Torstai: the World Cup Goes Indie

Huomenna se päättyy: neljän vuoden odottelu!

Seuraan jalkapalloa nykyään huomattavasti vähemmän kuin nuorempana, mutta euroturnaukset ja arvokisat sytyttävät edelleen. Vaikka omista pelivuosista alkaakin kohta olla takana jo vuosikymmen, olisi edelleen aika hinku potkimaan. Varsinaisia suosikkijoukkueita huomenna starttaaviin MM-kisoihin minulla ei ole, mutta toivon näkeväni ennenkaikkea hyökkäysvoittoista, nopeaa, taitavaa ja kaunista peliä. Jalkapallo on parhaimmillaan se ylivoimaisesti esteettisin urheilulaji, enkä usko kovin elämysköyhän tulevankaan kuukauden olevan.

Verkkopohjainen symppislabel Indiecater kasaili artisteiltaan MM-kisahengessä kokoelman, jossa jokainen bändi on väsännyt biisin yhdelle kisajoukkueelle. 32 esittäjän joukossa entuudestaan tuttuja nimiä itselleni olivat vain the Very Most, Someone Still Loves You Boris Yeltsin ja pari päivää sitten esittelemäni Candy Claws. Fast Forward: the World Cup Goes Indie -kokoelma on streamattavissa lafkan sivuilla.

Ohessa muutamia videollisia lemppareita:

Detox Cute - Saint George's Day (Englanti)



the Echo Orbiter - Game Without a Name (Yhdysvallat)



My Brother Woody - Carlos Dreams of World Cup Glory (Honduras)



Aika kiva kokoelma. Suosittelen.

--

Day 23 - A song that you want to play at your wedding
the Jesus and Mary Chain - Just Like Honey

Andy Bernard: "Every little boy dreams of his fairytale wedding."

Ei ehkä ihan noin kuitenkaan, mutta kun viime syksynä otin osaa ensimmäisiin aikuisikäni häihin, tajusin mikä niissä olisi omalla kohdallani kaikkein tärkeintä.

Tai no, sen tulevan puolison jälkeen ainakin.

Popmusiikista on tullut hiljalleen itselleni se elämääkin isompi juttu, ja siksipä vihille mennessä kaiken kertova ääniraita on enemmän kuin tärkeä juttu. Viimeksi hääparille dj:n ominaisuudessa soittelemistani raidoista useampi pitäisi saada omaankin juhlaan mukaan, mutta sitä yhtä raitaa en kuitenkaan soittanut, vaan säästin itselleni.

Alttarille kävelyyn täydellisempää vaihtoehtoa kuin Just Like Honey ei olekaan, etenkään popkulttuurikonvergenssinsa ansiosta. Vaikka kanttoriäiti saisikin harmaita hiuksia, eikä raitaan suostuvaa morsianta ole ehkä helppo löytää, en osaisi kuvitella parempaa marssittavaa. Kuis ois?

Pum pu-pum tsshh.



--

// Fast Forward: the World Cup Goes Indie -kokoelma Indiecater.comissa

Pum pu-pum tsshh

Silleen.













Mitäs muita?

Synttäriys

Täytän tänään kaksikymmentäviisi vuotta. Vaikka viime aikoja onkin leimannut vahva alakulo, tuntuu syntymäpäivä olleen yllättäen se kaivattu piristysruiske. Lapsellista, kyllä – mutta on ollut aika mainion mukavaa vastaanottaa onnentoivotteluja. Vanhempani ja siskoni kävivät eilen ja tänään pikaisella visiitillä ja lahjoivatkin kivoimmin + kovin design-henkisesti. Kaiken lisäksi jään yhtä muuta yllätyspakettia odottelemaan vielä ensi viikolle, aika jei siis.

