Pallers tulee Ruotsista, levyttää Labradorille ja on täynnä loputonta synapulputusta. 'nuff said?
Parin vuoden takaisen Humdrum-ep:n nimikkobiisi kuulostaa edelleen ihan älyttömän hyvältä.
Tänään kuultiin vihdoin jotain uutta, kun uunituore the Kiss -biisi ilmestyi web-eetteriin. Koita raitaa vaikkapa No Modest Bear -blogissa.
Tyypit ovat remiksanneet myös labelkaveriensa Club 8:n Western Hospitality -biisiä aika mainioin ottein, kuten XLR8R:issa voi todeta. Alkuperäinen rytmiseikkailu on tietty yhtä lailla ihan huikea – uusi albumi on ulkona toukokuussa.
Viileily vs villeily, ah.
Kovasti kaivattu pääsiäisvapaa hurahti ohi ihan tajuttoman nopeasti. Onneksi katseita voi alkaa käännellä jo vähän rohkeammin kohti kesää.
Tällä viikolla kuullaan muuten myös Paperfangsia – tai viimeistään ensi. Itse kumminkin jo, lähes kyllästymiseen asti.
Sitä ennen repeatilla em. the Kiss ja yksi soittolista.
// Pallers MySpacessa
6. huhtikuuta 2010
2. huhtikuuta 2010
Pitkä perjantai: Jónsi
Toisin kuin jokainen vähänkin vaihtoehtoisemman musiikin ystävä, en ole mitenkään hirmuisissa määrin Sigur Rósin fani. () löytyy hyllystä ja on muutaman kerran läpi soinutkin, mutta muutoin en ole yhtyeeseen oikein koskaan perehtynyt.
Pitäisi, tietysti.
Keulakuva Jónsi on kuitenkin tyystin toista maata. Syksyllä kuultu Boy Lilikoi iski ihan välittömästi hirmuisen kovaa, joten ennakko-odotukset ensi viikon Go Do -sooloalbumia kohtaan olivat vähintäänkin korkealla.
Onneksi eivät missään määrin suotta. Go Do tuntuu äärimmäisen kiehtovalta ja vaikuttavalta heti ensimmäisillä kuunteluilla. Äänet, tasot ja sovitukset ovat herkullisia ja vaikka yleensä sovituksen isoutta karsastankin, toimii se Jónsin kohdalla upeasti. Ehkä jopa välttämättömästi. Kappale toisensa jälkeen vakuuttaa, esimerkiksi kokonaisuuteen nähden vähän surumielisempi Kolnidur jää selkäpiihin väreilemään pidemmäksi aikaa.
Kokonaisuus on tosiaan jotain vähän muuta. Albumi on niin täydellisen kevät kuin olla voi, jokainen kappale tuntuu olevan kukkaan puhkeava, huiman lumoava tuotos. Jos taannoin sanoin tuoreen Joel Almen kuulostavan paikoin siltä, että se vaatii juoksemaan keväiseen ulkoilmaan ja kiskomaan rakkautta keuhkoihin jokaisella vedolla, on Jónsin kohdalla tunne täysin sama – vieläpä ison piirun verran selkeämpänä.
Tapoihini kuuluisi valittaa siitä, että levyllä jokainen kappale tuntuu olevan samasta muotista valettu ja melkein kaikki raidat tuntuvat nojaavan siihen loputtomaan nostatusvaiheeseensa. Jostain syystä ei vain tunnu siltä. Go Do on niin puhdasta ja niin hienoa, että yksittäiset kritiikit jäävät kurkkuun nousevien palojen peittämäksi. On Sigur Róskin onnistunut niillä vähilläkin kuunteluilla allekirjoittanutta itkettämään, mutta Jónsin kohdalla raidat onnistuvat muussakin kuin pohjattoman kaihon herättämisessä. Kuten vaikkapa Grow Till Tall. Albumin elokuvallinen vastine on ilmiselvä; kuunnellessa tunteiden yhtäläisyys talven Where the Wild Things Are -leffaan on lähestulkoon identtinen.
Kaikkien aikojen kevätalbumi kaikkien aikojen keväänä. Suosittelen.
PS. Flow-veikkaus, eikös juu?
// jonsi.com
// Go Do -albumi 3VOOR12:ssa
Pitäisi, tietysti.
