Suuntaan yllätysillanviettoon kohti Amuria, joten lauantaipostaus tulee vähän tiiviimpään muotoon kuin olin ajatellut.
Olen viime aikoina kuunnellut hirmuisen paljon taas jo aiemmin jakamaani Lo-Fi-Fnkia. Ruotsalaisvitjan uusi albumi on jo tekosillaan ja ensimmäinen biisi, Marchin' in tuli ulos alkuvuodesta. Hyvältä kuulostaa.
Napataan kakkosraidaksi vielä vanhempi suosikki. Change Channel toimii yhä ihan mielettömän hyvin.
Jee jee.
// Lo-Fi-Fnk MySpacessa
10. huhtikuuta 2010
9. huhtikuuta 2010
Perjantai: Olavi Uusivirta
Tänään vietetään suomen kielen päivää. Jei.
Kieli on itselleni ihan valtavan tärkeä asia, niin puhutussa kuin kirjoitetussakin muodossa. Innostun hyvistä sanankäänteistä ja painan uusia ilmaisuja mieleeni aina sopivan tilaisuuden tullen. Arvostus kieltä kohtaan on peritty kotoa ja ollut aina iso osa itseäni; lukemaan minut opetettiin jo nelivuotiaana ja kirjoittamiseen rohkaistiin aina, samoin kuin kaikkeen muuhunkin luovaan ilmaisuun. Peruskoulussa ja lukiossa briljeerasin läpi kirjoitelmat, aineet ja esseet. Ylioppilaskirjoituksissa laudatur äidinkielestä oli ainoa tavoite, mikä otsikkoaineella toteutuikin – ohi aiheen menneestä aineistoaineesta tosin tuli huvittavasti i niinkö improbatur.
Kun seuraavassa opiskelupaikassa en kirjoittamaan hirveästi päässyt, ruostui kieli kuudessa vuodessa melko pahasti. Yksi blogikirjoittelun parhaista puolista onkin ollut se, että kirjoitustaito on reippaassa vuodessa vertynyt kummasti – samoin viime kevään päätös kirjoitella suomeksi englannin sijaan tuntuu tässä vaiheessa erinomaiselta. Nykyään pääsen tekemään työn puitteissa myös melko paljon copywriterin hommia, mikä sopii minulle hirmuisen hyvin.
Vaikka suomen kielestä niin hirveästi pidänkin, tahtoo sillä esitettyä musiikkia eksyä soittolistoilleni melko harvoin. Varman päälle -akselin UB:n ja SMG:n lisäksi pikaisella vilkaisulla iTunesin kolmestakymmenestä gigasta suomenkielistä tuotantoa löytyi yhdet levyt Organilta ja Murmurecordingsilta, vaikka muuten kotimaisia aktejakin listoillani on. Lienee aika tehdä poikkeuksia kaavoihin.
Tartutaanpa tänään siis Olavi Uusivirtaan ja toissapäivänä ilmestyneeseen Preeria-albumiin.
Viimeaikainen tietämättömyystrendi jatkuu tänäänkin, kun kolme aikaisempaa OU-levyä ovat itselleni tuttuja vain parin yksittäisen biisin verran. Uusi tuotos kolahtaa kuitenkin välittömästi; levyn avaava Erika on aivan älyttömän hyvä raita, joka kuulosti heti ensimmäisillä kerroilla niin tutulta. Samoin yllättää Jennin avaava aurinko aurinko plaa plaa plaa -quote.
Sama fiilis tuntuu hienossa Nukketalo palaa -singlessäkin; ensikuuntelut pakottivat tarkastamaan, onko kyseessä sittenkin lainakappale. Ehkäpä asiaan vaikuttaa se, että vokalisoinneista tulee ohuimmillaan mieleen yks Kirka. Itse kun en pop-historiaa – jonka parin vuosikymmenen takaiseen tilaan Preeria tuntuu palaavan – suomalaiselta kantilta juuri tunne, en osaa sanoa ketä ja mitä milloinkin levyllä pastissoidaan, vai viittaillaanko keneenkään. Joka tapauksessa biisinkirjoittajana Olavi Uusivirta tuntuu tämän levyn perusteella olevan nyt hirmuisen kovalla tasolla. Kappaleet ovat lähes poikkeuksetta hirveän hyviä – jo mainittujen lisäksi erityisesti Ave Maria! miellyttää hurjasti. Ehkäpä Olavi voisi nyt sitten olla se Suomen Markus Krunegård, tyylissäkin kun on kovasti jotain samaa.
Tarvinnee tutustua vielä edellisiinkin levyihin, tämä kun jätti oikein hyvän maun suuhun. Melko varaukseton suosittelu, siis. Kun enempää linkiteltävää ei levyltä löydy, napataan mukaan vielä edellisen, Minä olen hullu -albumin avausraita Löysäläisen laulu. Kova tämäkin.
