähän enemmän kypsyttelemällä, mutta aina näin palaillessa viihdyttävät aivan yhtä paljon.
"Elements of the past and the future combine and make something not quite as good as either." Ah!
Kaipaisin jotain uutta komediasarjaa purkamaan tavattomaksi paisunutta syysahdistusta ja kaikki lempparini olen ravannut läpi jo turhankin moneen kertaan. Suosituksia?
Anyways, loppuun vielä lemppari-FotC. Älytöntä kuinka tuo Coco on niiiin söpö.
// Flight of the Conchords IMDB:ssä
// I Told You I Was Freaky -albumi Spotifyssa
// the Mighty Boosh IMDB:ssä
21. lokakuuta 2009
Keskiviikko: Into the Clouds
"We're no longer called Sonic Death Monkey."
Huomasin eksyneeni elämään ainakin hetkiksen ajaksi elokuvahyllyni kulmakiveä, tosin ehkäpä hitusen laimennettuna. Joka tapauksessa sitä samaa, joka koostuu musiikilla pätemisestä, mixtapeista, haastattelupyynnöstä, dj-keikoista, tuottamisesta, ihmissuhderetrospektiiveistä – ja ennen kaikkea levyistä. Toki huonomminkin olisi voinut valita.
"We're on the verge of becoming Kathleen Turner Overdrive – "
Uusimman ja kauneimman hyllyntäydennyksen, the Sound of Arrowsin valkoisen Into the Clouds -12":n kävin poimimassa tänään postista. Täydellisen nimikkovideon jaoinkin jo aiemmin, mutta B-puolelta löytyvästä Fear of Tigersin suoraviivaisemmasta remiksauksesta löytyy samoin mainio visuaalinen versio. Ylimakean ja -ihanan musiikkivideon pohjaksi paljastui pienellä googlettelulla kasarileffa Explorers, joka itselläni meni välittömään lataukseen.
Aiemmin rinnastettujen Pet Shop Boysin ja Empire of the Sunin lisäksi löysin tällä kertaa yhtyeestä vielä aimo annoksen Wildlifen ja Melodraman aikaista the Crashia – siis sitä parasta musiikkia mitä Suomessa on ikinä tehty. Sit ko nää pojat on vielä ni söpöjä ni kuka tästä ei tykkäis!
Pari muutakin suosittelua lopuksi; eilen kuunnelluista itselle uutuuksista subpopilaisen No Agen tuoreehko Losing Feeling ja kanadalaisen Dark Meanin huhtikuinen Frankencottage (ilmaiseksi ladattavissa bändin kotisivulta) osoittautuivat toimiviksi EP:iksi. Eka on enempi punk, toka indie. Hyviä molemmat, siis – eli niitäpä vielä.
" – but just for tonight, we are Barry Jive and his Uptown Five."
// the Sound of Arrows MySpacessa
// No Age MySpacessa
// Dark Mean MySpacessa
Huomasin eksyneeni elämään ainakin hetkiksen ajaksi elokuvahyllyni kulmakiveä, tosin ehkäpä hitusen laimennettuna. Joka tapauksessa sitä samaa, joka koostuu musiikilla pätemisestä, mixtapeista, haastattelupyynnöstä, dj-keikoista, tuottamisesta, ihmissuhderetrospektiiveistä – ja ennen kaikkea levyistä. Toki huonomminkin olisi voinut valita.
"We're on the verge of becoming Kathleen Turner Overdrive – "
Uusimman ja kauneimman hyllyntäydennyksen, the Sound of Arrowsin valkoisen Into the Clouds -12":n kävin poimimassa tänään postista. Täydellisen nimikkovideon jaoinkin jo aiemmin, mutta B-puolelta löytyvästä Fear of Tigersin suoraviivaisemmasta remiksauksesta löytyy samoin mainio visuaalinen versio. Ylimakean ja -ihanan musiikkivideon pohjaksi paljastui pienellä googlettelulla kasarileffa Explorers, joka itselläni meni välittömään lataukseen.
Aiemmin rinnastettujen Pet Shop Boysin ja Empire of the Sunin lisäksi löysin tällä kertaa yhtyeestä vielä aimo annoksen Wildlifen ja Melodraman aikaista the Crashia – siis sitä parasta musiikkia mitä Suomessa on ikinä tehty. Sit ko nää pojat on vielä ni söpöjä ni kuka tästä ei tykkäis!
Pari muutakin suosittelua lopuksi; eilen kuunnelluista itselle uutuuksista subpopilaisen No Agen tuoreehko Losing Feeling ja kanadalaisen Dark Meanin huhtikuinen Frankencottage (ilmaiseksi ladattavissa bändin kotisivulta) osoittautuivat toimiviksi EP:iksi. Eka on enempi punk, toka indie. Hyviä molemmat, siis – eli niitäpä vielä.
" – but just for tonight, we are Barry Jive and his Uptown Five."
// the Sound of Arrows MySpacessa
// No Age MySpacessa
// Dark Mean MySpacessa
Tilaa:
Kommentit (Atom)