Keulakuva Jónsi on kuitenkin tyystin toista maata. Syksyllä kuultu Boy Lilikoi iski ihan välittömästi hirmuisen kovaa, joten ennakko-odotukset ensi viikon Go Do -sooloalbumia kohtaan olivat vähintäänkin korkealla.
Onneksi eivät missään määrin suotta. Go Do tuntuu äärimmäisen kiehtovalta ja vaikuttavalta heti ensimmäisillä kuunteluilla. Äänet, tasot ja sovitukset ovat herkullisia ja vaikka yleensä sovituksen isoutta karsastankin, toimii se Jónsin kohdalla upeasti. Ehkä jopa välttämättömästi. Kappale toisensa jälkeen vakuuttaa, esimerkiksi kokonaisuuteen nähden vähän surumielisempi Kolnidur jää selkäpiihin väreilemään pidemmäksi aikaa.
Kokonaisuus on tosiaan jotain vähän muuta. Albumi on niin täydellisen kevät kuin olla voi, jokainen kappale tuntuu olevan kukkaan puhkeava, huiman lumoava tuotos. Jos taannoin sanoin tuoreen Joel Almen kuulostavan paikoin siltä, että se vaatii juoksemaan keväiseen ulkoilmaan ja kiskomaan rakkautta keuhkoihin jokaisella vedolla, on Jónsin kohdalla tunne täysin sama – vieläpä ison piirun verran selkeämpänä.
Tapoihini kuuluisi valittaa siitä, että levyllä jokainen kappale tuntuu olevan samasta muotista valettu ja melkein kaikki raidat tuntuvat nojaavan siihen loputtomaan nostatusvaiheeseensa. Jostain syystä ei vain tunnu siltä. Go Do on niin puhdasta ja niin hienoa, että yksittäiset kritiikit jäävät kurkkuun nousevien palojen peittämäksi. On Sigur Róskin onnistunut niillä vähilläkin kuunteluilla allekirjoittanutta itkettämään, mutta Jónsin kohdalla raidat onnistuvat muussakin kuin pohjattoman kaihon herättämisessä. Kuten vaikkapa Grow Till Tall. Albumin elokuvallinen vastine on ilmiselvä; kuunnellessa tunteiden yhtäläisyys talven Where the Wild Things Are -leffaan on lähestulkoon identtinen.
Kaikkien aikojen kevätalbumi kaikkien aikojen keväänä. Suosittelen.
PS. Flow-veikkaus, eikös juu?
// jonsi.com
// Go Do -albumi 3VOOR12:ssa
1. huhtikuuta 2010
Kiirastorstai: the Twelves
Pikapäivitysten putki jatkuu. Kiirastorstai vierähti ohi palaveroidessa ja kotipuoleen matkustellessa. Plus että sauna ekaa kertaa sitten joulun, ah.
Brasilialainen the Twelves -kaksikko on ehdoton lempiremiksaajani. Suosikkiporukka Two Door Cinema Clubin suosikkiraita Something Good Can Work on tullut 'Sparksissa jaettua vähän turhankin monta kertaa, mutta the Twelvesin tuore remiksaus on taas ihan mannaa – ja syystä hypemin haetuin raita.
Nurkan takaa sattui tulemaan parivaljakon versiointi Noah and the Whalen mainiosta Blue Skiesista. Toi-mii.
The Twelvesin oma materiaali on niin herkullista, että toivoisi sitäkin tulevan joskus lisää. Works for Me on ollut henkkohtaisessa tehosoitossa jo viimeiset pari vuotta.
Digdigdig.
// the Twelves MySpacessa
Brasilialainen the Twelves -kaksikko on ehdoton lempiremiksaajani. Suosikkiporukka Two Door Cinema Clubin suosikkiraita Something Good Can Work on tullut 'Sparksissa jaettua vähän turhankin monta kertaa, mutta the Twelvesin tuore remiksaus on taas ihan mannaa – ja syystä hypemin haetuin raita.
Nurkan takaa sattui tulemaan parivaljakon versiointi Noah and the Whalen mainiosta Blue Skiesista. Toi-mii.
The Twelvesin oma materiaali on niin herkullista, että toivoisi sitäkin tulevan joskus lisää. Works for Me on ollut henkkohtaisessa tehosoitossa jo viimeiset pari vuotta.
Digdigdig.
// the Twelves MySpacessa
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)