Lauantain perjantaivideot

Tampere on ollut tänään täynnä vähän kaikkea. Keskustorilla kävin katsastamassa Vegfestin, joka kolahti kasvissyöjään aika kivasti – harmi, ettei itsellä budjettia ollut taas oikein lainkaan. Iltapäivän muotinäytöksessä siisteintä meininkiä esitti lokaali Forget-Me-Not, jonka iloisen eettisiin retrokuoseihin pukisin takuuvarmasti omat penskani, jos semmoisia on joskus tullakseen. Väinö Linnan aukiolla oli puolestaan Mahdollisuuksien tori, jossa hengailin erityisesti bookcrossing-pisteellä. Kari Peitsamo Kauppaopiston naisineen tuli myös tarkastettua.

Kun tuohon yhdisti vielä iltapäivän puistopiknikin, on lauantai ollut taas enemmän kuin ok. Toivottavasti kesä jatkuu yhtä kivana, vaikka sää vähän muuttuneekin.

Parin tunnin kuluttua starttaa taas Indiaaniklubi, jossa tarkoituksenani on pyöritellä nyylien lisäksi myös muutamia mp3:sia, jotta saadaan tuoreempiakin tuneja ilmoille. Suosittelen siis Valoa – Totes McGotes!

Muutama kova / sattumanvarainen biisipoiminta lauantai-iltaan vielä.

Miami Horror - Moon Theory (Baby Monster remix)



Uusi ja vähän erilainen Toro y Moi - Leave Everywhere



Kele - Tenderoni

Perjantaihushus

Hus hus Huskyt siis. Kaikki on just nyt aika kivaa.



Husky Rescue ja Sansa Klubilla. Tänään.

Kävin katselemassa myös Taidemuseon H.R. Giger-näyttelyn sopivasti sattumalta tyypin 70-vuotispäivänä. Vaikkei tyyli olekaan missään määrin itselleni tarkoitettu, oli näyttely kokonaisuudessaan hirmuisen vaikuttava.

Vähän hölmöä, ehkä – mutta ihan kaikkein siisteintä oli sitten kuitenkin nähdä ihka oikea Oscar-patsas livenä. Huu.

Onsdag: Markus Krunegård

Jos Jens Lekman on maailman ihanin poika, ei Markus Krunegård jää siitä ihan hirveän kauaksi. Tornionjokilaaksolainen on ehtinyt tekemään jo vaikka mitä – paikoin aika vaihtelevalla menestyksellä. Pari kappaletta on kuitenkin tehnyt aika lähtemättömän vaikutuksen; napataan ensiesimerkiksi vaikkapa Jari Haapalaisen tuottaman Laakso-yhtyeen huiman intensiiviseksi paisuva High Drama muutaman vuoden takaa.



Hello Saferiden Annika Norlinin sivuprojekti Säkert!:in parin vuoden takaisen albumin yhteisveto Det Kommer Bara Att Leda Till Nåt Ont ei ole levyn paras biisi (Vi Kommer Att Dö Samtidigt on), mutta toimii silti.



Menneen kesän yhteistyö Kleerupin kanssa ei vaikuta huonolta sekään. Lead Singer Syndrome EP on tosin pätkiä lukuunottamatta vielä kokonaisuudessaan kuulematta.

Lokakuun puolessavälissä ulos paukahti sitten kerralla Markuksen toinen ja kolmas sooloalbumi – Lev Som En Gris Dö Som En Hund ja Prinsen Av Peking. Odotukset olivat kovat, vaikka määrä vähän pelottikin – ja oikeastaan ihan syystä. Yhdeksi levyksi puristettuna kokonaisuus olisi ihan toimiva, mutta näin heikompia biisejä on jäänyt paketteihin turhan reilusti. Levyt maistuvat turhan paljon vähän huonolla tavalla kasarille ja mielikuvituksettomalle perussoittelulle, vaikka molemmat ihan kuunneltavia ovatkin. Kohokohdat ovat silti kohokohtia – ja useampiakin semmoisia onneksi löytyy. Esimerkiksi nyt vaikkapa nimikappale Lev Som En Gris Dö Som En Hund ensin mainitulta levyltä ja Hela Livet Var Ett Disco jälkimmäiseltä.



Mikään ei kuitenkaan ylitä sitä edellisen Markusevangeliet-albumin avausraitaa, jota olen kuunnellut täydellisen pakkomielteisesti pidemmän aikaa – ja soittanut useimpien kyllästymiseen asti. Jag Är En Vampyr on uskomaton kappale, jota en osaa tunteista irroitettuna tai ilman jonkinasteista rikki menemistä enää kuunnellakaan.



Jag är en vampyr, jag suger och spyr. Låt mig komma in, jag vill bli din.

Tasapainotetaan vadelmavenepakolaisuuttani vielä sen verran, että hain tänään postista vähän myöhäiseksi jääneen ja kaikkiaan toisen valmistumislahjani. Harri Koskisen Block on aika ihhh (istuessaan maaotteluhenkeen sopivasti Ikean Lackilla, eh). Tykkään.

// Markus Krunegård MySpacessa
// Lev Som En Gris Dö Som En Hund -albumi Spotifyssa
// Prinsen Av Peking -albumi Spotifyssa