4. heinäkuuta 2010

Sunnuntaipiilo

Sunnuntai oli kiva; puistoilin, kävelin, söin jätskiä, rusketuin, uin, tein kasvispiirakkaa ja löysin ehkä maailman parhaimman piilopaikan. Sinne pian toistekin.

Heinäkuun eka pyhäpäivä kuulostaa...

Airin remiksaamalta MGMT:ltä.



Wild Nothingilta.



Au Revoir Simonelta.



Mutta ei kuitenkaan vielä ihan tämän kesän parhaalta kappaleelta.



Jotain siis puuttuu – ja tiedänkin kyllä mitä. En vain jaksaisi aina laskea päiviä.

3. heinäkuuta 2010

Ruisennakot

Huh hellettä.

Kesäpaniikki on hillittänyt hetkeksi, kun olen parina päivänä viihtynyt jo vähän tiuhempaan ulkona. Toissapäivänä olin pelaamassa jalkapalloa ensimmäisen kerran vuosiin, ja vaikka kunto kestikin välttävästi vain ekan vartin, oli pitkästä aikaa porukalla potkiminen hurjan kivaa.

Eilen puistoilin iltapäivästä lyhyen tovin, mutta tänään istuskelin arskassa jo kauemmin; kävin ostamassa piirustuslehtiön ja pari hyvää kynää ja piirtelin eteläpuistossa pitkän aikaa.

Summa summarum; kivojen juttujen tekeminen pitkästä aikaa on ehkä parasta.

Parasta tulee olemaan toivottavasti myös reippaan viikon päästä – kävin tänään pitkän pähkäilyn jälkeen ostamassa lipun Ruisrockin sunnuntaille. Varaa ei olisi yhtään, hirveän monia kehuja en ole aiemmista Ruisseista kuullut, takaisin ei Turusta pääse Tampereen suuntaan ilmeisesti kuin vasta kuudelta aamulla, eikä festariseuraakaan ole tällä kertaa tiedossa. Mutta kun tapahtumassa nyt vain on mukana se bändi, jonka missaamista en voisi kuitenkaan ikinä itselleni anteeksi antaa, suuntaan nokkani ensi sunnuntaina ihka ekaa kertaa Turkuun.

Jännittää!

Ruissille kiitos etukäteen siitä, että nämä tietyn, sanotaan nyt vaikka Sparks-profiilin bändit on kaikki pistetty samalle päivälle, eikä ripoteltu ympäri viikonloppua. Itseäni kiinnostaa yhteensä viisi nimeä, eli ei tavanomaisille Suomi-festareille ollenkaan huono päiväsaldo.

Joensuu 1685 on jo pariin otteeseen nähty, muttei vielä kertaakaan ulkona. Hölmöön aikaan, mutta potkaissee päivän ainakin mukavasti käyntiin.



Belle and Sebastianiin eivät sanat riitä. Yhtye värkkää parhaillaan uutta materiaalia, mutta itse toivoisin kuulemattomien biisien olevan aika minimissään. Minut löytää eturivistä, päänlevyinen hymy korvissa.



Midlakeen en ole tutustunut riittävästi, vaikka kaikkea hyvää olenkin kuullut. Tulee varmaan menemään kyllä jälkitäpinöissä vähän ohi.



Regina Spektor tuntuu slotissaan vähän loppuillan suosikin (ei siis Slashin, eh) lämppäriltä. Begin to Hope -levystä olen tykännyt aika paljon, ja odottelen aika mukavaa ja leppoisaa iltaistuskelukeikkaa.



Florence + the Machinen alkukevään vuolaasti kehutun Tavastian-keikan väliin jääminen kirpaisi, mutta festarikeikka tarjoaa helpotusta. Alkuun en jotenkin yhtyeestä täysillä innostunut, mutta niin vain on ruvennut miellyttämään koko ajan enemmän ja enemmän. Varmasti hieno päätös.



Nyt peukut pystyyn Argentiinan puolesta!

1. heinäkuuta 2010

Torstai: of Montreal

Of Montreal kuuluu omassa levyhyllyssäni ja -elämässäni siihen bändikategoriaan, jonka jäsenet tuntuivat aina vähän liian isoilta paloilta tutustuttavaksi. Ensivisiittini Keltaiseen Jäänsärkijään pari vuotta sitten toi mukanaan heräteostoksena erinomaisen Satanic Panic in the Attic -lp:n, jota olen soitellut sittemmin aika tiiviistikin. Tiskijukkaillessa myös.

Muuhun tuotantoon en ole sitten kuitenkaan lopulta perehtynyt. Syytä on vaikea ymmärtää; onko of Montreal minulle liian iso, liian hankala vai liian indie rock? Joihinkin bändeihin ei vain osaa perehtyä niiden ansaitsemissa määrin.

Syyskuussa julkaistavaa False Priestiä odottelen kuitenkin ihan innolla. Ensi-irroitus Coquet Coquette on äärimmäisen lupaava, ihana renkutus.



Lempikappaleeni on kuitenkin edelleen suurenmoisesti nyrjähtänyttä sunshinepoppia tarjaoava Disconnect the Dots. Ah!



Syyskuuta odotellessa olisi tarkoitus perehtyä ainakin kuuntelulistalla loputtomasti nojailleeseen Hissing Fauna, Are You the Destroyer? -levyyn. Muita suosituksia?

Loppuhämmennykseksi vielä yhtye lavalla Susan Sarandonin seurassa. Nämä voisi livenä mieluusti nähdä – Susanilla tai ilman.



// of Montreal MySpacessa