Kuten aina kuuntelun ja kirjoittelun yhteydessä, pengon ahkerasti verkkoa löytääkseni aiheesta jotain kiinnostavaa linkiteltävää. En tiedä, voiko tämän perusteella vielä vetää mitään yleistyksiä suomalaisen musiikkipromootion, ajanmukaisuuden ja järjenkäytön välille, mutta Universal jumalauta nyt ihan oikeesti. Tyypeillä on hirmuisen kova levy käsissään, eikä sitä osata verkossa tuoda mitenkään esille; Olavi Uusivirralta ei löydy Facebook-fanisivua (ryhmä ei aja samaa asiaa), YouTubesta löytyy yksi video ja MySpacea on päivitelty ties milloin – eikä Twitterkään statustiheydellään varsinaisesti häikäise. Saa nähdä, koska Suomessa ymmärretään esimerkiksi musiikkiblogien potentiaali uusien juttujen levityksessä – tai herranjestas, tajuttaisiin että 'Tubea voi käyttää muuhunkin kuin musiikkivideoiden levitykseen. No mut hei onhan meillä tää widgetti! Öyh.
Preeria ansaitsisi parempaa. Kuuntelenpa vielä kerran Erikan.
// Olavi Uusivirta MySpacessa
// Preeria-albumi Spotifyssa
Kieli on itselleni ihan valtavan tärkeä asia, niin puhutussa kuin kirjoitetussakin muodossa. Innostun hyvistä sanankäänteistä ja painan uusia ilmaisuja mieleeni aina sopivan tilaisuuden tullen. Arvostus kieltä kohtaan on peritty kotoa ja ollut aina iso osa itseäni; lukemaan minut opetettiin jo nelivuotiaana ja kirjoittamiseen rohkaistiin aina, samoin kuin kaikkeen muuhunkin luovaan ilmaisuun. Peruskoulussa ja lukiossa briljeerasin läpi kirjoitelmat, aineet ja esseet. Ylioppilaskirjoituksissa laudatur äidinkielestä oli ainoa tavoite, mikä otsikkoaineella toteutuikin – ohi aiheen menneestä aineistoaineesta tosin tuli huvittavasti i niinkö improbatur.
Kun seuraavassa opiskelupaikassa en kirjoittamaan hirveästi päässyt, ruostui kieli kuudessa vuodessa melko pahasti. Yksi blogikirjoittelun parhaista puolista onkin ollut se, että kirjoitustaito on reippaassa vuodessa vertynyt kummasti – samoin viime kevään päätös kirjoitella suomeksi englannin sijaan tuntuu tässä vaiheessa erinomaiselta. Nykyään pääsen tekemään työn puitteissa myös melko paljon copywriterin hommia, mikä sopii minulle hirmuisen hyvin.
Vaikka suomen kielestä niin hirveästi pidänkin, tahtoo sillä esitettyä musiikkia eksyä soittolistoilleni melko harvoin. Varman päälle -akselin UB:n ja SMG:n lisäksi pikaisella vilkaisulla iTunesin kolmestakymmenestä gigasta suomenkielistä tuotantoa löytyi yhdet levyt Organilta ja Murmurecordingsilta, vaikka muuten kotimaisia aktejakin listoillani on. Lienee aika tehdä poikkeuksia kaavoihin.
Tartutaanpa tänään siis Olavi Uusivirtaan ja toissapäivänä ilmestyneeseen Preeria-albumiin.
Viimeaikainen tietämättömyystrendi jatkuu tänäänkin, kun kolme aikaisempaa OU-levyä ovat itselleni tuttuja vain parin yksittäisen biisin verran. Uusi tuotos kolahtaa kuitenkin välittömästi; levyn avaava Erika on aivan älyttömän hyvä raita, joka kuulosti heti ensimmäisillä kerroilla niin tutulta. Samoin yllättää Jennin avaava aurinko aurinko plaa plaa plaa -quote.
Sama fiilis tuntuu hienossa Nukketalo palaa -singlessäkin; ensikuuntelut pakottivat tarkastamaan, onko kyseessä sittenkin lainakappale. Ehkäpä asiaan vaikuttaa se, että vokalisoinneista tulee ohuimmillaan mieleen yks Kirka. Itse kun en pop-historiaa – jonka parin vuosikymmenen takaiseen tilaan Preeria tuntuu palaavan – suomalaiselta kantilta juuri tunne, en osaa sanoa ketä ja mitä milloinkin levyllä pastissoidaan, vai viittaillaanko keneenkään. Joka tapauksessa biisinkirjoittajana Olavi Uusivirta tuntuu tämän levyn perusteella olevan nyt hirmuisen kovalla tasolla. Kappaleet ovat lähes poikkeuksetta hirveän hyviä – jo mainittujen lisäksi erityisesti Ave Maria! miellyttää hurjasti. Ehkäpä Olavi voisi nyt sitten olla se Suomen Markus Krunegård, tyylissäkin kun on kovasti jotain samaa.
