Kuninkaankadun Ted Evelyn Mosby

Tarina jatkuu.

Populaarikulttuurikuluttajuuteni aikana olen ehtinyt samaistumaan melkoisen vahvasti kahteen televisiosarjan hahmoon. Ensimmäinen on Officen Jim Halpert, vaikka tarina ei lopulta ole mennytkään yksiin. Toinen on How I Met Your Motherin Ted Mosby – ja Tedin vastineena pidän itseäni selvimmin, juurikin hahmon takia. Kuten Ted, olen yltiöpäinen romantikko rasittavuuteen asti, kärsimätön haaveilija ja kohtaloisti.

High Fidelity on, kuten aiemminkin on ilmi käynyt, yksi lempielokuvistani – ja vaikka Rob ei olekaan kuvaus minusta, löydän itseni etenkin yhdestä repliikistä.

"We were frightened of being left
alone for the rest of our lives.
Only people of a certain disposition
are frightened of being alone for
the rest of their lives at twenty-
six. We were of that disposition.
Everything seemed much later than
it was."

Ja kun kolmen kuukauden kuluttua olen kaksikymmentäkuusivuotias, löydän itseni tuosta vielä varmemmin.

Musiikin kohdalla sama asia toistuu vielä useammin. Vaikkapa Magenta Skycoden Luvher Oh Haterissa.

"She called me back one night
Inside a dream from heavens hell
Yeah I can see you now
Someone I'll never know
Twisted bitter sweet
The line of lies that I don't need
Don't want to be a drag
Don't want to slow you down
I´m quite ok alone
I dream of better bitter days
I wont be going mad
I walk an empty road"

Tai heikoimmalla hetkellä M83:n Graveyard Girlissä, vaikka ikä ja sukupuoli eivät natsaakaan.

"Waiting for someone to love me.
Waiting for someone to kiss me.
I'm fifteen years old
And I feel it's already too late to live.
Don't you?"

The Shinsin Kissing the Liplessistä puhumattakaan.

"But you've got too much to wear on your sleeves
It has too much to do with me
And secretly I want to bury in the yard
The grey remains of a friendship scarred"

Samaistuminen on se asia, mikä tekee popnarkkarina olemisesta yhtäaikaa maailman parhaimman ja kipeimmän asian. Nautittavista jutuista tulee entistä rakkaampia ja niihin haluaa palata yhä uudestaan. Toisaalta oman elämän käsikirjoittamisen mahdottomuus tekee sekä hyvistä että huonoista käänteistä vielä monimutkaisempia ja vaikeampia käsitellä. Ehkä todellisuudenkäsitykseni on vuosien varrella hämärtynyt niin pahasti, että oman elämän tarinallisuudesta, siitä kulmakivestä, jonka päälle olen kaikki tekoni opetellut rakentamaan, on tullut liian määrittävää.

Ainakin ystäväni ajattelevan minusta sillä tavalla. Olen kuullut useammasta suusta odottavani ihmissuhdetta, jollaista ei ole olemassakaan ja saan vain oudoksuvia katseita, kun en ole kiinnostunut yrittämään iskurepliikkejä sattumanvaraisesti poimituille pubi- (tai klubi-) ruusuille, koska sen ei vaan kuulu mennä sillä tavalla.

Millä tavalla sen sitten kuuluu mennä?

Tiedän vain sen, että olen tuntenut vuosikymmenen verran itseni pääosin valtavan yksinäiseksi ja ulkopuoliseksi – ja johtuu se sitten populaarikulttuurin normien pakonomaisesta jäljittelemisestä tai ei, tunnen olevani koko ajan yhä irrallisempi osa oikeaa elämää.

Elämänkatsomukseni tuntuu siis olevan pyrkimys hyvän tarinan elämiseen. Tarinassa pitää olla nousuja ja laskuja, jotta se olisi kiinnostava, jotta sitä haluaisi seurata ja jotta sen pariin haluaisi palata yhä uudelleen. Jos en varsinaisesti eläkään blogia varten, on tästä muodostunut alusta sille tarinalle. Seuraajat ovat tutustuneet päähahmoon, ja vaikka sivuhahmot ovat jääneetkin vähän tarkoituksellisesti valoverhon taa, on useampi käänne ollut suoraan luettavissa täällä. Ja se soundtrack, ah.

Ehkä samaistun Ted Mosbyyn siksi, että siinä missä hän kertoo lapsilleen tarinaa siitä, kuinka tapasi näiden äidin, tunnun minä kertovan pohjimmiltani tarinaa siitä, kuinka yritän tavata sen elämäni ihmisen. Musiikki ja teeleivät tarjoavat siihen vain sen pakollisen viitekehyksen, sivujuonen.

Ja koska olen tällä hetkellä vieläkin pohjamudissa, olen varma, että tarinasta tulee hyvä. Parempi kuin mistään muusta.

Löysin tänään itseni vielä yhdestä kappaleesta. Ehkä vahvemmin kuin koskaan ennen.



