Tunnen menettäneeni tyystin kaiken indiemusabloggaajauskottavuuteni, kun en ollut eilen siellä missä olisin halunnut olla. Senaatintorin superkeikka oli ilmeisesti juuri niin hyvä kuin kaikki olivat odottaneetkin. Ja lippujakin oli tiettävästi vielä eilen jäljellä! Pahuksen pahus.
Arcade Fire ei kuitenkaan ole bändi, jota olisin kuunnellut yöt ja vuodet läpeensä – vaikka kaikesta kuulemastani olen toki aina pitänyt. Onhan minulla korvat. Vähän sama juttu on Bloc Partyn kanssa – vaikka biisit kolahtavatkin, on tärkein kontakti yhtyeeseen kangaskassin muotoinen. Lainattu Banquet-seiska on sentään yhdessä setissänikin soinut.
Syystä tai toisesta olen keulakuva Kele Okereken soolodebyyttiä odotellut kuitenkin kuin kuuta nousevaa. Ehkä siksi, että tässä vaiheessa on helppo hypätä yhtyettä seuraavien kelkkaan – tai siksi, että kaikki kuulemani irroitukset ovat vakuuttaneet ihan välittömästi.
Viime viikolla ilmestynyt the Boxer iski (sic) myös jo ensikuunteluilla. Captain Jackista muistutteleva avausraita Walk Tall toimii pikemminkin hämmentävänä introna, mutta seuraava On the Lam hyppelee nopeutettujen vokaaleidensa myötä helposti suoraan sydämeen.
Astetta nätteilevämpi keskiosa Everything You Wantedin ja the New Rulesin myötä miellyttää myös. Sovituksissa löytyy pieniä herkullisia yksityiskohtia, ja vaikka kokonaisuudessa tuntuu taas vähän negatiivisella tavalla millimetrintarkka tuotanto, miellyttävät kaikki raidat hurjasti.
Ennenkaikkea albumissa ihastuttaa sen helppous. Raidoista yksikään ei ole elämää suurempi teos, mutta jokaikinen on yksinkertaisuudessaan äärimmäisen tarttuva. Palvon popmusiikissa koukuttavuutta yli kaiken ja Kele tuntuu osaavan vääntää kohdallani aina juuri oikeista nappuloista. Upeasti ja nimensä mukaisesti syttyvä Rise voisi ihan oikeasti olla kesän kovimpia livevetoja.
Yhtä lailla vahvan loppuosan miellyttävästi hajoillen päättävä Meet in the Middle solmii levyn kauniisti kasaan. Aika varma valinta sille vuoden soitetuimpien lättyjeni listalle.
Ihan parasta on myös se, että tänään Melt!:in aikataulut muuttuivat sen verran, ettei Kele olekaan perkeleen Kele ja osu samaan aikaan eri paikkaan kuin Two Door Cinema Club. Molempien kohtaaminen Saksan kesässä on oletettavasti aika jei!
// Kele MySpacessa
// the Boxer -albumi Spotifyssa
Mulla on jotenkin sama ollu jo pitkään: vaikka Bloc Partylla on hienoja kappaleita, jopa levyjä, en vaan ikinä osais nimetä sitä suosikkibändien joukkoon. Ei se vaan tunnu kolahtavan niin kovaa. Aika kumma, että oot samoissa aatoksissa :)
VastaaPoistaHeh, eiköhän meillä aina aatokset välillä kohtaa! :)
VastaaPoista