Kulunut vuosi on ollut yksi isoimmista tähän mennessä. Kahdentoista kuukauden aikana olen ehtinyt muuttamaan keskustaan, kirjoittamaan opinnäytetyöni, valmistumaan medianomiksi, irtisanoutumaan, perustamaan oman yrityksen ja jossain vaiheessa vielä rakastumaankin. Päänsisäinen vuoristorata on tullut tutuksi; olen ollut paikoin valtavan iloinen ja innostunut – ja toisaalta välillä pitkät pätkät masentuneempi kuin koskaan aiemmin. Olen moninkertaistanut sosiaalisuuteni ja saanut useamman hyvän uuden ystävän – ja toisaalta tuntenut oloni liian usein loputtoman yksinäiseksi. Kuten musiikissa, on dynamiikka toki hyvästä myös elämässä, ja vaikka stressiä, ahdistusta ja harmauttakin on vuodessa ollut yllin kyllin, olen koko kahdenteenkymmenenteenviidenteen ikävuoteeni melkoisen tyytyväinen.

Kaksi pientä uutta asiaa, jotka ovat onnistuneet tuottamaan yllättävänkin paljon riemua liittyvät tietenkin musiikkiin. Blogikirjoittelusta on alkutahmeuden jälkeen muodostunut täydellinen kanava musiikilla pätemiseen ja ajatusten käsittelyyn – lähes päivittäinen kirjoittelusessio on antanut paljon. Toinen ilahduttava sivujuonne on dj-harrastus, joka on kehittynyt yhdestä varovaisesta kokeilusta ihan säännölliseksi viihteeksi, joskin edelleen sopivan pienimuotoiseksi. Kummastakaan en luopuisi enää kirveelläkään.

Kulunut ikävuosi kiteytyy aika täydellisesti viiteen raitaan (ja yksi jää vielä odottamaan vähäksi aikaa) – näistä erityisesti ensimmäiseen. Ehkäpä vielä vuosikymmentenkin jälkeen muistan kyseisiä kappaleita kuullessani millaista oli olla kaksikymmentäneljä.

MGMT - Time to Pretend



the Jesus and Mary Chain - Just Like Honey



Markus Krunegård - Jag Är en Vampyr



Phoenix - Girlfriend



Magenta Skycode - Luvher Oh Hater

Tänään oli hyvä päivä. Toivottavasti vire jatkuu huomenna – silloin onkin luvassa sitä soittelua taas Indiaaniklubilla, vieläpä vinyyleillä. Jos Tampere on lokaatio, suosittelen pistäytymään.

Sunnuntai: Viikon biisit

Perjantainen Indiaaniklubi meni osaltani harmittavasti vähäsen ohi - tarkoituksenani oli soitella loppuillasta pidempikin setti, mutta kun paikka ammotti tyhjyyttään, lopettelin jo kolmen biisin jälkeen (Thieves Like Us - Drugs In My Body, Lo-Fi-Fnk - Heartache, Röyksopp - Vision One). Ensi kerralla Inkkareita olisi tarkoitus viettääkin vähän eri meiningeissä, kun Valon terassi tyhjennetään pöydistä ja pyhitetään tanssille. Torstaina 6.8. - tapahtumien yössä siis.

Tsekkailimme dj-possemme kanssa perjantaina myös Yo-talon ROSKA-CLUBin, joka oli nimensä mukaisesti täyttä roskaa - ah, niin hyvällä tavalla. Scooterin, Captain Jackin ja kumppaneiden tahtiin tanssaillu oli ainakin puhdistava kokemus, jos ei muuta. Siisti.

Olen kuunnellut viikon ajan viittä biisiä aika lailla hillittömiä määriä, mutta en oikein mahda itselleni enää mitään. Ei mitään ihan tuoreimpia tapauksia, mutta niitä juuri nyt ihan parhaita semmoisia, sanatkin ja kaikki. Tässä.

Grizzly Bear - Two Weeks


Coconut Records - West Coast


Ra Ra Riot - Dying Is Fine


the Magnetic Fields - I Don't Want to Get Over You


the Jesus and Mary Chain - Just Like Honey