"Don't fall in love with me yet
We've only recently met
True I'm in love with you, but
You might decide I'm a nut
Give me a week or two to
Go absolutely cuckoo
Then, when you see your error
Then you can flee in terror
Like everybody else does
I only tell you this because
I'm easy to get rid of
But not if you fall in love
Know now that I'm on the make
And if you make a mistake
My heart will certainly break
I'll have to jump in a lake
And all my friends will blame you
There's no telling what they'll do
It's only fair to tell you
I'm absolutely cuckoo"

Perjantaityhjyys

Tänään haluaisin olla Helsingissä.

Taas.

Kaivelemaan jäävä juttu on tällä kertaa Korjaamon Bras & Undies -klubi, jossa on tehnyt mieli päästä pyörähtämään jo aiemminkin. Tänä iltana lavalla on kolme tuoretta ja oikein kovaa kotimaista yhtyettä.

French Filmsiä olen hehkutellut jo pariin kertaankin, mutta muutaman viikon takainen MOP-etkokeikka jäi jonkun vuorossa olleen tunnekuohun takia raportoimatta. Syytä olisi ollut, sillä yhtye vakuutti livenä ihan älyttömän paljon. Monta toimivaa biisiä ja muutenkin hyvää meininkiä – tykkäilin kovasti.

Big Wave Ridersia on ainakin Tomi ehtinyt jo hehkuttelemaan, ja itsellekin ovat biisit kolisseet oikein mukavasti. Älyttömän ajanmukaista soundia. Tyypit lähettelivät taannoin mp3:n blogiin jaettavaksi, joten tässäpä tulee Big Sound. EP-julkaisua pukkaa ulos kuulemma piakkoin, odottelen innolla – ja sama koskee muuten myös edellistä bändiä.



Upouusin tuttavuus on puolestaan the Wha's, jonka indierock on mukavasti vanhaan punkrockiin kallellaan. Ainakin yhden biisin perusteella siis. Lisämateriaalia kuulisi mieluusti tältäkin.

No mutta. Taidan jäädä tänään kuitenkin vain kotiin köyhäilemään. Huomenna tullee eksyttyä kuitenkin onneksi Dorikseen, jossa voisi muistaa elävänsä taas lyhyen tauon jälkeen. Sitä odotellessa voisi kuunnella vaikka tämän hetken isointa ja jumittavinta obsessioraitaa, Newcastlelaisen Waskerley Wayn Cat Alertia.



Huoh.

Onpa taas vähän tyhjä olo. Viikonloput ovat vaikeita. Pitäisi olla siellä Helsingissä.

{ In short: Helsinki would have one, two and three good reasons to visit, as Bras & Undies -club features as many fresh domestic bands. Also I'm a bit obsessed / possessed by that Waskerley Way's track there. }

// French Films MySpacessa
// Big Wave Riders MySpacessa
// the Wha's MySpacessa
// Waskerley Way MySpacessa

Torstai: The New Improved Hypocrisy

Sadassa faktassani totesinkin, että politiikka, erityisesti puolueisiin sidottuna, on menettänyt silmissäni ihan kaiken kiinnostuksen. Viimeisen vuoden aikana erityisesti sisäpolitiikka on tehnyt minusta päätäntävallan suhteen hirveän paljon kyynisemmän. Vaikka miellänkin itseni kallistuvan edelleen vasemmalle puolelle, tuntuu sekin olevan nykyään merkityksetön asia. Politiikasta puuttuu idealismi ja se tunne, että tässä hoidetaan yhteisiä asioita ja uskalletaan ottaa vastuuta. Yksilökeskeisyys ei ole mitään uutta, mutta itse olen viime aikoina turtunut eniten puoluekeskeisyyteen. Vuorotellen muutama on vallassa, muutama räksyttää, kansa voi pahoin, koirat haukkuvat ja karavaani kulkee.

Jotenkin uskon, että omassa sukupolvessani aika moni tuntee samalla tavalla. Ehkä parlamentarismi on etääntynyt meistä jo liian kauas.

Samoista asioista puhuu – tai laulaa – myös the Radio Dept. ihka uudessa kappaleessaan, joka on julkaistu parahiksi Ruotsin valtiopäivävaalien alle. Tasaisesti rullaava kappale maalaa vaikuttavan kuvan, ja etenkin viimeinen värssy "We don't mind democracy / we have our ways around it / this new improved hypocrisy / will help us to impound it / an old school education / will show this generation" istuu yhtä lailla Suomeenkin. Ja saa aika surulliseksi.



The Radio Deptistä on tänä vuonna vihdoin tullut yksi suurimmista suosikeistani. Vaikka vuosilistauksiin on aikaa vielä muutama kuukausi, tuntuu Clinging to a Scheme tarttuvan tällä hetkellä tiukimmin vuoden lempialbumini titteliin. Yhtyeessä on ehkä enemmän taikaa kuin juuri nyt kenessäkään muussa, eikä kantaaottavuus tunnu tässä ollenkaan päälleliimatulta.

Pikemminkin välttämättömältä.

The New Improved Hypocrisyn voit ladata ilmaiseksi Labradorin sivuilta.

{ In short: The brand new track by the Radio Dept. calls for a revolution and sounds just great. This one's on repeat. }

// the Radio Dept. MySpacessa