Tarvinnee tutustua vielä edellisiinkin levyihin, tämä kun jätti oikein hyvän maun suuhun. Melko varaukseton suosittelu, siis. Kun enempää linkiteltävää ei levyltä löydy, napataan mukaan vielä edellisen, Minä olen hullu -albumin avausraita Löysäläisen laulu. Kova tämäkin.
Kuten aina kuuntelun ja kirjoittelun yhteydessä, pengon ahkerasti verkkoa löytääkseni aiheesta jotain kiinnostavaa linkiteltävää. En tiedä, voiko tämän perusteella vielä vetää mitään yleistyksiä suomalaisen musiikkipromootion, ajanmukaisuuden ja järjenkäytön välille, mutta Universal jumalauta nyt ihan oikeesti. Tyypeillä on hirmuisen kova levy käsissään, eikä sitä osata verkossa tuoda mitenkään esille; Olavi Uusivirralta ei löydy Facebook-fanisivua (ryhmä ei aja samaa asiaa), YouTubesta löytyy yksi video ja MySpacea on päivitelty ties milloin – eikä Twitterkään statustiheydellään varsinaisesti häikäise. Saa nähdä, koska Suomessa ymmärretään esimerkiksi musiikkiblogien potentiaali uusien juttujen levityksessä – tai herranjestas, tajuttaisiin että 'Tubea voi käyttää muuhunkin kuin musiikkivideoiden levitykseen. No mut hei onhan meillä tää widgetti! Öyh.
Preeria ansaitsisi parempaa. Kuuntelenpa vielä kerran Erikan.
// Olavi Uusivirta MySpacessa
// Preeria-albumi Spotifyssa
8. huhtikuuta 2010
Torstai: the Apples in stereo
Denveriläinen the Apples in stereo on sarjassamme yhtyeitä, joiden nimen olen kyllä tunnistanut iät ajat, mutta kuuntelemaan en ole koskaan vaivautunut. Muutos tapahtui tänäaamuna, kun onnekseni törmäsin fantastiseen Dance Floor -videoon.
Sitä ennen kuitenkin parin viikon kuluttua ilmestyvää Travellers in Space and Time -levyn teaseria Elijah Woodin kera. Exploring the Universe -pätkä toimii itse videoon mainiona introna.
Ja sitten se Dance Floor. Ah.
Vuoden kovin musiikkivideo ehkäpä - plus että Elijahin harvaparta on aika erittäin siisti. Muutenkin toimivampi yhdistelmä tämä kuin taannoinen Islands + Michael Cera.
Ja talk about 'em stereos! Eilen postiluukkuuni napsahti viesti Stereotype Helsinki -nimiseltä kollektiivilta. Tyyppien ideana on ilmeisimmin toimia musiikin saralla irroittaen juttuja niiden alkuperäisestä kontekstista ja luoda täten jotain uutta. Otetaan kuvia bändistä, muttei bändikuvia – tai järjestetään olohuonekeikkoja, kuten ensimmäisessä esityksessä Jaakko & Jay.
Visuaalisuus kolahti aika kovasti. Samanhenkistä meininkiä kuin taannoin esittelemässäni take-away shows -konseptissa, ehkäpä. Tätä kannattaa pitää silmällä.
Uh oh: uppouduin eilen taas vääntämään biisejä yömyöhään, kun talkkari sitten säpsäytti soittamalla ovikelloa ja pyytämällä volyymia vähemmän kaakolle. Ehkei se elo indiepojankaan naapurissa liene aina yhtä auvoa.
// the Apples in stereo MySpacessa
// Stereotype Helsinki
Sitä ennen kuitenkin parin viikon kuluttua ilmestyvää Travellers in Space and Time -levyn teaseria Elijah Woodin kera. Exploring the Universe -pätkä toimii itse videoon mainiona introna.
Ja sitten se Dance Floor. Ah.
Vuoden kovin musiikkivideo ehkäpä - plus että Elijahin harvaparta on aika erittäin siisti. Muutenkin toimivampi yhdistelmä tämä kuin taannoinen Islands + Michael Cera.
Ja talk about 'em stereos! Eilen postiluukkuuni napsahti viesti Stereotype Helsinki -nimiseltä kollektiivilta. Tyyppien ideana on ilmeisimmin toimia musiikin saralla irroittaen juttuja niiden alkuperäisestä kontekstista ja luoda täten jotain uutta. Otetaan kuvia bändistä, muttei bändikuvia – tai järjestetään olohuonekeikkoja, kuten ensimmäisessä esityksessä Jaakko & Jay.
Visuaalisuus kolahti aika kovasti. Samanhenkistä meininkiä kuin taannoin esittelemässäni take-away shows -konseptissa, ehkäpä. Tätä kannattaa pitää silmällä.
Uh oh: uppouduin eilen taas vääntämään biisejä yömyöhään, kun talkkari sitten säpsäytti soittamalla ovikelloa ja pyytämällä volyymia vähemmän kaakolle. Ehkei se elo indiepojankaan naapurissa liene aina yhtä auvoa.
// the Apples in stereo MySpacessa
// Stereotype Helsinki
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)